Kirjoittaja Aihe: Suuttumus vääräuskoista kohtaan  (Luettu 2248 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 3231
Vs: Suuttumus vääräuskoista kohtaan
« Vastaus #30 : 03.07.19 - klo:18:11 »
Se ei ole toisten syntien kaivelimista ja kuvittelemista. Se ei myöskään ole oikeassa olemista, kun Jumala ja minä tiedämme asian. Pudotkaa alas puusta ja madelkaa raajarikkoina maata myöten niin saatte valon.

Tämä on juuri se oikea tyyli, jolla Lakia pitäisi kirkossa julistaa: määritellään selkeästi synti ja rikkomus sekä kohdistetaan se sillä hetkellä paikalla olevaan yleisöön taikka osaan paikalla olevasta yleisöstä.

Lain jälkeen pitäisi kirkossa sitten olla evankeliumin vuoro niille, joita Laki satuttu.
Evankeliumikin tulisi julistaa niin selkeästi, että se saavuttaa sitä janoavan kuulijan.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15269
Vs: Suuttumus vääräuskoista kohtaan
« Vastaus #31 : 03.07.19 - klo:19:42 »
Tämän löysin Wikipediasta:

Seuraavassa luettelossa on käsitelty kreikan kielen sanoja, jotka Raamatussa on käännetty synniksi.

    Kreikan kielen sana ”anomia” tarkoittaa lain rikkomista.
    ”Ofeilima” merkitsee velkaa laiminlyömisestä, väärämielisyydestä, sopimuksen rikkomisesta tms.
    "Hamartia" Ohiampuminen tai osumattomuus, kun epäonnistutaan tarkoittamalla hyvää, mutta sitten huomataan, että tehdäänkin pahaa.
    ”Agnoema” tarkoittaa liukastumista, kompastumista, vahingossa tehtyä pahaa yms.
    ”Parakon” tarkoittaa tottelemattomuutta, mutta viittaa myös väärin kuulemiseen.
    ”Parabasis” viitaa lain rikkomiseen kiertämällä oikea.
    Sanalla ”asebeia” sitten tarkoitetaan aktiivista toimintaa Jumalaa vastaan.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 3231
Vs: Suuttumus vääräuskoista kohtaan
« Vastaus #32 : 03.07.19 - klo:21:21 »
Vain tuo "Hamartia" oli minulle aikaisemmin tuttu.
Ei tekisi pahaa hankkia itselleen jonkinlaiset perustaidot UT:n kreikasta.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10157
Vs: Suuttumus vääräuskoista k
« Vastaus #33 : 11.07.19 - klo:15:15 »
Pidin, Kyösti, mietiskelyistäsi. Kirjoitan kovassa flunssassa iPadilta enkä edes yritä kömpelöin näpein hakea sitä lausetta johon vastaan, mutta.

Tätä olen kyllä mietiskellyt siitä, kun herännäisyyden tutustuin eli nyt tulee täyteen kohta kaksi vuosikymmentä, jotta onko tietynlaisen uskonnäkemyksen vaatimus yhtäläisesti sen avaran armon hämmentämistä kuin käytöskoodin vaatiminen tai oikean ihmiskäsityksen selittäminen kaikelle maailmalle,  että näin Jumala ajattelee ja tahtoo.

...........................

Kun kävin seurakuntanuorissa, meitä oli paimentamassa kolme nuorisopappia koska kahden seurakunnan nuorisotyö oli yhdistetty, lisäksi lehtori. Yksi oli evankelinen uskonvarmuuksineen, toinen kireä viidesläinen uskoontuloineen, Kristuksen takaisintuloineen ja uskovien ylöstempaamisineen. Sitten oli lauhkeampi viidesläinen, ja lestadiolaisuuteen taipuvainen lehtori joka kuitenkin uskoi että uudestisyntyminen  tapahtui kasteessa.     Kyllä siitä kehitettiin sotku ja soppa.


Oltiin aika tavalla. pyörällä päästämme koko joukkokunta, mehän oltiin aina yhdessä.  Muun muassa pääteltiin, ettei saa tehdä hyvää, koska sitten alkaa uskoa pelastuvansa tekojen ansiosta.  Eli tavallinen eettinen toiminta ilman mitään uskonsörsseleitä olisi kiellettyä.


