Fitti, on tää elämä muuttunut nopeasti kun nyt jo skrivaan täällä eläkeläisenä .
Oon kuitenkin mieleltäni skloddi.
Näin se elämä virtaa, ja huomenna meitä ei enää ole olemassa.
Samaa kummastelen usein itsessäni. No, nuorena olin tosikko, luin aikuisten kirjoja.
Tykkäsin kyllä huvitellustakin, vaan eipä niitä niin ollut tarjolla kuin nyt myöhempinä aikoina. Uskonasia ei kiinnostanut, eikä elämän kolhuja ollut juuri lainkaan.
Ruuhkavuodet menivät ja eläkevuodet alkoivat omasta valinnastani, se eläkeputki.
Tuli aikaa yhteiskunnalle ja seurakunnalle, johon törmäsin 40-vuotiaana.
Varsinainen ihmisenä kasvu taisi alkaa vieläkin myöhemmin. Ensin minusta tuli lapsi, leikkivä ja iloinen.
Kirjoitteluun rakastuttuani, löysin uuden itseni ja luulen vasta nyt hiljattain aikuistuneeni.
Lukeminen ja kirjoittelu ovat muokanneet ajatuksiani. 'On ymppäytynyt uusia oksia hedelmättömään puuhun'.
Sisimmältäni olen se sama, hieman totisuuteen taipuva, mutta hassutteleva pikku-Riitta.
Kuolema kulkee omia kulkujaan. Omaiset, ystävät ja kauempi suku on harventunut
harventumistaan. Langat ovat verkosta katkeilleet, pian jäljellä ovat vain painot ja paulat.