Hengitän sen päälle
Tohtisin kirjoittaa pitkästi
Haluan julki
Tämä aamu on siitä erikoinen, että lapsemme ja hänen lapsensa ovat yökylässä - yökylässä vaikka lapsi on aikuinen ja hänen lapsensa menee ensi kesänä rippikouluun. Tavatonta, että he ovat kahdestaan liikkeellä, matkoilla. Lapsi on kolmesta läheisin. Muodollisesti samaa, että kumpikin olemme perheemme toiseksi vanhimmat. Perhedynamiikkatutkimus selittäisi tämän kai oikopäätä.
Vaimonpuolen sukulaismatka länsirannikon kesäpaikkaan pitkästä aikaa päivitti oivasti kontaktia. Oli kiinteyttävää tavata vaimon isoveljen perhettä. Kuulumiset ja tunnelmat vaihdettiin lennosta ja voitiin kukin sisällämme todeta elämän olevan mallillaan. Tästä on hyvä kiitollisena jatkaa maailmamme horisontin tietynlaisesta synkkyydestä huolimatta.
Herättäjäjuhlat! Ensi vuonna tapaamme Vaasassa. Sielläkin on luvassa siimestä. Synnin unesta ravistelu sujui totuttuun tapaan pisteenä i:n päällä ehtoollinen, joka kuittaa synnin, poistaa taakan, keventää askeleen.
Aurinko on noussut. Uusi päivä on valjennut. Terveys on hyvä. Mieli on keveä. Kesä on kukkeimmillaan. Tulevaisuus näyttäytyy valoisana. Menneisyyden kanssa olen sujut. Tavoitteeni, jonka olen asettanut myös elämänkumppanilleni, on elää 111-vuotiaaksi, kuten tunnettua. Lienee tässä paikallaan taas toistaa, että ihminen päättää, Jumala säätää. Se on myönnytys realiteetille. Hiukan harmittaa, että se on tehtävä. Tulee olo, etten ole varmasti päätökseni takana. Selvityksen paikka: Mikä osa Korkeimmalla on ihmisen elämässä? Ratkaiseva. Kuitenkin minun on tehtävä päätöksiä. Saan tehdä päätöksiä ja pyytää niihin avun Sallimukselta, Häneltä jolla on lopullinen päätösvalta. Tämä näyttää olevan väistämätön tosiasia. Kuinka muuten voisi olla, koska kokemuksen perusteella voin vain osittain toteuttaa tahtoani.
Aurinko on korkeammalla. Aamu on valoisa. Pootoorat odottavat toteutumistaan hetken kuluttua. Muutamia järjestelyjä pitää sitä ennen tehdä.
En tahtoisi luopua tästä. Tahtoisin viipyä vielä. Haluaisin kirjoittaa vielä jotain. Päiväkirjani sivu tämän aamun osalta on vielä vajaa. Jos en pelkäisi sen olevan jonkun mielestä kornia, kirjoittaisin vielä litanian. Pyydän anteeksi heiltä, jotka eivät voi yhtyä täysin seuraavaan:
Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen. (Kieltämättä minustakin tuo tuntuu irralliselta, mutta en keksi muuta tulppaa vuodatuksilleni. Tai ehkä olen väärässä. Voihan olla, että tuo on vain yksi tapa lopettaa. Toinen voisi olla jättää auki. Taivas on kuitenkin aina avoin. Siellä on tilaa.)
Uskottavuus ja samaistuttavuus ovat kaiken A ja O. Rinnalla kulkemisen tosiasia on todella vahva. Rinnallakulkemista ei voi liikaa korostaa. Jatkuvuuden eläminen, jatkuvuuden varmuus on onnen edellytys. Onni kantaa pettymyksessä. Lapsena koettu, lapsena eletty turvallisuuden tunne on silta yli synkän virran.
Rakas Päiväkirjani! Jää näkemiin! Palaan luoksesi pian, niin pian kuin suinkin voin tai ainakin niin pian kun minulla tulee sinua ikävä, sinun uskollisuuttasi, avoimuuttasi, sinun lempeyttäsi ja kaiken kattavaisuuttasi, ymmärrystäsi ja syvää, syvää rakkauttasi kaikkeen inhimilliseen ja Jumalalliseen, koko elämään.
Eletään hyvästi! Hyvästi siis. Ei huonosti, vain ja ainoastaan hyvästi. Kutpai! Atjöö!