Vakaumus siitä, että minulla pitäisi olla uskonvarmuus pelastuakseni sai minut joskus hyppimään seinille, mutta kysyn, eikö epävarmuuden vaatimus saata toimia samoin. Eikö kaikenlaiset kokemusvaatimukset ja uskomistyylin tahtomiset tule äkkiä ihmisen ja Kristuksen väliin?


".....................


Ehkä en vain ymmärrä, mitä pohjimmiltaan ja perimmältään tavoitellaan, kun puhutaan pienestä paikasta ja huonoista asioista . Nöyryyttäkö?

Kirja ” Kymmenen kuolemansyntiä ”(apua kenen kirjoittama...ja oliko niitä kymmenen? Siis suomalainen teologi, joitain vuosikymmeniä sitten) kuvaa nöyryyttä ja ylpeyttä  niin mainiosti.  Kuinka nöyryys on mahdoton hyve, sillä nöyrtyessään ihminen kyllä on siitä nopeasti tietoinen ja ylpistyy omasta nöyryydestään saman tien. 

............................

Nämä vuodet vailla uskoa ja aktiivista seurakuntaelämää jättivät minulle erikoisen ajatuksen. Jumala pysyi samana, Jumala ei muutu. Se on hyvin erikoinen, sillä ihminen olisi potkaissut minut pellolle ajat sitten tämmöisestä suhteesta. Pitihän minun tuo tietää, kun 16- vuotiaasta osasin laulaa että ” sillä Jumala ei muutu...”. En tainnut tietää.


".............................


Toisaalta ———.    jos ajattelen, kuinka elämä on omalta puoleltani kulkenut, niin enhän minä ole ikinä ollut mistään erityisen varma. Se on vain realiteetti.  Todellisempaa olisi puhua pelastusepävarmuudesta, jos ajattelee uskoaan arkikokemuksena ja kiinnostuksen kohteena.  Se on niin käsittämätöntä. Joskus luulin sentään itse tekeväni niitä valintoja. Että jätänpä kokonaan kaiken,  en jaksa enkä osaa edustaa viidettä evankeliumia toisille.

Jos taas ajattelisin että Jumala ehkä, ehkä näki minut kaiken aikaa samoin, no, se tuntuu sekä kauhistuttavalta että ainoalta turvalta.  Ehkä enemmän kauhistuttavalta. Taidan ymmärtää, millaista kokemusta alkukertomukset kuvaavat. Siihen tarvittaisiin sitä armoa enkä juuri nyt edes rohkene pyytää.... 



Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10157
Vs: Suuttumus vääräuskoista kohtaan
« Vastaus #34 : 11.07.19 - klo:15:16 »
Oho.  Anteeksi p i t K ä teksti.  Varon vastedes.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 3231
Vs: Suuttumus vääräuskoista k
« Vastaus #35 : 12.07.19 - klo:01:34 »
Muun muassa pääteltiin, ettei saa tehdä hyvää, koska sitten alkaa uskoa pelastuvansa tekojen ansiosta.  Eli tavallinen eettinen toiminta ilman mitään uskonsörsseleitä olisi kiellettyä.

Vakaumus siitä, että minulla pitäisi olla uskonvarmuus pelastuakseni sai minut joskus hyppimään seinille, mutta kysyn, eikö epävarmuuden vaatimus saata toimia samoin. Eikö kaikenlaiset kokemusvaatimukset ja uskomistyylin tahtomiset tule äkkiä ihmisen ja Kristuksen väliin?

