Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: myyrä - 20.12.14 - klo:14:34
-
Naapuriasunnon vanha rouva oli kuollut eilen. Kuulin asiasta äsken hississä. En tiedä, tuliko noutaja täällä vai sairaalassa. Olen asunut tässä niin vähän aikaa, etten osaa yhdistää häntä keneenkään.
Itselläni alkoivat torstaina lenkiltä tullessani sydämen vajaatoiminnan oireet ja vielä vaan ajoittain jatkuvat. Mietin koko ajan päivystykseen lähtöä. Kun ei olisi nestettä keuhkoissa.
-
Toivottavasti myyrä sinulla on kaikki ok siellä.
-
Toivottavasti myyrä sinulla on kaikki ok siellä.
On ok :eusa_angel:
Kävin sittenkin päivystyksessä. Otettiin seuraavat kokeet: lämpö ok, verenpaine ok, sydänfilmi ok ja keuhkokuva sekin ok. Lääkäri näytti keuhkarin ja selitti, että väri on tumma niin kuin pitääkin, sydän on ok kokoinen ja mikä tärkeintä keuhkoissa ei ole nestettä. Sitä pelkään, koska minulla on kaikki isän sairaudet paitsi ei vettä keuhkoissa eikä no...mikä se olikaan selän puolella alhaalla...hänellä oli sielläkin vajaatoimintaa. Nilkoissa ei minulla myöskään ole nestekertymiä ainakaan sanottavasti. Niistä on vaikea saada selvää suonikohjujen takia.
Iloissani menin sieltä grillille ja otin tuplaporilaisen sinapilla ja kurkkusalaatilla. Voi jukra kun on hyvää. Lunta sataa edelleen :023:
-
Meillä tämä on ollut pari kertaa tosi paikka vaimon kohdalla. Kahdesti on sairaalavirheen takia käyty rajalla, mutta toistaiseksi on selvitty. Jälkimmäisellä kerralla vaimo oli reilun puolivuotta sairaslomalla siitä, mutta sekin oli liian vähän ja kolmesti vietiin tajuttomana pillit päällä Meilahteen. Joka kerta sain vielä samana päivänä hakea pois.
Tässä aivan uusi versio kaikkien kuolevaisten virrestä http://youtu.be/oL4TjgOFxo4 ja sama laulettuna http://youtu.be/nU_ugesWPow
-
Myyrän aloitus naapurin kuolemasta toi mieleeni yhden minun "ongelman". Minä kun työkseni sovin hautajaisia täällä pienellä paikkakunnalla, niin usein vainajan nimi on jotensakin tutun tuntuinen. Usein käy niin, etten saa kiinni muistikuvaa ihmisen ulkonäöstä. Se harmittaa. Niinpä olisikin hurjan mukava, että meidän jäsentieojärjestelmässä oli ihmisen nimen ja muiden henkilötietojen lisäksi myös kuva.
-
Ajattelen kuolemaa ilman pelkoa, se saa tulla kun aika on. Tulimme hautasmaalta kynttilöiden sytyttämisestä, ja kerroin Matille, että minun tuhkani saa sirotella isän ja äisin hautaan . Ajatus tuntuu luontevalta vaikka ei se mikään sukuhauta olekaan. Isän kuolemasta on jo 40 v, äidin yli 21 vuotta.
-
En pääse tammikuun seuroihin. Ajan perheen kanssa Muonioon ystävämme arkun vierelle seuraamaan, kun pappi siunaa hänet. Sitten ajamme takaisin kotiin.
-
Eilen varhain aamusta vein kynttilät hautausmaalle ja sormia alkoi palella mutta hautausmaa oli kaunis kynttilämeressä kylpiessään.
-
Nykykynttilät palavat niin kauan, että hautausmaa on pitkään kaunis. Tampereella partiolaiset siivoavat kynttilänjämät pois talkoilla. Siinä on hautausmaan henkilökunnalle tolkuton homma kun metalliosat tulee irroittaa eri kierrätykseen, joten olisi kiva kun tapa leviäisi muuallekin.
Meidän perhe oli vasta tänä aamuna hautausmaalla valoisan aikaan, mutta sinne jäi useita kynttilöitä palamaan joiden polttoaikaa oli vielä yli 2vrk jäljellä. Samalla sytytimme sammuneet kynttilät, jotka kaikki paloivat poistuessamme. Siskoni ja serkkuni olivat käyneet aiemmin, joten mitään kiirettä ei ollut.
-
Niinpä, niin palavat.
Ja on kauniita lyhtyjä joihin voi laittaa vaikka öljykynttilän.
Ja monissa hautakivissäkin on se luukku jonka sisälle voi kynttilän laittaa palamaan.
