Jos Juhannuksen evankeliumi olisi ihmisten mukainen, siis meille mieluinen, se olisi kenties korkealentoinen puhe Suomen suven armaudesta, kesäyön auringosta, siniristilipusta, joka liehuu Pohjolan kuulasta taivasta vasten ja nuoruuden ilosta, joka Juhannuksena kohoaa ylimmilleen. Tai, niinkin voimme ajatella hyvällä syyllä, se olisi kiihkeä protesti kaikkea säädyllisyytä, "sovinnaista moraalia", vastaan, vapauden hillitön huuto: "Kaikki on luvallista, tehkää mitä mielitte, antakaa lihalenne, mitä se vaatii!"
Tällaista ihmisten mukaista juhannusevankeliumia on kuultu. Sillä on ihastelijansa, sillä on myös, sen pahempi, rajuimmissakin muodoissa vastaanottajansa, uskojansa ja noudattajansa.
Kirkon evankeliumi on sama kuin Paavalin: Kristuksen innoittama pyhä ja hyvä sanoma. Se on pyhä, sillä se sanoo: "Ettekö tiedä, että ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Joka turmelee Jumalan temppelin, hänet on Jumala turmeleva." "Jumala ei anna itseään pilkata."
Jaakko Haavio