Keksin lähiradioon ohjelmaidean Media hankkeessa :
Kuukauden valittaja. Teksti puuttuu, hankkeessa käyvä imitaattori voisi sitä esittää.
Omat vaivani:
On psyykkistä ja fyysistä
Silloin kun sorrun pelaamaan rahaa se masentaa ja hävettää.
Täytyy yrittää taistella pelihimoja vastaan.
En polta enkä juo enkä käytä huumeita.
Nukahtamisvaikeuksiakin välillä on.
Sappikivivaivasta olen kärsinyt loppukesästä asti.
Kiirastorstaina minut leikataan tähystämällä.
Ainakaan ei tule enää kohtauksia:voimakasta selkä ja vatsasärkyä
Ruokavalio auttaa siihen väliaikaisesti ja leikkaus pysyvästi.
Pikkasen jänskättää ..saikkua ei onneksi tule kuin 2 viikkoa
Leikkauksissa onneksi todella pienet riskit.
Hvvin menee ja nopeakin on.
Minä voisin mennä sinne, sillä mietin tehdäkö länkytysvideo nettiin. Kun kaikki aina eikä kukaan koskaan mitään. Se taisi jo tuottaa itselleni niitä psyykkisiä vaikeuksia, sillä se alkoi kun olin läpässyt pääsykokeet.
Olen mietiskellyt, hyötyikö joku siitä, enkä lopulta usko. Mietin sitäkin, vedänkö minä tämmöisiä puoleeni. Osittain syynä taisi olla, että koulussa, jossa muuten viihdyin ja opettajista pidin -- kukin oli kaltaisensa mutta omat muistoni on hyvät -- muutamalla oli tapana ottaa esille jotkin "lääkikseen menijät" tai "sibikseen menijät" tai "polille menijät". Kukaan ei tottunut ajatukseen minusta missään tuommoisessa seiskan keskiarvoineni ja ahkerine lintsaamisineni. Heräsin lukemaan lukion toisella luokalla, vaan enhän minä siitä kenerllekään puhunut -- syynäkin oli seurakuntamme opetus maailmanlopusta ja Kathryn Kuhlmanin näystä. Koulu edusti jotakin hyvin tervettä!
Niin se tuli yllärinä, opiskelupaikka. Ensimmäisenä aloitti enonvaimo joka oli kuullut jonkin hirveän tarinan tai lehdessäkö se oli. Sitten tultiin tupareihin, nuoruudenystävät sairaanhoito-opistosta. Elettiin seitkytluvun loppua ja Tehyn nousua, tehtiin hosua ja hopoa ja vaadittiin oikeutta laatia loppulausunnot, mitä nyt itketään. Ja lääkärit huudettiin alas, ja jo opintojen ekavuonna: "Myä nuaret pikkuoppilaat! Myä tiijetää kaikist niist tauveistkii enempi ku ne lääkäritkää". Osa sanoi pahasti ja minä itkin, kunnes joku vaivautuneena esitti, että on toisinaan, tai aika usein, saanut hyvää hoitoa. Se ettei ihmisruumis ole insinöörille tuttu putki putkeen vaan varsin yllätyksellinen, sille ei mitään mahda.
Nämä vuodet olen ollut peittelemättä myös tätä, sillä kahdentoista vuoden tiukka ja vaativa koulutus, vähittäinen luopuminen ja edelleen saman jatkuminen, kun itse en tästä puhu, pelkästään kirjotan, saa kummastelemaan. Tunnen itseni villatakiksi joka on alusta vaellutettu takiaispuskien läpi.
Teillä on piano te ootte porvareita, ja tulee ihan puskasta.
..................................................................................................
Viime herättäjäjuhlilla talkoolaisena, valvoin lepohuonetta. Jos käsi hapuili kurkkua olin paikalla mittaamassa pulssia ja kyselemässä säteileekö kipu, miltä olo tuntuu, ja muistan miehen, jolta sain kiitollisen hymyn ja monta kiitosta siinä jutellessamme. Ei hän tiennyt ammattia eikä kotiseutua. Mutta majoittui samaan paikkaan, ja minä vaikka juoksen karkuun tämä seuraa kuin hai laivaa ja lopulta hoksaa ammatin, muttei tunnistanut.... Minä pystyin estämään sentään sen, että oltiin juu samassa sairaalassa montako vuotta. Esitin terveyskeskuslääkäriä sille.
Seuraavana aamuna lähdössä seuroihin hän saapuu eikä se hymy ole ystävällinen, se on ilkeä. Kertoo miten hän pelkäsi herättää lääkäreitä! Ja lääkärit länkyti länkyn -- hoitaja erikoistumissairaalasta, nyt eläkkeellä. Tiesinpä sattumoisin että siinä talos oli kaksi päivystäjää jotka herätti toine toisensa koska ei siten häiritty hoitajia.
Silloin sanoin että juu. Tiäkkö mitä oli herättää vieraas sairaalas kirurgi kun potilas ei kuulu meil! Enkä hymyilly. Menin pois. Sen katoin, et eipä tuo hymyilly enää. Ei ilkeästikkän. Siis mitä hän siitä sai itellens? Herra auttoi nousemaan??
Olisi puhunut silloin.
Edusti myöhäistä herännäisyyttä --- mutta kiittelyt päättyi kun hoksasi ammatin. Itte piruhan sinä oletkin.
Minä kirjotan kirjan kyl! Vaikka omakustanteena. Menen televisioon! Kerron joka juupelin kitinästä! Kysyn, miksihän eivät pysy työssä?
Kasvoin opettajaperheessä eli kansanvihollisten lapsena.