-
Niinpä, niin palavat.
Ja on kauniita lyhtyjä joihin voi laittaa vaikka öljykynttilän.
Ja monissa hautakivissäkin on se luukku jonka sisälle voi kynttilän laittaa palamaan.
Täytyy myöntää, että nykykynttilät ovat hyviä palamaan tai sitten vaan jengiä tippuu enempi, kun ajaa hautausmaan ohi, niin aikamoinen kynttilämeri se nykyään on.
Toisaalta se on kaunista, vaikka aika karmaisevaa toisaalta.
Hyvä kun menneitä ajatellaan kuitenkin. Jotain sydäntä ihmisillä vielä siis on !!!
-
Menneiden, rakkaiden läheisten ja ystävien muisto jää elämään.
Joskus tulee ikävä valtavina vyöryinä mutta sitten sen tuskainen ote taas ajallaan kirpoaa ja jaksaa mennä eteenpäin.
Neljäs joulu ilman vanhinta lastani.
Isäni pois nukkumisesta on enempi jo aikaa.
Mutta, kiitän vielä täällä ajassa tarpovista rakkaistani ja ystävistäni.
-
Vaikeat ja raskaat asiat mistä kerrot. Jumala on antanut voimaa jaksaa eteenpäin. :eusa_pray:
-
Opin kuolemasta uutta kun kirjaa luin. Se oli professori Tähkän jäähyväisluento eläkkeelle menon kunniaksi ja hän puhui kuolemasta. Ne nuodostamme käsityksemme kuolemasta tämänpuolisen perusteella koska muuta meillä ei ole.
Koska jokaiselta on tippunut läheisiä, se saa erossaolon merkityksen. Ja menetyksen. Useasti yksin jäämisen, hylätyksi tulemisen, elämän päättymisen, koska me emme voi ymmärtää kuin aikaa ja näkemäämme elämistä.
Kuoleman kaikki dimensiot on poimittu tästä elämästä, ja lähtö on jääville katkera. Ei tietysti aina, eräs tuttu kertoi, kuinka vaarinsa vuoteen äärellä toivoi että tuskat jo loppuisivat kun hän joka uloshengityksellä huusi kivusta. Silloin 80-luvulla hoidettiin kipua hyvin huonosti. Nyt on ainakin paikoitellen paremmin, jos vain voidaan se tehdään.
Joka tapauksessa kuoleman tuska kuuluu tälle puolen, jos ainoana lohtuna on ankarien kipujen päättyminen on lohtu laiha. Koska emme tiedä mitä sitten, tämän muistaminen on tärkeää.
Mielestäni nämä ovat viisaussanoja psykoanalyytikolta joka oli minun psykoanalyytikkoni psykoanalyytikko ja psykiatrian professori oli hän.
-
Täytyy myöntää, että nykykynttilät ovat hyviä palamaan tai sitten vaan jengiä tippuu enempi, kun ajaa hautausmaan ohi, niin aikamoinen kynttilämeri se nykyään on.
Toisaalta se on kaunista, vaikka aika karmaisevaa toisaalta.
Hyvä kun menneitä ajatellaan kuitenkin. Jotain sydäntä ihmisillä vielä siis on !!!
Myyvät niitä LED valaistuksia jotka palavat sytyttämättä kauemmin ja ne ovat haudalla suosittuja koska omaisten ei tarvitse käydä joka tuulenpuuskan jälkeen katsomassa sammuiko se. Kaupassa jäin suusta kiinni toisen asiakkaan kanssa joka juuri oli sellaisia ostamassa ja haudoista me puhuimme.
-
Tänään sain kuulla paristakin kuolemantapauksesta. Eräs entinen luokkakaverini oli nukkunut pois Ruotsissa, jossa hän asui ja eräiden entisten luokkakavereiden äiti oli myöskin lähtenyt tästä alhosta. Tiedot välitti veljeni, joka on saanut pyynnön siunata vainajat. Pekan sisko oli välittänyt toisen tiedon; sisko oli minun eka virallinen rakkauteni ja on nyt toista kertaa naimisissa. Tuulan ja Riitan äiti oli opettaja ja tytöt kuului myös aikoinaan "meidän jengiin". He eivät olleet edes epävirallisia rakkauksiani :eusa_angel: Riitta oli muistaakseni luokkaa alempana. Pekan ja Erkin kanssa oltiin paljon kolmisin. Eki kuoli jo minun Suolahti-Äänekoski aikoina tapaturmaisesti. Nyt kolmikosta olen siis ainoana jäljellä. Kyllä näitä tänään on tullut pohdittua.
