Oman kuolevaisuuden ajatukset alkavat keski-ikää lähestyvillä, n. 40-vuotiaana, kertoi radio tässä jokunen päivä sitten. Näin taisi olla minullakin. Kuitenkin silloin se oli ajatuksissa vain
mahdollisuutena joskus. Tapaturmaiset kuolemat kohtaavat kaikenikäisiä, läheltä-piti tilanteitakin on ollut minullakin. Kerran oli muutamista senteistä kiinni etten lyönyt kalloani halki kiveen. Nytkin joulukuun alun kaatuminen olisi voinut koitua ainakin vakavammaksi kuin häntäluun murtuminen.
Runsaan vuoden olen joutunut sairauden toisensa jälkeen kohtaamaan. Silmäjuttuni on sen kaltainen, että olen monenlaista tietoa glaukoomista hakenut. Tänään googlaillesani silmän laskimon infarktia Terveyskirjastosta, havaitsin sielä lukevan, että elinaikaa on jäljellä toteamisesta n. 5,5 vuotta kun on tiettyä sairaustaustaa. Terveillä verrokeilla puolestaan on aikaa 15,4 v. jäljellä. Jos näin on, ja jos ymmärsin kirjoitetun oikein, kuolen n. 4 v. sisällä.
En tiennyt että se on näinkin tappava tauti, kuin syöpä. Liittynee verisuonten kalkkeutmiseen, aivoverenvuotoa ajattelen.
Olen jo muutaman vuoden tiennyt kuoleman olevan tulossa. Nyt jos tämä raja-aika pitää paikkansa, se asettaa tärkeysjärjestykseen asiat jotka ovat niitä tärkeimpiä.
" Tehdä talonsa", sanovat pohjoispohjalaiset. Siihen soisin pystyväni jälkipolvia helpottaakseni. Tietyt puheet on pidettävä, tietyt anteeksipyynnöt pyydettävä. Jumala-suhteeni katson olevan hyvän, sen suhteen voin rauhassa jäädä odottamaan mitä annetaan.
Kysyn kuitenkin silmälääkäriltä tuosta ennusteesta. Vaikka olisi mikä, koen olevani valmis.
https://www.youtube.com/watch?v=uaidcMyuXzc