Kyllä se on Kullervon tarina Kalevalasta. Sibeliuksen sävelellä vaikkapa sitten, on tosi synkkä. Kaameat elämänkohtalot, joka toinen hahmo kiroaa syntymänsä ja tappaa itsensä tai kuolee muuten vain.
Jotenkin tosi raaka on metsän vastaus Kullervon siskon avunhuuteluun, kun tämä on eksynyt marjareissulla tenavana:
'Elä huua, hullu tyttö, elä, mieletöin, melua!
Ei se kuulu kumminkana, ei kuulu kotihin huuto.' (35. runo)
Ja se, kun Kullervo lopulta lähtee miekan kanssa metsään tappaakseen itsensä. Tulee paikalle, jossa on aikoinaan nainut siskonsa kanssa (silloin tietämättä, että se oli sisko), minkä takia sisko meni sitten koskeen. Siinä ei kasva enää edes kasvit, kun on niin paha paikka. Ei nouse nuori heinä, kasva kanervan kukka. Aivan tolkuttoman masentava koko tarina.
Onneksi jutulla on opetus:
Silloin vanha Väinämöinen, kunpa kuuli kuolleheksi,
Kullervon kaonneheksi, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Elkötte, etinen kansa, lasta kaltoin kasvatelko
luona tuhman tuuittajan, vierahan väsyttelijän!
Lapsi kaltoin kasvattama, poika tuhmin tuuittama
ei tule älyämähän, miehen mieltä ottamahan,
vaikka vanhaksi eläisi, varreltansa vahvistuisi." (36. runo)
Lastensuojelun esitaistelija. Väinö on mun idoli.