Oikeastaan nämä asiat on sellaisia, niin kuin monet muutkin asiat, ettei näitä pitäisi yleisesti repostella julkisilla foorumeilla, mutta tulipahan nyt kirjoitettua. Liian henkilökohtaista.
-
Toisaalta sekä ensimmäinen rakkaus että viimeinen matka ovat sangen yleisiä tapauksia. :-\
-
Juuh tännekkin osunut.
Joku mukava körttihenki täällä yllä on kun saa avautumaan, kuten myyränkin.
Luulisin noin yleensä, että hoitavampaa yhteisöä tai paikkaa ei olekkaan kuin körttiseurat.
Siellä armon alla Paavon viisauksien alla :)
En osaa ees laskea montako mun kavereista on lähtenyt ja jostain syystä kilteimmät ja parhaimmat on menneet, me pahat ja oudot ollaan jääty vielä taisteluihin.
-
Tänne kerran synnytään ja täältä kerran lähdetään.
Jokainen meistä.
Ajallaan ja tavallaan.
Joku saappaat jalassa äkkulähdöllä, joku pitkään sairasvuoteella ollen tai sitten tapaturmaisesti tai muuten.
Sitten alkaa iankaikkisuus.
-
Kuolemasta puhumista välttelin ennen, aina. Kun aikanaan hautajaisissa tuli muistelluksi haudattua läheistä, jotenkin opin kestämään aiheen. Sisaruksilleni muistelemisen painoin mieleeni mielikuvaharjoittelulla, kukin oli erilainen, että ei voinut olla sabluunaa.
-
Mulla on saattohoitovastaavana n. 15 vuoden kokemus työrintamalta, yhtenä vastuualueenani työni ohessa.
Ja appiukon laitoin kotonaan viimeiselle matkalle aikanaan.
Sittemmin on ollut lähipiirissä muitakin viimeiselle matkalle laittoja.
Isäni kanssa olin hetken ihan yksin arkun äärellä...kun äitini tiesi että haluan olla kaksin kun olin ennenkaikkea isän tyttö aina...tietty äidinkin mutta äiti vaistosi toiveeni.
Kosketin siinä isän kylmennyttä otsaa ja sanoin että kiitos Jeesus isästä ja laitoin pitsiliinan kasvoille ja sitten laitettiin, ruuvattiin kansi paikoilleen ja lähdettiin kuljettamaan kappeliin.
Pojalleni laittoi Jenna kirjeen arkkuun poikani sydämen kohdalle hiukan liinaa nostaen ja sitten arkun kansi kiinni.
Lauloimme pari virttä ja sitten istuin sairaalasta matkan mustassa autossa yhdessä hautausurakoitsijan ja poikani kanssa, joka oli arkussa.
Siunausken jälkeen Jenna istui uudelle hautausmaalle kuljetuksen ajan mustassa autossa ja minä ajoin takana, seuraavana.
Se oli ikäänkuin symbolista, minä koko hänen elämänsä ajan ollut hänen kanssaan, Jenna lyhyemmän matkan vaikka olivatkin vuosia jo yhteiselämää eläneet.
Pojan hautakivessä on lentoon lähtevä pääskynen koverrettuna ja "kullattuna" kiven päällä, siis kivessä itsessään.
Isälleni halusin että laitetaan kiveen siunaavat kädet muistuttamaan että hän kantoi hyvin isän ja puolison roolinsa meitä siunaten.
Nyt on muistoja.
He ovat jo kalkkiviivan saavuttaneet ajassa.
-
Sinä olet selviäjähenkilö :eusa_angel:
-
Kiitos. :039:
Iloista ja itkuista, tuskasta ja rakkaudesta, hauraudesta ja lujuudesta koottua savea kaiketi.
Yhdessä olemme selvinneet.
Läheisten ja ystävien merkitys on ollut korvaamaton.
Ja sen että olen saanut kirjoittamalla purkaa tuskaani silloinkin kun on ollut "yön kauhujen" paikka...ahdistus vyörynyt ylitse tsunamina...mutta tänään tässä ja kiitän heistä jo perille päässeistä kuin heistä jotka vielä kanssani matkaa taittavat.
T
-
Karkasi...
siis teistä foorumilaisista myös kiitän.
Ja Vapahtajaa että hän on kuulolla ja auttaa kun huudan...tai kun kiitän.
Kiitos tästä vuodesta.
Nyt siirryn pois koneelta.
Tavataan ensi vuonna. :eusa_angel:
-
Itselläni päättyvä vuosi on ollut syntymän ihmettä...kuoleman kosketusta...
elämän ihmettä...enkä sitä ymmärrä...en, en, en ollenkaan...itken vaan ja hiljaa ihmettelen..