Minulle on tällainen teoria:
Kun tulee suurempi herätyksen aika, ihmiset hätääntyvät syntisyydestään ja alkavat etsiä Jumalaa.
Sitten aikaa kuluu, tulee uusia sukupolvia. Tietyt tavat ja hokemat jäävät kuitenkin elämään, sisältö kuitenkin tuppaa katoamaan.
Esim1. Körttiläisyydessä ymmärrettiin ihmisen pienuus ja se, että pieni ihminen monesti epäilee Jumalaan liittyviä asioita. Ehkä ymmärrettiin jotain, mitä on hengellinen köyhyys.
Lagus kirjoitti eräässä kirjeessään suunnilleen näin, että hänellä on kaiken ahdistuksen keskellä kaikenlaisia ilon hetkiä Kristuksen yhteydessä, mutta hän jonkun hänelle tuntemattoman esteen johdosta ei puhu tästä sisäisestä ilostaan.
Näin on varmaan ollut monen körttiläisen kohdalla: ahdistusta ja samaan aikaan myäs jonkinlaista iloa.
Pikkuhiljaa sisäinen salattu elämä Kristuksen kanssa hiipui  aikojen saatossa ja uusien sukupolvien tultua ja enää "isien usko" oli jo harvemmilla körttiläisillä. Katse kääntyi Kristuksesta omaan itseen: ryhdyttiin korostamaan omaa ja oman ryhmän nöyryyttä, jossa ollaan muita parempia.
Eräs tapa pysyä nöyränä ja alatiellä on vältellä hyviä tekoja ja keskustelemaan mieluummin maallisista, kuin taivaallisista. Piti myös kaveerata ei-kristittyjen kanssa, jotta ei antaisi itsesään liian uskovaista kuvaa. (Lagus kääntyisi haudassaan, jos pystyisi).
Ryhdyttiin korostamaan epävarmuutta, koska kuviteltiin, että epävarmuus on nöyrän ihmisen merkki.
Varmuus on pahasta, varsinkin, jos on kyse pelastusvarmuudesta.
(Luther suomii todella kovin sanoin tällaista epävarmuudessa olemista ainakin, kirjassaan Sidottu ratkaisuvalta).
Yhteisissä kokoontumisissa vältetään Raamattua ja puhemuodossa olevaa ääneen rukousta, jotta ei ylihengellistyttäisi. Seurapuheet pitää olla sellaisia, ettei vain kukaan suuressa nöyryydessään saisi kokemusta, että tuo puhuja yrittää olla jotenkin MINUN yläpuolellani.

Oma sisikunta todistaa vahvasti, että näin on oikein, näin pitää olla ja elää.


Esim2: Helluntaiseurakunnan piirissä ainakin 1970 luvulla korostettiin pelastusvarmuutta sillä lailla, että ainakin sen ajan lapsena minulle tuli sellainen uskomus, että pelastuakseni tarvitsen pelastusvarmuuden.


Itse olen tämän pelastusvarmuusasian kanssa samoilla linjoilla kuin Lagus (ja ehkäpä tämä linja on ollut hyvinkin yleinen), eli että pelastus ei perustu psyykenmaailmassa olevaan pelastusvarmuuteen eikä varsinkaan varmuuden puuttumiseen, vaan Kristukseen. Pelastusvarmuuden kokeminen on toki hyvin tärkeä asia jota tulee Jumalalta pyytää, mutta vaikka sitä ei saisikaan, niin ei maailma siihen kaadu.
Joka huutaa avukseen Herran nimeä pelastuu, vaikka ei saisikaan pelastusvarmuutta.
Oikeaa pelastusvarmuutta ei myös pidä halveksia, kuten ei muitakaan Jumalan lahjoja.

Vielä ajatus körttiseurojen Raamatun ja ääneen rukouksen puuttumisesta. Eräänä syynä siihen voi hyvinkin olla konvetikkeliplakaati, eli kauan sitten ollut ja myöhemmin kumottu kokoontumiskielto, eli ei saanut vapaasti kokoontua hartaustilaisuuksiin. Kun piti seuroja, joissa vain laulettiin, ei ollut niin suurta vaaraa joutua esivallan taikka kirkon vainojen kohteeksi.
« Viimeksi muokattu: 12.07.19 - klo:01:46 kirjoittanut karjalaisenkyösti »

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 3231
Vs: Suuttumus vääräuskoista kohtaan
« Vastaus #36 : 12.07.19 - klo:01:56 »
Tällaista tulee pohtineeksi: Raamattu kertoo monessa kohdin, että joka uskoo Jeesukseen, se pelastuu.
Ja varsinkin, kun Raamattu kertoo, että jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.
Onhan se kummallista, että jos uskoo vakaasti itselleen nämä monen monituiset lupaukset, niin se on jotenkin paha asia
ja
hyvä asia olisi se, että epäilee niitä ja ei ota uskoakseen.

Ihminen on kuitenkin kovin taipuvainen tekemään itsesään keskipisteen ja syrjäyttämään Sanan.
Tarkoitan tällä sitä, että koska totuus monesti on se, että meidän on vaikea uskoa Raamattua, niin me alamme kuvitella, että me meidän epäilyinemme olemme se keskipiste ja kaikkein oikein totuus
ja näin epäilystä tuleekin se hyve ja Raamattu sivuutetaan.

