Kosto on suloinen

[Leena]

Olen itse käynyt tästä melkoista vääntöä itseni kanssa, sillä esimerkiksi hoitovirhe palaa mieleen aina kun tehdään uusi. En ymmärrä miten tätä sairautta ei vieläkään kaikki  tunne, no neurologit ovat vähän pakkoneuroottisia luonteita jotka ahdistuvat jos tautia ei yksi-yhteen ei löydy portaalista,  kun kaikilla muilla erikoisaloilla herää kiihkeä intomieli: Hurraa, tästä julkaisu! Nämä menevät paniikkiin niinkuin pakkoneurootikko mernee taipumusta vastustettaessa, enhän minä vastusta vaan sairaus... nyt jo tiedetään mikä se on niin ettei tartte kuulla olevansa valehtelija, narkomaani tai muuta herttaista.

Kyllä ne palaa mieleen ja viha kuohahtaa - toisaalta kuoleman hetkellä vain omat pahuudet ovat merkityksellisiä ja minulla oli nyt sellainen aika omituinen kokemus.  Sairashan syyttää aina itseään jostakin, se kuuluu sairauden psykologiaan, mutta tämä oli ihan muuta.  Katselin itseäni jostakin kamalan kaukaa tyhjästä avaruudesta, ja se oli omituista. Ymmärsin jotakin mikä oli ollut siihen saakka kuin salattua minun silmiltäni. Sitten palasin takaisin.

Minulla ei ole aikaa kostaa. Elämä on lyhyt, minua kiinnostavat monet asiat, en ennätä sitten niitä tehdä jos mietin ässiä hihassani, niin se vain on.
Nyt on toinenkin syy ja se on oma pahuuteni. Ei siinä enää tee mieli kuin olla hiljaa. Se on muuta kuin anteeksianto - luulen että siihen kokonaan ei ihminen oikein kykene, jos pariin otteeseen on ollut henkeä kortilla kun kollega mokaa eikä kuuntele. Mutta jotakin sen tapaista ja sitä syvempää toivon kasvavan.

Itse sairaudesta jonkun pitäisi tehdä juttu vaikka Lääkärilehteen, mutta se en oikein voine olla minä. On ollutkin kyllä muttei jokainen lue jokaista lehteä. Niin pitkään kuin se puuttuu nettiportaalista, sitä ei ole ihan joka legurille olemassa, netin vaara siinäkin. Ennen piti osata itse.

[tosikkoko]

Kyllä sitä usein käy elämässä niin, että kaiken järjen mukaan
epäoikeudenmukaisuus on selvää kuin pläkki, eikä sitä kuitenkaan mikään korjaa.

Ja kosto saattaa olla suloinen. Ainakin hetken aikaa.

Mutta mitä sen jälkeen...

On tullut yritettyä sitäkin, mutta kun mitään tapahtunutta ei kostolla poispyyhitä,
niin paha mieli tuntuukin kostamisen jälkeen kaksinverroin, ja silloin jo itseaiheutetulta.

Paljon kokemuksia on minullakin tällä saralla. Ei auta haukku, se ei haavaa tee, ei loitsu eikä rukous. Tai rukoileminen kyllä tekee tehtävänsä niin että jos olen anteeksiantamaton niin se pehmittää minun kovan sydämeni. Hiljaa oleminen ja rukoileminen "vastaajan" puolesta kokoavat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle ja Herra hoitaa työn oikeaan päätökseen.

viisaita kirjoittelette. kuhpa osaisi.

miten malttaisi olla hiljaa eikä kostaa takaisin ikävillä sanoilla? missä menee kostamisen ja omien rajojensa puolustamisen ero?