-
Oman kuolevaisuuden ajatukset alkavat keski-ikää lähestyvillä, n. 40-vuotiaana, kertoi radio tässä jokunen päivä sitten. Näin taisi olla minullakin. Kuitenkin silloin se oli ajatuksissa vain
mahdollisuutena joskus. Tapaturmaiset kuolemat kohtaavat kaikenikäisiä, läheltä-piti tilanteitakin on ollut minullakin. Kerran oli muutamista senteistä kiinni etten lyönyt kalloani halki kiveen. Nytkin joulukuun alun kaatuminen olisi voinut koitua ainakin vakavammaksi kuin häntäluun murtuminen.
Runsaan vuoden olen joutunut sairauden toisensa jälkeen kohtaamaan. Silmäjuttuni on sen kaltainen, että olen monenlaista tietoa glaukoomista hakenut. Tänään googlaillesani silmän laskimon infarktia Terveyskirjastosta, havaitsin sielä lukevan, että elinaikaa on jäljellä toteamisesta n. 5,5 vuotta kun on tiettyä sairaustaustaa. Terveillä verrokeilla puolestaan on aikaa 15,4 v. jäljellä. Jos näin on, ja jos ymmärsin kirjoitetun oikein, kuolen n. 4 v. sisällä.
En tiennyt että se on näinkin tappava tauti, kuin syöpä. Liittynee verisuonten kalkkeutmiseen, aivoverenvuotoa ajattelen.
Olen jo muutaman vuoden tiennyt kuoleman olevan tulossa. Nyt jos tämä raja-aika pitää paikkansa, se asettaa tärkeysjärjestykseen asiat jotka ovat niitä tärkeimpiä.
" Tehdä talonsa", sanovat pohjoispohjalaiset. Siihen soisin pystyväni jälkipolvia helpottaakseni. Tietyt puheet on pidettävä, tietyt anteeksipyynnöt pyydettävä. Jumala-suhteeni katson olevan hyvän, sen suhteen voin rauhassa jäädä odottamaan mitä annetaan.
Kysyn kuitenkin silmälääkäriltä tuosta ennusteesta. Vaikka olisi mikä, koen olevani valmis.
https://www.youtube.com/watch?v=uaidcMyuXzc
-
Hiljaa luin... :eusa_pray:
-
Ei olla hiljaa, tästäkään. Vaikeaksi koettuakin aihetta täällä osataan käsitellä. Tuskin tulee tappeluakaan. :023:
-
Voihan kuolemasta puhua, mutta mielellään hiljaisella äänellä. Tuttuhan tuo jo on. Aika monen rakkaan arkkua olen ollut kantamassakin. Pari kertaa kuolema ja syntymä ovat osuneet puhuttelevasti yhteen. Mikäpä olisi hienompaa kuin iloita surujuhlissa vastasyntyneestä!
-
Teki päivällä mieli käydä hautausmaalla kun olin apteekkiin menossa, samalla.
Mutta luulen että siellä olisi ollut liukasta, pelkään kaatumista.
Joskin on toki voitu käytävät hiekoittaakin.
Mutta toinen tekosyy menemättömyydelleni oli se kun satoi isoisesti räntää, kuin jalkarättejä taivaan täys...kuten äidilläni on tapana asia ilmaista.
No, se nyt jäi ajatuksen tasolle vain.
Sytytän kotona kynttilän, ajaahan se melkein saman asian, sekin.
-
Taidan olla vähän toisenlainen kuin R-m. Puuttuukohan minulta luottamus, toivo,
elämän rohkeus, uskallus, luja luottamus siihen mikä ei näy....vai mikä lienee...
Ajoittain tuntuu että iskee herkkyys, itku tulee, hiljenen, menen sanattomaksi.
Sydämessä kuitenkin levollinen olo, ihmettely, asiat...ja elämä koskettaa...puhuttelee...
Uskon että Vapahtaja kantaa syntistä ja heikkoa ihmistä!!! :eusa_pray: :109:
-
Ajoittain tuntuu että iskee herkkyys, itku tulee, hiljenen, menen sanattomaksi.
Elävän ja terveen ihmisen merkkejähän nuo ovat.
-
Syntymä ja kuolema koskettaa.
Ja niiden välissäkin aika moni asia.
Joskus itken silloinkin kun on ilon aiheet käsiteltävinä.
Myös surun läpieläminen ja ns surutyö vaativat ihmiseltä voimavaroja.
-
Itkun syy voi joskus olla väsymys.
-
Itkun syy voi joskus olla väsymys.
Tämäkin on totta.
