^Olet syöttänyt sen niin rasvaisesti, että sydäri uhkaa 
Mutta miten siili punnitaan? Laaditaan ansakangas, jonka reunoilla kulkee nyöri, ja kun itsevarma siili kävelee kankaalle, napataan äkkiä reunat ylös ja sitotaan nyöri ja ripustetaan kokonaisuus sellaiseen kalamiesten vonkalevaakaan?
Oman ruokintani siis siirsin vähän kauemmas, aamulla kuppi oli vajentunut puoleenväliin, mutta en tiedä, minkä lajin edustaja oli käynyt astialla.
Pyrkimyksenä oli rasvoittaa siili

ja arvioni mukaan heinäkuun invaasion aikaan hankkeessaan onnistuin. Jos nyt nukkuu, aterioi, ja peräpään tuotoksetkin kannetaan pois, ettei tarvitse epämukavuutta pakoon liikahtaa, niin pakosta rasvoittuu.
Juuri tuo oli äärimmäinen huoleni. Punnita Samuel?

Anteeksi kuinka?

Samuel on willisiiliyden edustaja sen potenssiin suuri, eikä tule hyväksymään minkäänlaista kiinnikäymistä puhumattakaan että pysyisi puntarissa. Minkäänlaisessa!
Levoton sydämeni löysi lohdun! Juuri vietyäni ateriavadin, huolella ja hellyydellä kukkuroidun, jopa nuuhkaisin siilieteistä, sillä pelkään vaikka mitä, siiliripulia, siilikuolemaa, ja kummankin tulisi lemahtaa kun nyt nuhani väistyy... Ei tunnu kuin hienoinen sammalen ja siilin tuoksu.
Oi, mitä kohtaa hetken nuuskutuksen jälkeen, vain sisälle väistyttyäni, huolekas katseeni?
Mitä kuulevat korvani, nämä yhdelle äänelle viritetyt?
Kuulen siilimaiskutusta.... Ovi on vielä raollaan.... Palavat hieman aurinkoa saaneet tuikut.
Ja minä näen:
Samuelin kuonon, jo painueena syvälle ankkahyytelöön.
Ei, Samuel ei vielä vaipunut turmiolliseen horteeseen, se syö ja pulskistuu, jo nyt sen kyljet pullottavat mukavasti ja muistaessani heinäkuisen pienen hennon polon sykkii sydämeni, wie eins im Mai.
