Mitä teemme kahdelle eri Onesimukselle joka toisaalla sanoo että pelastuksessa ihmisellä ei ole osuutta, mutta toisaalla vakuuttaa vakavasti että ihmisen on tehtävä oma osuutensa eli vastaanotettava omissa voimissaan pelastus?
Tätähän Raamattukin opettaa pitkin matkaa, eikä siinä ole ristiriitaa. On syytä erottaa toisistaan:
1. Pelastus, joka valmistettiin n. 2000 vuotta sitten. Siihen emme voi enää vaikuttaa, se on loppuun asti valmistettu.
2. Pelastuminen, jota jokaiselle tarjotaan em. pelastustyön perusteella. Sen kautta ihminen pääsee osalliseksi pelastuksesta, mutta se ei ole automaatio, joka takaisi jokaisen pelastumisen.
Olen aiemmin jossakin kirjoittanut samasta aiheesta siten, että
on kaksi eri asiaa:
1. Armo
2. Armon vastaanottaminen Ei ole merkitystä sillä, millä tavalla vastaanottaminen tapahtuu, kunhan
sydän vastaanottaa armon. Jollakin se voi tapahtua siten, että hän vastaa kutsuun kättä nostamalla ja (uskossa) rukoilee syntisen rukouksen. Jollakin se voi tapahtua yksinäisyydessa ja hiljaisuudessa. Pyhä Henki toimiin suvereenisti eikä kysy meiltä, miten saa kunkin kohdalla toimia.
Tuo sanonta "omissa voimissaan" on ärsyttävä ja harhaanjohtava. Otetaan esimerkki: Joku lahjoittaa minulle 10.000 euroa ja lähettää sen tililleni. Kun näen tiliotteen ja hyväksyn lahjoituksen, niin olenko tehnyt sen "omissa voimissani"? Ja ylipäätään, tarvitaanko siihen jotain erityisiä voimia? Jos kyseessä on aito ja pyyteetön lahjoitus, enhän voi mitenkään ansioitua sillä, että otan sen vastaan.