[Leena]

[quote author=tosikkoko link=topic=1969.msg66396#msg66396 date=1284931433

miten malttaisi olla hiljaa eikä kostaa takaisin ikävillä sanoilla? missä menee kostamisen ja omien rajojensa puolustamisen ero?
[/quote]

Motiivissa, tietoisessa nimittäin. Kostoa haluava oikeastaan tietää, jos on itselleen rehellinen, haluavansa tuottaa toiselle kärsimystä nyt vuorostaan. Toisinaan pohjalla on kuitenkin myös silloin toive tulla sanoitta ymmärretyksi: Näin pahalta minusta tuntui, tämän sinä teit minulle.  Tässäkään tapauksessa se ei ole tie edes siihen, että tulisi viimein oikein ymmärretyksi. Se ei toimi. Koston kohde ei tuota ensinnäkään voi tietää, ei ymmärrä, ko,manneksi se putoaa ihan eri tilanteeseen kuin missä se kostoa haluava on ja oli.

Rajojaan puolustava tahtoo oikeutetusti itselleen rauhaa: Hän puolustaa sellaista jolle toisilla ei pitäisi olla pääsyä, ja raivostuminen on joskus väistämätöntä jos ja kun toinen kuitenkin tunkeilee epäasiallisesti. Raivon vain tulisi kanavoitua asialliseen toimintaan, on hyvä selittää kerran kunnolla, ja sanoa etten selitä uudestaan kuuntele nyt - tai, jos et ymmärrä selitän toistamiseen, mutta ei siinäkään juuttua loputtomaan, hedelmättömään selittelyyn ja keskustella loputtomiin.  Sen alla piilee tavallisesti jokin vähän sadomasokistinen tarve sen toisen taholta: "Selitäs nyt vielä" (viidettätoista kertaa).

Siihen ei saa suostua; jos toisella on ongelma elämän realiteettien ja rajojen hyväksymisessä, hän saa hankkia itselleen terapeutin ihan ulkopuolelta ja opetella  kertomaan tästä ongelmasta sen oikealla nimellä.

[PekkaV]

Nöyryyttä hiljaisuutta Jumala rakastaa / Ei kärsi kopeutta, ylpeitä vastustaa.

[Leena]

Nöyryyttä hiljaisuutta Jumala rakastaa / Ei kärsi kopeutta, ylpeitä vastustaa.

Ystäväiseni, nöyräkin ihminen kaipaa toisinaan ymmärretyksi tulemista.  Ellei hän löydä muita teitä, hän kostaa.  Kostamisen motiivi puolestaan tällöin on hieman toinen, se ei edustakaan itseisarvona kärsimyksen tuottamista, vaan yrittää sanattomasti sanoa: Näin pahalta se minusta tuntui.

Silloin olisi ihmistä joskus autettava löytämään tämä puoli itsessään, ymmärtämään sen toimimattomuus ja etsimään sanat, joilla ehkä tulee sitten käsitetyksi oikein. Yllättävän usein kyse onkin ollut vain tästä, vaikeudesta selittää, mitä oikeastaan tarvitsi.

Sanoilla "leikkiminen" on hienoa, se on itseisarvo - se edellyttää aikamoista lahjakkuutta, minusta näyttää siltä että täällä vain Pena on sillä tavoin ja vähän poikkeuksellisesti etevä. Sanoo nasevasti ja lyhyesti paljon.  Jokaisen kannattaa etsiä oma tiensä, vaikka vähän työläämpi. Muuten meidät käsitetään äkkiä väärin.

Ja ymmärrys on tie moneen - hyväksymiseen, huojennukseen, ehkä jopa rakkauteen.
 

[PekkaV]

Herran pelko on viisauden alku.

[Leena]

Herran pelko on viisauden alku.

Minun on tunnustettava etten täysin taaskaan asiayhteyksiä ymmärrä mutta onhan paljon jos ymmärrät itse.  Useimmiten se riittääkin.

[PekkaV]

Nöyryys ja pelko.
Herran pelko on myös nöyryyttä oman osaamattomuuden edessä. Nöyryys on Herran pelkoa samasta syystä.
Aktiivinen sanavarasto ei aina riitä. Silloin koston sijasta hiljaisuuden vaihtoehto on tarjolla. Se ei ole alistumista.
Olemme samaa mieltä. Passiivisella sanavarastolla voi selittää itselleen tapahtumien kulun. Sitten tosiaan tulevat avuksi sadut ja tarinat, jotka sanoittavat. Akuutissa lääkärin vastaanotossa ja sosiaalityössä koston todellisuus on niin läsnä, että hyvät neuvot ovat kalliit.

