Olen joskus miettinyt, kuinka tuo hieman on arpomisessa alkuaan. Jos syntyy seudulle jolla käsitteet kuten "alatie" eivät merkitse mitään eikä Siionin Virret muuta kuin kai se jonkin ryhmän kirja on, jää sen opin varaan mitä tarjoillaan.
Viisaat puhuvat semmoisesta kuin astian maku.
Toisin ajoin olen mietiskellyt, kuinka hyvin nuorena hyvin lapsekkaana saattoi tulla uskoon vapaantahdonratkaisulla ja hetken jaksaakin, mutta jos siihen vielä evankelisten nuorisopappi selitti pelastusvarmuutta ja toinen kiireellistä maailmanloppua niin kai minä mietin olisiko parempi ollut jättää koko rippikoulu käymättä. Mutta niinkin ehkä että liputtaminen, värin tunnustaminen ja traktaattien jakelu sopi nuoruusiän intomieleen sinne 18 vee.
Ja joskus kun elämän kuorma painaa ja tulee todeksi muuan runo Vilho Rantaselta, jossa kuvataan yksinäinen itseensä ja tekoihinsa pettynyt vaeltaja, joka lähelle ristin juurta syntikuomaansa vetää suurta, tullaan väistämättä hieman korkeampaan ikään eli useampi asia on ennättänyt särkyä, ja silloin lähellä on virsi jossa in raudankova maa ja taivaan viha kauhistaa, ja niin liikutaan lähellä herännäisyyttä.
Kuitenkin kristitty on tuo innostunut nuori, välillä etsinyt ja hämmentynyt keski-ikäinen ja lopulta kai jotakin joka tosissaan jo kaipaa kotiin, samalla kuin tuo kaikki on totta.