Oikea tapa olisi pitää Jumalaa keskipisteenä ja uskoa Hänen sanomansa ja tunnustaa, että me olemme väärässä, kun emme usko Jumalan lupauksia. Tämä jos mikä vie ihmisen todelliselle pienelle paikalle jossa ei enää nosteta ihmistä epäilyksen jalustalle palvottavaksi.

Minä olen eräs, jonka on vaikea uskoa Jumalan lupauksia omalle kohdalleni. Minun kaltaisiani taitaa olla monia. Tämä ei kuitenkaan ole mikään hyve, jota pitää tavoitella.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15269
Vs: Suuttumus vääräuskoista kohtaan
« Vastaus #37 : 12.07.19 - klo:05:56 »
Usko Jeesukseen on minulle oman vajavaisen itseni ja heikon uskoni pitämistä pienenä ja turvautumista Jeesuksen äärettömään vanhurskauteen. Se ei siis ole olennaista, että minä uskon vaan se keneen uskon.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10157
Vs: Suuttumus vääräuskoista kohta
« Vastaus #38 : 12.07.19 - klo:12:08 »
Usko Jeesukseen on minulle oman vajavaisen itseni ja heikon uskoni pitämistä pienenä ja turvautumista Jeesuksen äärettömään vanhurskauteen. Se ei siis ole olennaista, että minä uskon vaan se keneen uskon.

Tuo ” oleellista on, kehen uskon” oli joka papilta opittu hokema,  siis  jo sieltä viiden,  kohta kuuden vuosikymmenen takaa tutuksi tullut eli tällä kertaa  se oli täysin merkityksetön.  Meillä käytetyistä,  itse kerätyistä lauluvihkoista ensimmäisenä tulee mieleeni se ” Tiedän, minne kuljen, tiedän, kuka kanssain kulkee”. Mietin miten laulujenkin teologia oli hyvin kirjavaa—-  siellä oli jokin sikkari kyllä. 

............

Sen sijaan arvelen Kyöstin tällä kertaa käyvän kanssani osapuilleen samaa keskustelua, ja joskus kun muuten luin sitä teologiaa olisin mielellään ottanut tutkimusaiheeksi herätysliikkeiden vaiheet ja painotukset. Tavallaan harmi että se silloin jäi.

.......................

Muuten voisi kai sanoa että Pena on erittäin oikeassa ja tämä meille opetettiin oikein.  Itse asiassa monta juttua opetettiin oikein, luulen,  muutta aika hajanaisesti ja niin vaihtelevissa konteksteissa että siinä kaaostuivat vähintään lupaukset että vaatimukset ja ehkä siitä kireästä viidesläisyydestä johtuen kaikesta tuli vaatimusta.

..................
Muuten ketju kävi kyllä keskustelua erilaisista sukupuolisuhteista.  Toivon etten sotkenut sitä nuhapäissä.  Tuo mitä Riitta-mummi, öppiäinen ja Pena kirjoittavat tuo mieleen ajatuksen, joka siellä jo taisi olla jollain tavalla. Eli kuinka on niin paljon helpompaa sietää uutta avioliittoa kuin vaikka kuinka pysyvää ja kestävää homoseksuaalista suhdetta? 

Jos homoseksuaalisuus jotenkin etoo, niin olisiko kyseessä psyykkinen kokemus, ei hengellinen?

Muistan kun tutustuin kaveriin joka vakuutti, että hän kivittäisi homon kuoliaaksi.  Ihanko totta, kysyin. Ihan totta, jos kutsun homon ystäväni tänne, hän kivittää sen, kirjaimellisesti. Entäs viides käsky kysyin. Ei haittaa, hän tietää mistä saa synninpäästön kotikaupungissa.  No sillä kuitti, vai?  Jumalan edessä?  Juu, hän oli siitä ihan varma. 3 Moos. jokin luku jokin jae, en muista mikä.


 
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10157
Vs: Suuttumus vääräuskoista kohtaan
« Vastaus #39 : 12.07.19 - klo:12:20 »
Ortodoksinen kirkko katsoo läpi sormien esiaviollista suhteita ja vihkii kyselemättä neljästi avioliittoon eronneen, muttei enää sitten. ” Elämä on niin lyhyt, että ellei neljässä liitossa huomaa mikä menee vikaan, ei sitä ehdi oppiakaan” (isä Iivo).  Erona ensimmäiseen vihkimiseen yhteistä maljaa ei tarjota vihkiliturgiassa. Paradoksaalisesti, jälleen, ei ole kai muuttanut kantaansa homoseksuaalisuuteen.

