Onhan se ylevää ajatella jotain puolueettomuutta, "objektiivisuutta" tämän kysymyksen suhteen. Mutta ei tämä ole abstrakti, teoreettinen kysymys. Tämä on kysymys elävistä, oikeista ihmisistä, useasta läheisestä ihmisestä minulle, läheisestä perheestä. Olen nähnyt "kristillisessä" keskustelussa heitä verrattavan pedofiileihin ja eläimiinsekaantujiin. Tavallisia ihmisiä, tavallisia perheitä, ihan hyviä ihmisiä, hyviä, turvallisia perheitä. En todellakaan, anteeksi nyt vaan kaikilta, pysty ottamaan tässä keskustelussa jotain kohteliasta etäisyyttä kysymykseen, tarkastella homoja kuin jostakin mikroskoopista käsin vähän kyseenalaisia näytteitä. He ovat tavallisia ihmisiä, sellaisenaan Jumalalle kelpaavia, ei heidän tarvitse "eheytyä" (eli rikkoutua), ei heidän tarvitse luopua olemuksestaan, he voivat tulla Jumalan eteen ihan sellaisena kuin ovat ja ihan sellaisena kuin ovat saada armon. Olisiko meillä nyt viimein, tuhansien vuosien vainon jälkeen malttia olla lyömättä jo paljon lyötyä vähemmistöä? Löytyisikö meistä edes hitusen kristillisyyttä?