Onko joskus myös niin, että toisen osaaminen vaikuttaa röyhkeältä ja ylpeältä, jos ei itse osaa Tämä koskee meitä jokaista.
Sattuu niin sopivasti, että pakko heittää kommentti
kun just kiristelen hampaita erään ystäväni takia, joka vaikuttaa osaavan ja tietävän kaiken kaikesta.
Ei sellaista asiaa, ettei hän osaisi sanoa miten se pitää tehdä ("laita kuule kardemummaa tuohon, siitä tulee paljon parempi"),
miten pitäisi olla ("tähän sopii sellanen pitkä eteisenmatto") tms.
Ja hän näkee asian siten, että hän "ei voi olla sanomatta" kun hän näkee, ettei joku tiedä/hoksaa/ miten asia olisi paremmin,
hän ikäänkuin hyvää hyvyyttään neuvoo, jakaa sulaa ystävällisyyttään tieto-taitoa, minkä huomaa (aina) muilta puuttuvan.
Hohhoijaa. Kyllä minä annan mennä toisesta korvasta ulos tai myhäilen vain tai vaihdan puheenaihetta,
mutta joskus kurkkuni on liian täynnä ohjeita.
Enää ei voida edes puhua ystävyydestä. sen pitäisi kai olla vuorovaikutteista ajatustenvaihtoa.
Juu, siis kyllä minusta - ei vain vaikuta - vaan
on tosi röyhkeätä
olla jatkuvasti puuttumassa toisen ihmisen elämään.
Se kertoo kunnioituksen puutteesta.
Halveksuvasta alkuasetelmasta.
Olikohan tässä keskustelussa tästä ollenkaan kyse??
