Juu. Miksei. Minkä sitten korjasi tai muutti se puutarhurin lankeemus, yksi pieni kanerva? Tuota tosin nimitetään acting out-käyttäytymiseksi, eli olenpa yhtä mieltä.
Jokaista ärsyttää joskus ja monikin juttu.
Toivoisin kaikesta huolimatta ettei ensimmäinen veto olisi tuo okei minä lähden ja ovi paukkukoon. Keskustelu kanervasta vaikka diakonin kanssa olisi saattanut avata sellaisia ovia, joilla ei ole järin tekemistä kirkon uskonkaan kanssa, mutta jotka nyt päätettiin sulkea. No, kukin tyylillään.
Kyllä sen oven saa uudelleen auki. Myös monesti langennut äktingauttaaja.
Minusta tämä kirkon ovien paukuttelu ja uudelleen availu on vähän samanlaista kuin käyttäytyminen nettipalstoilla: nyt riitti, lähden (ja salainen toivomus: suostutelkaa jäämään, kaivatkaa edes vähän, tykätkää!). Ajan tapa ja tyyli? Vai jotakin perin inhimillistä: halu olla tärkeä ja tulla kuulluksi, edes vähän, edes jossakin, edes jollekulle, edes virtuaalisesti, edes hetken?
Tiedän mitä lystikkoni olisi sanonut aiheesta. Hän kiinnitti huomiota yksityiskohtiin, koska niiden kautta avautuvat usein suuremmat kuviot.
Kanervat ovat kauniita ja ihmeen uupumattomia. Saakohan yhden pienen kanervan jostakin vielä? Lähden etsimään. (Nappasin tästä nyt symbolin itselleni, kiitos, Leena.)