Oman napani ympärillä olen viettänyt suuren osan elämästäni. Se aiheutti kärsimättömyyttä kahdella tavalla.
En kärsinyt mitään epäonnistunutta lähelläni, olin kukko tunkiolla. Olin myös nopea, hyvin nopea, ja kärsimätön odottamaan. Vauhtisokea nykysuomeksi.
Tämän minä-minä-asennoitumisen seuraus oli Jumalan antamat kärsimiset sielussa ja ruumiissa. Kun henki alkoi kulkea ( kiitos hengitysharjoitusten ) monet kivutkin helpottivat. Näin mennään toistaiseksi. Mitä on edessä, sitä ei voi tietää.
Se miksi on näin, että olemme näin luotuja, erilaisia, on Jumalan salainen asia. Olemmehan vain luotuja kuten kivetkin. Oppi ennaltamääräytymisestä on minulle vieras kaikilta puoliltaan.
On vain Jumala, me emme ole mitään.