Eilen kuulin uutisista, että adoptio Venäjältä Suomeen loppuu, koska VEnäjällä uskotaan, että laki sukupuolineutraalista avioliitosta on mennyt läpi suomessa. Pelastakaa Lapset Ry yrittää selittää Venäjälle, että laki ei ole vielä voimassa.
Jostain kuulin ja olin lukevinani, että adoptiot Kiinastakaan eivät lain voimaan tultua (vai onko jopa ennen sitä) olisi mahdollisia. Ilmeisesti monesta muustakaan maasta adoptiolasten tulo Suomeen lain johdosta estyy.
Olin vaimoni kanssa vuosia sitten adoptioprosessissa. Siinä kydään läpi omaa menneisyyttä, palsuutta. Käydään erilaisia kursseja. Käydään läpi haastatteluja. Prosessi on pitkä. Lopulta sitten pääsimme adoptiojonoon odottamaan adoptiolapsen noutamista. Meille syntyi oma lapsi. Adoptio ei enää ollut ajankohtaista, eikä niissä olosuhteissa edes mahdollistakaan, koska adoptiolasta ei anneta perheeseen, johon on juuri syntynyt lapsi, koska adoptiolapsi vaatii alussa oman historiansa johdosta kaiken huomion itselleen.
Suomessa on valtava määrä normaaleja hyviä perheitä, joissa on isä ja äiti ja jotka voivat näinollen antaa hyvän ja turvallisen kasvuympäristön jollekin äidittömälle & isättömälle lapselle. Jos sukupuolineutraali avioliittolaki menee läpi, sitä ei hyvällä katsota niiden parissa, joilla olisi tarjota luonnollinen ja paras kasvualusta lapselle: ottajia on paljon, adoptioon tarjottavia lapsia on vähän.
Se valmennus, minkä adoptiovanhemmat saavat käydä läpi olisi muuten varsin terveellinen prosessi jokaiselle perheelle ennen, kuin lapsi perheeseen syntyy.
Lisätiuetoa asiasta löytyy googlaamalla.
Tässä siis mahdollisesti ensimmäinen merkittävä lieveilmiö, joka uudesta laista tulee (jopa ennen, kuin edes tiedetään, astuuko laki voimaan) ja joka kohdistuisi juuri lapsettomiin heteropariskuntiin, jotka haluaisivat ja voisivat tarjota lapselle turvallisen kasvuympäristön.
Monen heteropariskunnan suuri ja varsin luonnollinen unelma romuttuu. Pelkkä lapsettomuus on monelle heteropariskunnalle valtava kriisi, jota uusi asiantila ei ole omiaan helpottamaan.
Muutakin negatiivista on kyllä tulossa, mikäli laki astuu voimaan.
Jos itse ei ole kokenut lapsettomuutta, ei ehkä tule ajatelleeksi tai edes tiedä, että jos lasta ei vain synny, on se monelle suuri ongelma. Luultavasti tätä asiaa ei mediassa kovin paljon tulla käsittelemään, koska valtamedia on kantansa avioliittokäsitykseensä valinnut.