Myös jotkut ihmiset ovat ehkä herkempiä ja eläytyvät toistenkin asioihin ja silloin tulee niinkuin rinnalla itkemistä, myötäelämistä, empaattista kokemista ?
Joskus itku voi myös ikäänkuin puhdistaa sydämen ikkunoita, raivata tilaa sinne.
-
Kuolema on niin lopullista täällä ajassa.
Ikävä joskus vyöryy ikävöivän ylitse kuin trombi.
Mutta kukaanhan ei tänne pysyväisesti jää, aika aikaansa ja sitten ikuisuus.
Mutta inhimillisinä ihmisinä läheisen ihmisen kuolema on surullinen asia...vaikka sen hyväksyisikin...ja ei esittäisi kauheasti edes miksi-kysymyksiä...silti on aika surulle, aika ikävälle, ikävöimiselle ja aika päästää irti surusta ja jatkaa elämäänsä ... niin kauan kuin päiviä meille annetaan täällä.
Joskus se irtipäästäminenkin sattuu... ja ottaa sekin aikansa.
Moni asia on prosessia täällä elämässä.
-
Vanhempani lähtivät täältä 92 ja 94 vuotta vanhoina eikä siinä ollut paljoa tarvetta surulle. He olivat jo valmiita lähtemään ja täyden elämän eläneitä. He olivat täysissä järjissään loppuun asti, mutta eivät suinkaan kivuttomia. Ainoa oikeastaan oli ettemme voineet olla paikalla lähdön hetkellä, kun sairaala mokasi eli isäni osalla ilmoittivat liian myöhään ja hänet oli jo siirretty toiseen huoneeseen, kun sain siunata hänet. Meillä oli vajaan puolen tunnin ajomatka ja hän oli ilmeisesti jo kuollut kun soittivat. Äitini osalla taas kävi niin, että unohtivat ilmoittaa meille. Kun tulimme sisään ei kuulunut enää hengitysääniä, vaan oli täysin hiljaista. Olivat soitaneet lääkärille ja hän oli jo käynyt siellä toteamassa tilanteen, mutta omaiset unohtuivat "palvelu"talossa kokonaan. Sellaista se molemmat lähtivät kivutta.
-
Meillä on onnistunut paremmin eli kukaan ei ole päässyt täältä livahtamaan yksin, itsehän saatan kuolla tuosta vaan mutta niin tavallisesti kuollaankin joten sitä on suotta surra... Siis omalta kannalta.
En juuri ajattele enää. Nyt tietenkin vanhempiin alkaa olla sellainen suhtautuminen että saatiin pitää vielä yksi juhannus vielä tämä joulu ja noin. Asia on maininnoin todettu ja koetan osaltani rakentaa jotakin perinnettä joka heidän jälkeensä soveltuisi. Tuunaan lähinnä pääsiäistä, kun usko pääsiäiskanaan joka saapuu savupiipun kautta on lopullisesti kuollut tai kaikessa hiljaisuudessa vaihtunut yöpalveluksiin ja kahvilampaaseen.
Ovathan he vanhukset meillä terveitä ja pitkäikäistä sukua, sitä joskus ajattelen, isomummo sinnitteli satavuotiaaksi ja joku isoenoni vielä siitä ylitsekin.
-
Kuolemaa olen miettinyt yli kolmekymmentä vuotta. Muutama vuosi sitten veisattiin siikkareita äitini ja pikkuveljeni kanssa sairaalassa kun isä heitti henkensä... to. hän meni toiseen todellisuuteen. Olin irrallinen.
-
Luin hetki sitten, että Tuomo Mannermaa on siirtynyt toiseen todellisuuteen.
-
Itkun syy voi joskus olla väsymys.
Toi on niin totta Pekka.
Tän ajan paineessa kaiken ja enempikin antaneita ihmisiä yt iden alla olevia itkijöitä monia nähneenä.
Totean saman ja voimattomuuden edes lohduttaa heitä,.
-
/Jok´ ainut askel sun matkallas/ On askel kohti sun kuoloas/. ( Pala virttä, ja niin laittamattoman totta). :kahvi:
-
-Ristin kautta kuolemaan,
sanoo yhdeksänkymppinen
ja lisää puita uuniin.
Levyllä kahvipannu
ja pöydällä kolme kahvikuppia:
vieraalle, itselle ja enkelille.
Huivi tiukasti leuan alla kuin purje
ja potkurissa neljä pyörää,
neliveto.
-Mitä meillä olisi ilman Jumalaa,
pakko siihen on uskoa,
sanoo ja lisää pökköä pesään.
Kahvivesi porisee
Ja ikkuna täynnä auringon hunajaa.