[Leena]

Nöyryys ja pelko.
Herran pelko on myös nöyryyttä oman osaamattomuuden edessä. Nöyryys on Herran pelkoa samasta syystä.
Aktiivinen sanavarasto ei aina riitä. Silloin koston sijasta hiljaisuuden vaihtoehto on tarjolla. Se ei ole alistumista.
Olemme samaa mieltä. Passiivisella sanavarastolla voi selittää itselleen tapahtumien kulun. Sitten tosiaan tulevat avuksi sadut ja tarinat, jotka sanoittavat. Akuutissa lääkärin vastaanotossa ja sosiaalityössä koston todellisuus on niin läsnä, että hyvät neuvot ovat kalliit.

Juuri niin.  Siitä syystä kannatan keskustelua ja yhteisymmärrykseen pyrkimistä,  sanoja käyttäen - omia sanoja. Myös omaa tyyliä, ei toisilta jäljiteltyä. Lääkärille on joskus katastrofi jos potilas kieltäytyy puhumasta. On parempi kuulla päin näköä vaikka mitä - lääkärrinä - kuin yrittää arvailla, sillä arvaushoito vie tavallisesti harhateille. Sanojen rajoiuttuneisuudesta huolimatta.  Puhumme Jumalastakin, vaikka Hän ei mahdu meidän sanoihimme. Kun tiedämme tämän se riittää.

Minulla kävi kerran potilas, joka vastasi joka kysymykseen "no, kyllä  tohtori tietää sen paremmin".
Ei tohtori tiennyt ja mummo jäi varmasti avutta.

[Leena]

Kehtaanko ktsyä, Satman: Onko joskus myös niin, että toisen osaaminen vaikuttaa röyhkeältä ja ylpeältä, jos ei itse osaa  Tämä koskee meitä jokaista.

Saattaa herätä tunne, joka on hieman harhautunut.  
Ei kukaan osaa mitään itsestään,  mutta joillekin on asioita hakattu halolla päähän kunners he oppivat.  Jos niistä on iloa, on se hyvä, mutta kateuden, ja sitä kautta kostonhalun viriäminen on muistetrtava myös.

Kostammeko itseämme etevämmille halusta, vain siksi, että kadehdimme? Se on eräs koston motiiveista. Ja sellainen työmaa jolla tekeminen ei ikinä lopu, sillä heitä on aina ja tulee lisää - itseä etevämpiä,. enemmän oppia saaneita, koulutetumpia.

Se on parasta lopettaa heti, tai on edessä kovat kivut. Monelle.

[Atanasia]

Onko joskus myös niin, että toisen osaaminen vaikuttaa röyhkeältä ja ylpeältä, jos ei itse osaa  Tämä koskee meitä jokaista.

Sattuu niin sopivasti, että pakko heittää kommentti
kun just kiristelen hampaita erään ystäväni takia, joka vaikuttaa osaavan ja tietävän kaiken kaikesta.

Ei sellaista asiaa, ettei hän osaisi sanoa miten se pitää tehdä ("laita kuule kardemummaa tuohon, siitä tulee paljon parempi"),
miten pitäisi olla ("tähän sopii sellanen pitkä eteisenmatto") tms.

Ja hän näkee asian siten, että hän "ei voi olla sanomatta" kun hän näkee, ettei joku tiedä/hoksaa/ miten asia olisi paremmin,
hän ikäänkuin hyvää hyvyyttään neuvoo, jakaa sulaa ystävällisyyttään tieto-taitoa, minkä huomaa (aina) muilta puuttuvan.

Hohhoijaa. Kyllä minä annan mennä toisesta korvasta ulos tai myhäilen vain tai vaihdan puheenaihetta,
mutta joskus  kurkkuni on liian täynnä ohjeita.

Enää ei voida edes puhua ystävyydestä. sen pitäisi kai olla vuorovaikutteista ajatustenvaihtoa.

