Opin kuolemasta uutta kun kirjaa luin. Se oli professori Tähkän jäähyväisluento eläkkeelle menon kunniaksi ja hän puhui kuolemasta. Ne nuodostamme käsityksemme kuolemasta tämänpuolisen perusteella koska muuta meillä ei ole.
Koska jokaiselta on tippunut läheisiä, se saa erossaolon merkityksen. Ja menetyksen. Useasti yksin jäämisen, hylätyksi tulemisen, elämän päättymisen, koska me emme voi ymmärtää kuin aikaa ja näkemäämme elämistä.
Kuoleman kaikki dimensiot on poimittu tästä elämästä, ja lähtö on jääville katkera. Ei tietysti aina, eräs tuttu kertoi, kuinka vaarinsa vuoteen äärellä toivoi että tuskat jo loppuisivat kun hän joka uloshengityksellä huusi kivusta. Silloin 80-luvulla hoidettiin kipua hyvin huonosti. Nyt on ainakin paikoitellen paremmin, jos vain voidaan se tehdään.
Joka tapauksessa kuoleman tuska kuuluu tälle puolen, jos ainoana lohtuna on ankarien kipujen päättyminen on lohtu laiha. Koska emme tiedä mitä sitten, tämän muistaminen on tärkeää.
Mielestäni nämä ovat viisaussanoja psykoanalyytikolta joka oli minun psykoanalyytikkoni psykoanalyytikko ja psykiatrian professori oli hän.