Muuten, ut: n kreikkaa saa lukea etänä verkossa Itäisen yliopiston eli Joensuun läntisen teologian laitoksella tai ainakin sai. Kannattaa! Tentit järjestetään esim. Helsingin avoimen yliopiston tenttipäivinä muiden kurssien yhteydessä.  Ilmoittautuminen oli haastavinta koko kurssissa.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10157
Vs: Suuttumus vääräuskoista kohtaan
« Vastaus #40 : 12.07.19 - klo:12:34 »
Tällaista tulee pohtineeksi: Raamattu kertoo monessa kohdin, että joka uskoo Jeesukseen, se pelastuu.
Ja varsinkin, kun Raamattu kertoo, että jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.
Onhan se kummallista, että jos uskoo vakaasti itselleen nämä monen monituiset lupaukset, niin se on jotenkin paha asia
ja
hyvä asia olisi se, että epäilee niitä ja ei ota uskoakseen.

Ihminen on kuitenkin kovin taipuvainen tekemään itsesään keskipisteen ja syrjäyttämään Sanan.
Tarkoitan tällä sitä, että koska totuus monesti on se, että meidän on vaikea uskoa Raamattua, niin me alamme kuvitella, että me meidän epäilyinemme olemme se keskipiste ja kaikkein oikein totuus
ja näin epäilystä tuleekin se hyve ja Raamattu sivuutetaan.

Oikea tapa olisi pitää Jumalaa keskipisteenä ja uskoa Hänen sanomansa ja tunnustaa, että me olemme väärässä, kun emme usko Jumalan lupauksia. Tämä jos mikä vie ihmisen todelliselle pienelle paikalle jossa ei enää nosteta ihmistä epäilyksen jalustalle palvottavaksi.

Minä olen eräs, jonka on vaikea uskoa Jumalan lupauksia omalle kohdalleni. Minun kaltaisiani taitaa olla monia. Tämä ei kuitenkaan ole mikään hyve, jota pitää tavoitella.

Tässäpä tämä, tämmöistä taidan jokseenkin nyt ajatella.  Ja kun katson taaksepäin, niin harvoinpa olen mistään rohjennut olla varma. Viimeisin willitys oli miettiä, että niinpä niin, minä tahdoin itselleni sen rauhan josta puhutaan Joh 14:27 kun olin riparilla kipee, ainahan minä olen kipee.....  Joka tapauksessa luin päättökokeeseen ja vahingossa rupesin lukemaan jäähyväispuhetta ja järkytyin, kun se oli kuin suoraan minulle kirjoitettu.  Eli väärin uskottu....  olis pitänyt saada herätys jostain toisesta kohdasta... 


Mitähän jos uskoisi sen todeksi —- Jumaan johdatukseksi tai kutsuksi tai itsensä ilmoittamiseksi tai armonvilaukseksi tai ... tai...   mitä niitä on..... on svenska, Guds ingripande på ens liv.... 
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10157
Vs: Suuttumus vääräuskoista kohtaan
« Vastaus #41 : 12.07.19 - klo:12:38 »
Jaa, Leena jälleen tunaroi.... Eli kyl vielä sanoisin että Jumala oli, tai olisko ollut, monesti läsnä Sanassaan, mutta on ylitse Sanansa jopa....  Että hän joka kuoli koko maailman puolesta, kuoli koko maailman puolesta.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10157
Vs: Suuttumus vääräuskoista kohtaan
« Vastaus #42 : 12.07.19 - klo:12:53 »
Tämän löysin Wikipediasta:

Seuraavassa luettelossa on käsitelty kreikan kielen sanoja, jotka Raamatussa on käännetty synniksi.

    Kreikan kielen sana ”anomia” tarkoittaa lain rikkomista.
    ”Ofeilima” merkitsee velkaa laiminlyömisestä, väärämielisyydestä, sopimuksen rikkomisesta tms.
    "Hamartia" Ohiampuminen tai osumattomuus, kun epäonnistutaan tarkoittamalla hyvää, mutta sitten huomataan, että tehdäänkin pahaa.
    ”Agnoema” tarkoittaa liukastumista, kompastumista, vahingossa tehtyä pahaa yms.
    ”Parakon” tarkoittaa tottelemattomuutta, mutta viittaa myös väärin kuulemiseen.
    ”Parabasis” viitaa lain rikkomiseen kiertämällä oikea.
    Sanalla ”asebeia” sitten tarkoitetaan aktiivista toimintaa Jumalaa vastaan.


