Kuolema

[myyrä]

Tänään sain kuulla paristakin kuolemantapauksesta. Eräs entinen luokkakaverini oli nukkunut pois Ruotsissa, jossa hän asui ja eräiden entisten luokkakavereiden äiti oli myöskin lähtenyt tästä alhosta. Tiedot välitti veljeni, joka on saanut pyynnön siunata vainajat. Pekan sisko oli välittänyt toisen tiedon; sisko oli minun eka virallinen rakkauteni ja on nyt toista kertaa naimisissa. Tuulan ja Riitan äiti oli opettaja ja tytöt kuului myös aikoinaan "meidän jengiin". He eivät olleet edes epävirallisia rakkauksiani  Riitta oli muistaakseni luokkaa alempana. Pekan ja Erkin kanssa oltiin paljon kolmisin. Eki kuoli jo minun Suolahti-Äänekoski aikoina tapaturmaisesti. Nyt kolmikosta olen siis ainoana jäljellä. Kyllä näitä tänään on tullut pohdittua.

Oikeastaan nämä asiat on sellaisia, niin kuin monet muutkin asiat, ettei näitä pitäisi yleisesti repostella julkisilla foorumeilla, mutta tulipahan nyt kirjoitettua. Liian henkilökohtaista.

[Leena]

Toisaalta sekä ensimmäinen rakkaus että viimeinen matka ovat sangen yleisiä tapauksia. 

[Viisveisaaja]

Juuh tännekkin osunut.

Joku mukava körttihenki täällä yllä on kun saa avautumaan, kuten myyränkin.
Luulisin noin yleensä, että hoitavampaa yhteisöä tai paikkaa ei olekkaan kuin körttiseurat.
Siellä armon alla Paavon viisauksien alla

En osaa ees laskea montako mun kavereista on lähtenyt ja jostain syystä kilteimmät ja parhaimmat on menneet, me pahat ja oudot ollaan jääty vielä taisteluihin.

[malla]

Tänne kerran synnytään ja täältä kerran lähdetään.
Jokainen meistä.
Ajallaan ja tavallaan.
Joku saappaat jalassa äkkulähdöllä, joku pitkään sairasvuoteella ollen tai sitten tapaturmaisesti tai muuten.

Sitten alkaa iankaikkisuus.

[1944]

Kuolemasta puhumista välttelin ennen, aina. Kun aikanaan hautajaisissa tuli muistelluksi haudattua läheistä, jotenkin opin kestämään aiheen. Sisaruksilleni muistelemisen painoin mieleeni mielikuvaharjoittelulla, kukin oli erilainen, että ei voinut olla sabluunaa.

[malla]

Mulla on saattohoitovastaavana n. 15 vuoden kokemus työrintamalta, yhtenä vastuualueenani työni ohessa.
Ja appiukon laitoin kotonaan viimeiselle matkalle aikanaan.
Sittemmin on ollut lähipiirissä muitakin viimeiselle matkalle laittoja.

Isäni kanssa olin hetken ihan yksin arkun äärellä...kun äitini tiesi että haluan olla kaksin kun olin ennenkaikkea isän tyttö aina...tietty äidinkin mutta äiti vaistosi toiveeni.

Kosketin siinä isän kylmennyttä otsaa ja sanoin että kiitos Jeesus isästä ja laitoin pitsiliinan kasvoille ja sitten laitettiin, ruuvattiin kansi paikoilleen ja lähdettiin kuljettamaan kappeliin.

Pojalleni laittoi Jenna kirjeen arkkuun poikani sydämen kohdalle hiukan liinaa nostaen ja sitten arkun kansi kiinni.
Lauloimme pari virttä ja sitten istuin sairaalasta matkan mustassa autossa yhdessä hautausurakoitsijan ja poikani kanssa, joka oli arkussa.

Siunausken jälkeen Jenna istui uudelle hautausmaalle kuljetuksen ajan mustassa autossa ja minä ajoin takana, seuraavana.
Se oli ikäänkuin symbolista, minä koko hänen elämänsä ajan ollut hänen kanssaan, Jenna lyhyemmän matkan vaikka olivatkin vuosia jo yhteiselämää eläneet.

Pojan hautakivessä on lentoon lähtevä pääskynen koverrettuna ja "kullattuna" kiven päällä, siis kivessä itsessään.
Isälleni halusin että laitetaan kiveen siunaavat kädet muistuttamaan että hän kantoi hyvin isän ja puolison roolinsa meitä siunaten.

Nyt on muistoja.
He ovat jo kalkkiviivan saavuttaneet ajassa.

