Suur-Suomessa

näköjään asumme.Malla saa poimia kirsikoita, jotka olen luullut kasvavan Pohjois-Saksassa vasta. Vatuista täällä on aihiot pusikoissa.
Keitin sumpit palattuani mäntyjen hakureissulta rämeeltä. Kävin senkin vuoksi, että teen päätöksen mönkkäriasiassa. Kaadoin kuormaan kolme mäntyä, jotka pätkin nelimetrisiksi. Aikeena on uusia parit räystästikapuut. Tällä hetkellä tuore puu painaa paljon, mutta Zetorille tuollainen määrä on kuin luteen huokaus Saharaan. Mönkkäri ei minulle riitä, sillä en asu riittävästi asfaltin laidalla. En mitenkään väheksy mönkijän suorituskykyä, mutta rämeellä pitää olla maavaraa. Jos Zetorista aika jättää, hommaan toisen käytetyn tilalle.
Pihassa vasta huomasin ajatella sitä, että onko nyt yläkuu vai alakuu vai siltä väliltä kuu. Isäni kertoi, että vanhat vaarit eivät menneet metsään alakuun aikana hakemaan tarvispuuta, ne ainakin sinistyvät sopimattomasti.
Nuivasin kaikki pikkutukit rautareen päälle. Valkaisen siinä neljä sopivinta petkeleellä tikapuita varten. Nuivaaminen tarkoittaa minulla hommaa, mistä kaikkinainen vauhti ja näyttävyys on hyvin kaukana.