(Risto Kormilainen, Vie vihreälle niitylle)
-
Ei olla hiljaa, tästäkään. Vaikeaksi koettuakin aihetta täällä osataan käsitellä. Tuskin tulee tappeluakaan. :023:
Kerro nyt mitä se lääkäri sanoi!
Kun meidän Riitta kuoli olin jo niin sairaaksi tulossa etten oikein tajua koko asiaa. Viime päivinä olen mietiskellyt hiljaksiin, hyvänen aika, neljä lähelta on lähtenyt ja vauhdilla aika lyhyen sairastamisen jälkeen, moni siten että syöpä on saatu remissioon ja itse olen uskotellut sen parantuneen siis.
Jotenkin järkytti vielä syvemmin kun kuulin oikein hyvän ystävän, olkoon minua vanhempi, muistisairaudesta. Vielä hän minut muistaa, mutta kuinka kauan? Juuri ihminen, jolta opin kaikkia seikkoja, on minulle vieras, niinkö? Tavallaan elävä, tavallaan menetetty.
Ja sitä on elämä.
Kun kotiin soitan pyytelen että pysykää hengissä. Takku ja tauti, miten itsekäs olen, sillä kärtän saavani ensimmäišen lähtövuoron, jottei tarvitse kaivata. Olen minä miettinyt, toisaalta, on muutama joka taitaa tarvita minua täällä. Jumala tietää, päättäköön itse. Silti minä kärtän...
-
Leena, panin YV:n sinulle.
-
Leena, panin YV:n sinulle.
Kiitos! :109:
-
Kiitos itsellesi. Vastasitkin jo siihen. :icon_lol:
-
Kiitos itsellesi. Vastasitkin jo siihen. :icon_lol:
Huomadin mutta kiitos kuitenkin, on oikeesti hyvä olla tämä foorumi.
Docens :026: laittaa terveisiä mainitsee todenneensa että merkityksellisin ihmisen tarpeista saattaa olla että häntä tarvitaan vaikka hän nykyisellään muistaa vähän kehnosti vankilavuosia ja paremmin muuta
-
Muistui mieleen erikoinen jae Raamatusta.
2. Kor. 4:12
Niinpä siis kuolema tekee työtään meissä, mutta elämä teissä.
-------
Pitäisikin tutkia mitä se kokonaisuudessaan merkitsee ?
Jospa illalla keskittyisin lukemaan.
-
Kerro mitä oivallat minä en tajua tuosta mitään. :icon_eek:
Mis Paavali oli? Hän kirjoitti Korinttoon oikeastansa ainakin kolme kirjettä. Ensimmäine hävisi ja kakkoskirjees on yhdistetty toinen ja kolmas ilm väärin päin.
Tuoltako hän mis oli kirjoittaessaan sitten kohti Roomaa jossa tappasivat.
Room kirje jäikö viimiseksi, oli paljon rauhallista aikaa olla paikoillans ja hietiskellä tapahtuneta järjestellään.
-
:icon_eek: Hei,
Olin unohtanut jo koko asian ja en siis tiedä edelleenkään yhtään enempää kuin tuolloin kun tuo jae mieleeni juolahti.
Viime päivinä menemistä ja tulemista piisannut ja monta rautaa ollut tulessa niinkuin tavataan sanoa.
Pitää joku kerta keskittyä ja rauhoittua paremmin Sanan äärelle. :eusa_angel:
-
Jakso, johon 2. Kor. 4:12 kuuluu, on otsikoitu Aarre saviastioissa. Olen kuulevinani Paavalin sanoissa jotain samaa väistymistä kuin Johannes Kastajan lauseessa "Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi."
-
Näin voisi kuvitella...ehkä...
Tulee vaan vähän raskaita ajatuksia mieleen tässä eriarvoisessa yhteiskunnassa...
Saatamme vähätellä itseämme...hakeutua tarkoituksella sivummalle...koemme...
emme osaa kuten muut...ei meistä ole tuohon ja tuohon...joskus ei mihinkään...
Moni joutuu syrjityksi, pakotettuna, työnnettynä...vaikka haluaisi esim. käydä töissä...
kuulua johonkin porukkaan...
-
Minun mieleni tuli syvästi surulliseksi ja minä
lähdin katsomaan mitä Jumala hommailee että ennättäisikö
Jumala keksiä minkätakia niin tapahtui Jumala on
erinomainen kun ihminen käy syvästi murheelliseksi
Jumala sanoi
Heitä syrjään tuo
Sielunhoitokirja sinun
Tulee siitä paha mieli
Mitenkä minä kysyin
Heitä nyt vaan
Ja minä tottelin kun
Jumala toivoi kerran niin
Ja me katselimme
Puutarhasivustoja minun koneeltani Jumala
Ymmärtää paljon koneiden päälle
Me löysinme kaikkea sangen kaunista minä tein tuon totesi Jumala
ohimennen että sinun olosi paranisi.
