On vähän epämukava olo. Olen alkanut miettiä, että onko minun paikkani enää körttijoukko "julkisella" tavalla. Pitääkö vetäytyä omiin oloihin. Niin punertaa. Poliittinen vaihtosähkön käyrä on tällä kertaa menossa sellaiseen suuntaan, että "kusitolpan" asema saattaa muuttua hurmaavaksi aitiosta huutelijan osaksi.
Älähän.
Toisinasn vain on himpun verran vaarallista äänestää, siis toivoa ajankohtaisesti eduskuntaan kovin leikkuuintoista väkeä. On monta tapaa kohentaa taloutta, yksi on että nutistetaan köyhimmät ihan kyykkyyn.
En ehkä ihan ymmärtänyt tätä viestiä. Tietysti säästyy rahaa kun ei enää korvata lääkkeitä "rikkaille" kuten totesi Stubb. Kuinka ne apteekin kassalla lajitellaan?

Ne maksaa paljon, ja hiljainen konsti on ottaa pois peruskorvaus myös välttämättömiltä. Ei katsos yhteiskunnan tarvitse maksaa edes mitään "omavastuun ylittäviä osuuksia". Onhan se niinkin että kun sairaat kuolevat joutuisammin niitä ei tarvitse elättää. Adolf Hitlerin ensimmäinen leikkuun kohde oli siinä.

Ja pelottaa tuo nuorten oikeistolaisten ajatusmaailma.
Ei työttömyys ihan aina juoppoutta lisää.
Eikä työtön ole sitä aina edes omasta syystään.
Eikä laiska.
Kuinka niin ei voi liikkua körttiläisten parissa jos joku on vasemmistolainen? Ajattelee juuri nyt vasemmistolaisesti? Pelkää äärioikeistoa juuri tällä hetkellä?
Eräs keino elvyttää on takuulla päästä alvista. Mutta pelkään vähän, että

Pikkuisen velkaa. täytyy ottaa. Kotitaloudet kun eivät voi samanaikaisesti säästää ja kuluttaa.
Kannustinloukuista toteaisin, että ei ihminen sitä kaihda vielä, jos pääsee nollatuottoon, kunhan saa olla työssä. Sitten menee onnettomammin, jos se pienenpuoleinen palkka menee niin miinukselle, ja vielä siten, että epävarma työpaikka vie kirjaimellisesti tuhkatkin pesästä eli edessä on toimeentuloyritys pk-seudulla alle tonnilla kuussa netto. Eipä muuten mutta kun vuokra on sitä luokkaa. Ja valtaosa työpaikoista täällä.
"Siitä toisten rahoilla rälläämisestä on nyt tultava loppu" totesi kokomustan nuorten nuori ja nätti ja heilautti blondattuja hiuksiaan. Kun joku kertois, kuka tässä maassa rällää toisten rahoilla?
Ja kun selitettäis, että tyhmäkin ymmärtää, mikä semmosen puheen paheksumisessa on pahasta. Mitäs hän on itse tähän saakka tehnyt. Rällännyt koulutuksen, ilmaiset rokotukset, yliopistonkin vielä. Ja ihan toisten rahalla.
Enkä yhäkään käsitä, mitä tekoo tässä uskomisella on. Neuvostoliitto kaatui jo.