[1944]

Sinä olet selviäjähenkilö 

[malla]

Kiitos. 

Iloista ja itkuista, tuskasta ja rakkaudesta, hauraudesta ja lujuudesta koottua savea kaiketi.
Yhdessä olemme selvinneet.
Läheisten ja ystävien merkitys on ollut korvaamaton.
Ja sen että olen saanut kirjoittamalla purkaa tuskaani silloinkin kun on ollut "yön kauhujen" paikka...ahdistus vyörynyt ylitse tsunamina...mutta tänään tässä ja kiitän heistä jo perille päässeistä kuin heistä jotka vielä kanssani matkaa taittavat.
T

[malla]

Karkasi...

siis teistä foorumilaisista myös kiitän.
Ja Vapahtajaa että hän on kuulolla ja auttaa kun huudan...tai kun kiitän.

Kiitos tästä vuodesta.

Nyt siirryn pois koneelta.

Tavataan ensi vuonna. 

[vn]

Itselläni päättyvä vuosi on ollut syntymän ihmettä...kuoleman kosketusta...
elämän ihmettä...enkä sitä ymmärrä...en, en, en ollenkaan...itken vaan ja hiljaa ihmettelen..

[Riitta-mummi]

Oman kuolevaisuuden ajatukset alkavat keski-ikää lähestyvillä, n. 40-vuotiaana, kertoi radio tässä jokunen päivä sitten. Näin taisi olla minullakin. Kuitenkin silloin se oli ajatuksissa vain
mahdollisuutena joskus. Tapaturmaiset kuolemat kohtaavat kaikenikäisiä, läheltä-piti tilanteitakin on ollut minullakin. Kerran oli muutamista senteistä kiinni etten lyönyt kalloani halki kiveen. Nytkin joulukuun alun kaatuminen olisi voinut koitua ainakin vakavammaksi kuin häntäluun murtuminen.

Runsaan vuoden olen joutunut sairauden toisensa jälkeen kohtaamaan. Silmäjuttuni on sen kaltainen, että olen monenlaista tietoa glaukoomista hakenut. Tänään googlaillesani silmän laskimon infarktia Terveyskirjastosta, havaitsin sielä lukevan, että elinaikaa on jäljellä toteamisesta n. 5,5 vuotta  kun on tiettyä sairaustaustaa. Terveillä verrokeilla puolestaan on aikaa 15,4 v. jäljellä.  Jos näin on, ja jos ymmärsin kirjoitetun oikein, kuolen n. 4 v. sisällä.
En tiennyt että se on näinkin tappava tauti, kuin syöpä. Liittynee verisuonten kalkkeutmiseen, aivoverenvuotoa ajattelen.

Olen jo muutaman vuoden tiennyt kuoleman olevan tulossa. Nyt jos tämä raja-aika pitää paikkansa, se asettaa tärkeysjärjestykseen asiat jotka ovat niitä tärkeimpiä.

" Tehdä talonsa", sanovat pohjoispohjalaiset. Siihen soisin pystyväni jälkipolvia helpottaakseni. Tietyt puheet on pidettävä, tietyt anteeksipyynnöt pyydettävä. Jumala-suhteeni katson olevan hyvän,  sen suhteen voin rauhassa jäädä odottamaan mitä annetaan.

Kysyn kuitenkin silmälääkäriltä tuosta ennusteesta. Vaikka olisi mikä, koen olevani valmis.

https://www.youtube.com/watch?v=uaidcMyuXzc

[vn]

Hiljaa luin...

[Riitta-mummi]

Ei olla hiljaa, tästäkään.  Vaikeaksi koettuakin aihetta täällä osataan käsitellä. Tuskin tulee tappeluakaan.

[Pena]

Voihan kuolemasta puhua, mutta mielellään hiljaisella äänellä. Tuttuhan tuo jo on. Aika monen rakkaan arkkua olen ollut kantamassakin. Pari kertaa kuolema ja syntymä ovat osuneet puhuttelevasti yhteen. Mikäpä olisi hienompaa kuin iloita surujuhlissa vastasyntyneestä!

[malla]

Teki päivällä mieli käydä hautausmaalla kun olin apteekkiin menossa, samalla.
Mutta luulen että siellä olisi ollut liukasta, pelkään kaatumista.
Joskin on toki voitu käytävät hiekoittaakin.
Mutta toinen tekosyy menemättömyydelleni oli se kun satoi isoisesti räntää, kuin jalkarättejä taivaan täys...kuten äidilläni on tapana asia ilmaista.
No, se nyt jäi ajatuksen tasolle vain.
Sytytän kotona kynttilän, ajaahan se melkein saman asian, sekin.