Uskotteko, että ihmisen oma kroppa kyllä tietää, milloin jostain ravintoaineesta on puutetta, ja alkaa vaistomaisesti himoita ruokia, joissa sitä on paljon? Tai vastaavasti liikasaannin kohdalla tulee stoppi. En oikein ole varma. MItähän noissa perunalastuissakin muka on sellaista, jota kroppani oikeasti tarvitsisi? Ajattelin, että voisiko rahka-pilleridiettaaja tuollaisen mekanimsin avulla kuitenkin pysyä terveenä - rahkan sijaan vain jossakin vaiheessa alkaisikin ruokahalu kohdistua vaikka herneisiin.
Ei, elimistö ei ikävä kyllä ole niin tarkasti informatiivinen. Ihminen haluaa rasvaa ja sokeria joka muuntuu nopeasti ja helposti varastorasvaksi, sillä aikaisemmin on ollut tarkoituksenmukaistya kerätä vararavintoa. Tuota sokerin ja rasvansyömisvaahtoilua joidenkin iäkkäämpien kollegojeni keskuudessa olen kummastellut, sillä maksan tehtävä on huolehtia siitä, että varastorasva pilkotaan jälleen, glykosyloidaan muotoon njota erityisesti sokerilla käyvä keskushermosto tarvitsee. Ihmisruumis (en totu tuohon "kehoon") on ihmeellinen ja maksa sen elimistä eräs kummimmista, se kun hoitaa myrkkykäsittelyn, poiston, sokerien tuotannon... aivot pitävät puoliaan, ne huolehtivat siitä että rasvan mentyä hajotetaan sitten lihaksia jotta polttoainetta on. Ajatelkaa keskitysleirejä. Luurangonlaihat ymmärsivät käskyt, kokivat mitä erilaisimpia tunteita, ajattelivat, toivoivat... Mutta kasvavalle lapselle tuollainen jättää jälkensä.
Ravintoa ei anneta suoneen, sokeriliuoksia lukuun ottamatta, vaan nenä-mahaletkulla. Esimerkiksi ALS-potilaat jotka eivät enää voi itse niellä, ovat kotona, josta käsin häneltä voidaan joitakin arvoja seurata, mutta niitä nenämahaletkuruokia ei sekoiteta erikseen päivittäin suinkaan. Anemia tietty on aina informatiivinen, samaten elektrolyytit, kaliumin putoaminen liian alas on erittäin vaarallista, samaten natriumin. alsiumarvojen heittely viittaa lähinnä lisäkilpirauhashäiriöön - on tavattomasti muuta, josta vitamiini- ja elektrolyyttihäiriöt kielivät, kuin sopiva ravinto.
Erävaelluksella olen sata kertaa huomannut, kuinka elimistö aistittavasti alkaa käyttäytyä ravitsemuksen ja ra<svanpolton kanssa toisin, eli tuo maksan glykosylaatiosysteemi aktivoituu... sanokoon kuka vain miten vain, niin se on. Eka päivä menee kuin vanhoilla sapuskoilla, toinen on aina reissun raskain, kolmas, yllättäen, kevenee, ja siitä eteenpäin menee ihan ok. Kerran hieman alikuntoisena käytiin Sokostilla vain ja ihmettelin palatessaa mitä me on syöty kun siviilit ei mahtuneet ylle, farkut täytyi kiinnittää rinkan lisäremmillä. Opas lohdutti ja sanoi että varro huomiseen, turvotusta se vain on, ja olikin. Kuviosta myöhemmin näen että olen ihan pöhöttynyt - silmät melkein kiinni muurautuneet Sokostin huipulla. Outoa. Saatoin juoda liian vähän.