Näissä oli kyllä hirveästi variaatioita, ja sen takia jäi kokemus etten päässyt itse tavoitteeseen eli siihen, että voisin lukea novumia, vaikka kuinka hitaasti mutta silti. Jostain syystä juuri hamartia jäi takaraivoon kuin sen voisi kääntää muuten, kuin tuona tavallaan erehdyksenä jossa motiivi oli hyvä ja lopputulos paha.  Kaikki merkilliset ympärillä vaikuttavat kielioppiknopit ja muut sanat....  huhuh. Mutta ehkä juuri siksi tai koska se kielioppi oli niin tavattoman mutkikas, meinaan lukea sen kurssin joskus toiseen kertaan. Hamartian muistan toisin, mutta tuo on mahdollinen käännösvaihtiehto.

Nuo para- alkuiset kääntyivät useimmiten jotenkin erehdys, väärin kuulemisen seuraus tai laintulkinnan vaihtoehto (?) Se on jättänyt jälkiä nykykielen ja lääkäriatinaan tai slangin, taudinnimiin tms.

Että jos se on käännetty synniksi se käsitykseni mukaan siinä kontekstissa kääntyy niin. Tarkoittaa syntiä. Joka kai merkitsee Jumalan lain tai tahdon tms rikkomista.
« Viimeksi muokattu: 12.07.19 - klo:13:07 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4203
Vs: Suuttumus vääräuskoista kohtaan
« Vastaus #43 : 12.07.19 - klo:15:51 »
Tällaista tulee pohtineeksi: Raamattu kertoo monessa kohdin, että joka uskoo Jeesukseen, se pelastuu.
Ja varsinkin, kun Raamattu kertoo, että jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.
Onhan se kummallista, että jos uskoo vakaasti itselleen nämä monen monituiset lupaukset, niin se on jotenkin paha asia
ja hyvä asia olisi se, että epäilee niitä ja ei ota uskoakseen.

Ymmärtääkseni kysymys ei aina ole siitä, että kerrottaisiin, miten pitää tehdä tai miten on hyvä tehdä, vaan siitä, että kerrotaan, miten käytännössä usein on. Eli käytännössä monella on epäilyksiä. Tai että ei vain pysty uskomaan.

Jos on täysin varma siitä että Jumala on ja omat kysymykset on sitä, miten sitä Jumalaa pystyisi miellyttämään, ei tietenkään tuollaisia pohdintoja tarvitse, sillä ne ovat vastauksia (tai vastausyrityksiä) ihan toisiin kysymyksiin.

Ehkä siksi on niin monenlaisia kuppikuntia, kun on monenlaisia kysymyksiä. Enemmän olen kuullut sitä "jassoo, et usko Jeesukseen, eli et pelastu" -opetusta kuin uskovien mollaamista siitä että ovat niin varmoja. Mutta tämä vaikutelmani voi johtua siitä missä itse istun. Samoin kuin (otsikkoon palatakseni) se, milloin mikäkin on suuttumusta, ystävällistä opetusta tai vain omille tarkoitettua rohkaisua.
« Viimeksi muokattu: 12.07.19 - klo:16:00 kirjoittanut öppiäinen »
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10157
Vs: Suuttumus vääräuskoista kohtaan
« Vastaus #44 : 13.07.19 - klo:12:53 »
Ymmärtääkseni kysymys ei aina ole siitä, että kerrottaisiin, miten pitää tehdä tai miten on hyvä tehdä, vaan siitä, että kerrotaan, miten käytännössä usein on. Eli käytännössä monella on epäilyksiä. Tai että ei vain pysty uskomaan.

Hyvä teksti ja hyvä nykäisy kohti keskustelun lähtökohtaa, tämä teki mieleni poimia erilleen, kun mietin olisiko näin. Ajattelin vähän iän vaikutusta siihen, kuinka näkee ns oikeaksi. Nuorelle saattaa jokin viidesläisyys sopia, ainakin se keräsi juuri nuorta porukkaa paljon. Kun ikää karttuu voi vain todeta, niin joo, mutta ei se niin mennyt. 

Eli kuten Dietricus Docens, pitkään uinunut virtuaalikörtti huomautti:  vastaus on usein ihan oikea mutta kysymys väärä.  Tai hyvin vastattu, mutta en minä sitä kysynyt.

Jos sitä suututaan ihan turhasta eli ne ovat näitä tilanteita.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.