Kuolema

[vn]

Taidan olla vähän toisenlainen kuin R-m.  Puuttuukohan minulta luottamus, toivo,
elämän rohkeus, uskallus, luja luottamus siihen mikä ei näy....vai mikä lienee...
Ajoittain tuntuu että iskee herkkyys, itku tulee, hiljenen, menen sanattomaksi.
Sydämessä kuitenkin levollinen olo, ihmettely, asiat...ja elämä koskettaa...puhuttelee...
Uskon että Vapahtaja kantaa syntistä ja heikkoa ihmistä!!!   

[Pena]

Ajoittain tuntuu että iskee herkkyys, itku tulee, hiljenen, menen sanattomaksi.

Elävän ja terveen ihmisen merkkejähän nuo ovat.

[malla]

Syntymä ja kuolema koskettaa.
Ja niiden välissäkin aika moni asia.
Joskus itken silloinkin kun on ilon aiheet käsiteltävinä.

Myös surun läpieläminen ja ns surutyö vaativat ihmiseltä voimavaroja.

[PekkaV]

   Itkun syy voi joskus olla väsymys.

[malla]

   Itkun syy voi joskus olla väsymys.

Tämäkin on totta.

Myös jotkut ihmiset ovat ehkä herkempiä ja eläytyvät toistenkin asioihin ja silloin tulee niinkuin rinnalla itkemistä, myötäelämistä, empaattista kokemista ?

Joskus itku voi myös ikäänkuin puhdistaa sydämen ikkunoita, raivata tilaa sinne.

[malla]

Kuolema on niin lopullista täällä ajassa.
Ikävä joskus vyöryy ikävöivän ylitse kuin trombi.
Mutta kukaanhan ei tänne pysyväisesti jää, aika aikaansa ja sitten ikuisuus.

Mutta inhimillisinä ihmisinä läheisen ihmisen kuolema on surullinen asia...vaikka sen hyväksyisikin...ja ei esittäisi kauheasti edes miksi-kysymyksiä...silti on aika surulle, aika ikävälle, ikävöimiselle ja aika päästää irti surusta ja jatkaa elämäänsä ... niin kauan kuin päiviä meille annetaan täällä.

Joskus se irtipäästäminenkin sattuu... ja ottaa sekin aikansa.
Moni asia on prosessia täällä elämässä.

[seppos]

Vanhempani lähtivät täältä 92 ja 94 vuotta vanhoina eikä siinä ollut paljoa tarvetta surulle. He olivat jo valmiita lähtemään ja täyden elämän eläneitä. He olivat täysissä järjissään loppuun asti, mutta eivät suinkaan kivuttomia. Ainoa oikeastaan oli ettemme voineet olla paikalla lähdön hetkellä, kun sairaala mokasi eli isäni osalla ilmoittivat liian myöhään ja hänet oli jo siirretty toiseen huoneeseen, kun sain siunata hänet. Meillä oli vajaan puolen tunnin ajomatka ja hän oli ilmeisesti jo kuollut kun soittivat. Äitini osalla taas kävi niin, että unohtivat ilmoittaa meille. Kun tulimme sisään ei kuulunut enää hengitysääniä, vaan oli täysin hiljaista. Olivat soitaneet lääkärille ja hän oli jo käynyt siellä toteamassa tilanteen, mutta omaiset unohtuivat "palvelu"talossa kokonaan. Sellaista se molemmat lähtivät kivutta.

[Leena]

Meillä on onnistunut paremmin eli kukaan ei ole päässyt täältä livahtamaan yksin, itsehän saatan kuolla tuosta vaan mutta niin tavallisesti kuollaankin joten sitä on suotta surra...  Siis omalta kannalta.

En juuri ajattele enää. Nyt tietenkin vanhempiin alkaa olla sellainen suhtautuminen että saatiin pitää vielä yksi juhannus vielä tämä joulu ja noin.  Asia on maininnoin todettu ja koetan osaltani rakentaa jotakin perinnettä joka heidän jälkeensä soveltuisi. Tuunaan lähinnä pääsiäistä, kun usko pääsiäiskanaan joka saapuu savupiipun kautta on lopullisesti kuollut tai kaikessa hiljaisuudessa vaihtunut yöpalveluksiin ja kahvilampaaseen.

Ovathan he vanhukset meillä terveitä ja pitkäikäistä sukua, sitä joskus ajattelen, isomummo sinnitteli satavuotiaaksi ja joku isoenoni vielä siitä ylitsekin.

[juhani]

Kuolemaa olen miettinyt yli kolmekymmentä vuotta. Muutama vuosi sitten veisattiin siikkareita äitini ja pikkuveljeni kanssa sairaalassa kun isä heitti henkensä... to. hän meni toiseen todellisuuteen. Olin irrallinen.

[seppos]

Luin hetki sitten, että Tuomo Mannermaa on siirtynyt toiseen todellisuuteen.

[Viisveisaaja]

   Itkun syy voi joskus olla väsymys.

Toi on niin totta Pekka.

Tän ajan paineessa kaiken ja enempikin antaneita ihmisiä yt iden alla olevia itkijöitä monia nähneenä.
Totean saman ja voimattomuuden edes lohduttaa heitä,.

[Kalistaja]

  /Jok´ ainut askel sun matkallas/ On askel kohti sun kuoloas/. ( Pala virttä, ja niin laittamattoman totta).

[myyrä]

-Ristin kautta kuolemaan,
           sanoo yhdeksänkymppinen
ja lisää puita uuniin.
            Levyllä kahvipannu
            ja pöydällä kolme kahvikuppia:
            vieraalle, itselle ja enkelille.
Huivi tiukasti leuan alla kuin purje
ja potkurissa neljä pyörää,
            neliveto.
-Mitä meillä olisi ilman Jumalaa,
pakko siihen on uskoa,
sanoo ja lisää pökköä pesään.
Kahvivesi porisee
Ja ikkuna täynnä auringon hunajaa.

(Risto Kormilainen, Vie vihreälle niitylle)

[Leena]

Ei olla hiljaa, tästäkään.  Vaikeaksi koettuakin aihetta täällä osataan käsitellä. Tuskin tulee tappeluakaan.

Kerro nyt mitä se lääkäri sanoi! 

Kun meidän Riitta kuoli olin jo niin sairaaksi tulossa etten oikein tajua koko asiaa. Viime päivinä olen mietiskellyt hiljaksiin, hyvänen aika, neljä lähelta on lähtenyt ja vauhdilla aika lyhyen sairastamisen jälkeen, moni siten että syöpä on saatu remissioon ja itse olen uskotellut sen parantuneen siis.

Jotenkin järkytti vielä syvemmin kun kuulin oikein hyvän ystävän, olkoon minua vanhempi, muistisairaudesta. Vielä hän minut muistaa, mutta kuinka kauan? Juuri ihminen, jolta opin kaikkia seikkoja, on minulle vieras, niinkö? Tavallaan elävä, tavallaan menetetty.

Ja sitä on elämä.

Kun kotiin soitan pyytelen että pysykää hengissä. Takku ja tauti, miten itsekäs olen, sillä kärtän saavani ensimmäišen lähtövuoron, jottei tarvitse kaivata. Olen minä miettinyt, toisaalta, on muutama joka taitaa tarvita minua täällä. Jumala tietää, päättäköön itse. Silti minä kärtän...

[Riitta-mummi]

Leena, panin YV:n sinulle.