Meisän olisi syytä veiisata Jumala arveli ja minä
Etsin siikkarit ja
Jumala näytti mitä kohtaa Minä
vaikutin syvällisesti tuon syntyyn jotta
sinun ei tarvitsisi surra
Sinun pitää ymmärtää vain
nämä kysymykset jotka minä järjestelin siihen
aivan alkuun ennen kuin kyllästyvät lukemaan
Missä olet ja
Missä on veljesi
Siinä on aivan kaikki mitä sinun
Tarvitsee osata ja Jumala
Sipaisi minua poskelle ja sanoi
Älä luule että se anteeksianto
Oli sinun
Kyllä minä hoitelin sen ja vastakin
Kun jaksat itse kysyä
Missä olen
Kun kysyn
Missä on veljesi
Niin että
Menen siihen miekkariin niitä aiheettomia
pieksemidiä vastaan
Enkä vain meinaa,
tein voileivän ja kävin nukkumaan.
-
Eukaristia (kiitospalvelus) Tuupovaaran Hoilolassa kaiketi jollakin saarella. Elokuinen ilta alkaa jo tummua ja luonto on seestynyt. Niin ihmisen elämäkin käy iltaansa ja sammuu kirkastuen ylösnousemuksen aamuna täyteen loistoonsa niin kuin aurinko.
https://www.youtube.com/watch?v=gmv0_e4DD7s
-
Itkun syy voi joskus olla väsymys.
Kyllä varmasti, samoin sellaisen toiveen että kuolisi. En enää oikeastaan usko siinä olevan mitään pahaa kunhan ei säikyttele millään itsemurha-ajatuksillai. Täytyy tehdä selväksi ettei todelkakaan ole kysymys kuin perustellusta toivomuksesta. Ei itsen vahingoittamissuunnitelmasta.
Mihin sitten väsyy? Vaikka siihen, että yrittää selvittää asioita joita ei tahdo jättää selvittämättä. Totuin siihen että ainakin yritettiin, ja kotona se "älkää antako auringon laskea vihanne yli" otettiin niin kirjaimellisesti ja ymmärsin kuinka hyväätekevää oli nousta uuteen aamuun joka oli kuin puhdas lehti, vailla ainuttakaan tahraa tai taakkaa eilisistä erehdyksistä. On jo sama kuka erehtyi.
On hyvä, jos jaksaa itkeä, jos etsiä paikan jossa voisi vielä olla avuksi tai hyödyksi, suuren tai pienen, jos ei löydä, alan käsittää Docensia joka totesi että ihminen on toista varten, ja löytää merkityksensä toista varten olemisesta. Sitä on olla kirkko. Ei ole kenenkään syytä, ellei siihen vain mahdu.
-
Muistui mieleen erikoinen jae Raamatusta.
2. Kor. 4:12
Niinpä siis kuolema tekee työtään meissä, mutta elämä teissä.
-------
Pitäisikin tutkia mitä se kokonaisuudessaan merkitsee ?
Jospa illalla keskittyisin lukemaan.
Tälläset kysymykset ja aihe saa mut aina innostumaan tästä porukasta ja foorumista.
Ihan parasta ikuna !!!
Luulisin malla omasta mielestäni, että Paavali pikkaisen harmistuneena ja turhautuneena avautuu, kuten monesti kirjeistään tulee itselle mieleen, että hän jotenkin on tuskaantuneen turhautunut opettaessaan, kun jengi vaan ei tajuu ja hän selittelee kirjeissä milloin roomalaisille milloin korintoille jotakin.
Siis niinku, että hän tuossa mainitsemassasi kohdassa selittää, että me tajuamme jo tän asian ja teille se tulee uutena "elämäksi" meille taas luopumisena ja vaivana "kuolemaksi", kun selitämme tätä.
Kait ja varmastikkin olen väärässä, mutta jotain tuollaista aattelisin.
-
Multa on vieläkin selvittämättä ko kohta.
Olen vissiin jo unohtanut kirjoittaneeni ja pohtineeni tuota.
Uskoisin, että se kohta sisältää paljon enemmän kuin osaan äkkiseltään edes luodata ajatuksissani.
Ja nyt varsinkin lyö ajatuskulku jo ihan siksakkia kun on ilta näin pitkälle ehtinyt.
-Hyvää yötä.
-Toisena päivänä sitten jos pohtisi.
