Omat kurkut syötiin todella noin. Syksyisin oli palonauriita, joita jältettiin. Olivat aika litteitä ja tummanpunaisia väriltään. Jossakin torimyynnistä olen ostanut samannäköisiä, mutta maultaanhan ne eivät olleet yhtä sokerisia kuin ne lapsuudessa. Mansikkamaalle ei saanut mennä, ne oli tarkoitettu säilöntään. Olin kerran ihmeissäni kun näin setäni erään vakuutustarkastajan kanssa syömässä mansikoita, kuinka ne uskalsivatkaan, ajattelin. Vaniljakiisseli, tai ehkä -vanukas, jossa oli hillosilmiä, suurta herkkua, kun sitä sai, kun oli vieraita. Vieraisiin satsattiin aina, ja silloin lapsetkin saimme herkutella. Peruna-, ja lanttulaatikot kypsyivät usein tuvan uunissä myös. Myöhäsyksyllä tehtiin omaa talkkunaa, oli aika "tikkuista" omilla myllyillä jauhettuna. Lipeäkala valmistettiin koivutuhkalipeässä kuivatetuista turskista, juuttisäkkiin ja sitten likoamaan järveen. Joka vuosi täytyy saada se yksi kerta syödä tätäkin herkkua.