Juu, siis kyllä minusta  - ei vain vaikuta - vaan on tosi röyhkeätä
olla jatkuvasti puuttumassa toisen ihmisen elämään.
Se kertoo kunnioituksen puutteesta.
Halveksuvasta alkuasetelmasta.

Olikohan tässä keskustelussa tästä ollenkaan kyse??

[Leena]

Juu, siis kyllä minusta  - ei vain vaikuta - vaan on tosi röyhkeätä
olla jatkuvasti puuttumassa toisen ihmisen elämään.
Se kertoo kunnioituksen puutteesta.
Halveksuvasta alkuasetelmasta.

Niin onkin.  


Tässä nyt on jo puhuttu muistakin tunteista joten lieneekö tuo niin vaarallista, mutta itse kai heittäisin jossakin vaiheessa että kuulepas. Mistä olet niin epävarma kun koko ajan mestaroit?  Ketä sinä mestaroit?  Pohjimmiltaan itseäsikö?

Ja mitä tulee kateuteen koston motiivina - kostan sen että sinulla on paremmin kuin minulla näyttää olevan, niin eikö tuo lähelle tule?  Minä kostan ja keinonani on arvon kieltäminen.  En suostu antamaan arvoa sille missä sinä säilytät kardemummaa.   Ja kun on ollut puhetta jossakin niiden rajojen puolustamisesta niin tuo ylitttää ne, eikö vain. Ei ole oikein hyväksi antaa sille toiselle vapautta mihin tahansa, ei edes hänen itsensä kannalta, mutta kuinka sanoa se jonkinlaisella rakkaudella - revi siitä sitten.  Täytyisi kai rakastaa ennen kuin ojentaa.  

Ei tule Leenan puuhista taas tänään mitään. Tulee poikkeiltua ja notkuttua täällä. Oivoi.  Lisäksihän tämä on arvailua ja vain yhdestä näkökulmasta tiirailtua.  Jollakin on myös vain tuollainen tapa.  Ovat tottuneet toimimaan noin.  

[PekkaV]

Eiköhän, hyvät naiset, jatketa siitä, mihin jäimme. Puuhista, työstä tai kuka mistäkin - ainakin välillä. Kohta tänne tulee palattua joka tapauksessa.

[PekkaV]

(Totteli ne! Jo 15 minuuttia poissa)

[Leena]

Palaisin tuohon, mistä on keskusteltu - kostoon ja korjaamiseen.  Niillä on melkoinen ero, ja tavallaan näen kaikenlaiset tunteet taas kerran siten oikeutetuiksi että väistämättömiähän ne ovat.  Milloin jokin kielletään esimerkiksi "kristitylle sopimattomana" se pulpahtaa esille viimeistään oireina.

Toinen juttu on sitten kokonaan se, mille annetaan valta, tilaa omassa mielessä, ja siinä kyllä sopii ajatella itseään: Kuinka minun käy, jos annan jatkuvasti näin paljon tilaa kostotuumille omassa mielessäni?  


Kolmas juttu, eli asioiden asiallinen järjestäminen ei aina mene kauniisti hiljeten,. kuten veljemme hurskaasti toivoo, vaan tarvitaan rauhallista keskustelua.  Tämän syyt ovat suuresti käytännölliset. Ensinnäkin, työntekijöiden on hyväksyttävä myös se että he tekevät virheitä, ja opittava rakentavassa hengessä niitä korjaamaan, muuten saadaan ruumiita.  Lisäksi monessa vahingossa on näistä sovittukin, tämä koskee lääketieteestä liikenteeseen ihan kaikkea.  On yritetty järjestää asiat siten että vahingosta kärsinyt ei joutuisi suurempiin taloudellisiin vaikeuksiin, esimerkiksi siitä syystä että väärä hoito tuottaa ruumiinvamman, alentuneen työkyvyn tai muun haitan, jonka korjaus maksaa.  

Kyseessä ei ole kosto, jokainen virheen esilleotto ei ole kostamista, tunteitaan ei tarvitse pelätä, mutta mielestäni vain Jumalan edessä vaietaan...  ei lääkärin... pyydän huomaamaan erehdyksen...