-
Monikohan muistaa jostakin seitkytluvulta laulun, jossa kirkkoon tulee mies ja lapsi. Lapsi väsyy kesken palveluksen ja pyytää isältä päästä jo kotiin. "Sama hiljainen, arka pyyntö nous' syvältä itsestäin:minä tahtoisin, Isä, jo kotiin, Isä, minua väsyttää. Soi kirkossa kiitosvirsi. Oli ulkona vihreää. "
Olisiko niin, että kauniit ja herkät kuvat; pikku lapsi, kaikki katseltava kirkossa, alttaritaulu ja kynttilät, sitten kiitosvirsi, kesäinen maisema ulkona, kätkevät sen tosiasian että runon kirjoittaja kertoo kuolemantoiveestaan.
Jos siteeraa tätä tokko kukaan järkyttyy. :-\ . Tai Docensin tuumailuja, meille saatetaan antaa nämä hetket muistaaksemme olevamme kuolevaisia.
"Elämämme on vaeltamista suureen iankaikkisuuteen.
Oi iankaikkisuus, niin ihana,
sydämeni juurtukoon sinuun
Kotini ei ole tässä ajassa" (Teerstegen).
Ei siinä pelättävää ole. :kahvi:
-
Tuttu on laulu, kovinkin, ja tutut mielikuvat...
Ollessani aikoinaan itse äidin kanssa kirkossa 50-luvulla
Ja poikani kanssa 80-luvulla.
-
Monikohan muistaa jostakin seitkytluvulta laulun, jossa kirkkoon tulee mies ja lapsi. Lapsi väsyy kesken palveluksen ja pyytää isältä päästä jo kotiin. "Sama hiljainen, arka pyyntö nous' syvältä itsestäin:minä tahtoisin, Isä, jo kotiin, Isä, minua väsyttää. Soi kirkossa kiitosvirsi. Oli ulkona vihreää. "
Olisiko niin, että kauniit ja herkät kuvat; pikku lapsi, kaikki katseltava kirkossa, alttaritaulu ja kynttilät, sitten kiitosvirsi, kesäinen maisema ulkona, kätkevät sen tosiasian että runon kirjoittaja kertoo kuolemantoiveestaan.
Jos siteeraa tätä tokko kukaan järkyttyy. :-\ . Tai Docensin tuumailuja, meille saatetaan antaa nämä hetket muistaaksemme olevamme kuolevaisia.
"Elämämme on vaeltamista suureen iankaikkisuuteen.
Oi iankaikkisuus, niin ihana,
sydämeni juurtukoon sinuun
Kotini ei ole tässä ajassa" (Teerstegen).
Ei siinä pelättävää ole. :kahvi:
Tämä lapsi oli myöhemmin julkisuuden henkilö ja tarina on tosi.
-
https://www.youtube.com/watch?v=hZAAbWArg9k
Kristallivirta
Helluntaiseurakuntien suursekakuoro
-
https://www.youtube.com/watch?v=hZAAbWArg9k
Kristallivirta
Helluntaiseurakuntien suursekakuoro
Olen joskus etsinyt tätä netistä. Hieno on.
-
Runo ja kuolema:
https://www.youtube.com/watch?v=GYpSlTbkooo
-
Runo ja kuolema:
https://www.youtube.com/watch?v=GYpSlTbkooo
Tämä oli hyvä. Meidän päättyi seminaari tänään vähän näihin tunnelmiin ja sepä oli kiinnostava kokemus. Päädyimme puhumaan elämän lyhyydestä ja Fowlerin kon-sis-tens-si-a-na-lyy-sin kuudennen kehitysasteen riidanalaisista henkilöistä ja heidän uskostaan kun Docens kuuluu siihen joukkoon, eli on väkeä joka ehkä käsittävät kuolevaisuutensa ja antavat elämänsä Elämän käyttöön.
Kovasti näitä mietin. Taitaa kelvata kelvottomanpikin kyhäys. Kun lapsi ihan itse rakkaudesta sen on Isälle punonut. Ja kenties kuolema onkin muuta kuin luullaan; innokas pinkaisu pihan poikki, Isä, hei! Katso minkä minä tein Sinulle ihan itse, Isä, minun on ollut niin ikävä!
-
Runo ja kuolema:
https://www.youtube.com/watch?v=GYpSlTbkooo
Oli hyvä. :059:
-
Taitaa kelvata kelvottomanpikin kyhäys. Kun lapsi ihan itse rakkaudesta sen on Isälle punonut. Ja kenties kuolema onkin muuta kuin luullaan; innokas pinkaisu pihan poikki, Isä, hei! Katso minkä minä tein Sinulle ihan itse, Isä, minun on ollut niin ikävä!
Kaunista! Kiitos, Leena!