Körttiseurat ilman körttipuhujia

[Pena]

Perinteinen 'todistaminen' sellaisena kuin se on kuulunut vaikkapa Pelastusarmeijan kokouksiin on omakohtainen kuvaus kääntymyskokemuksesta. Se kuuluu kai aloittaa aikaisemman syntielämän maalailulla. Viime aikoina olen kuullut tämän tapaista huumevalistuksen yhteydessä entisten narkomaanien kertomana. Yleensä se on saanut nuorten innostumaan villeistä tarinoista enemmän kuin varoituksen sanoista.

[mami]

Seurapuheita on monta lajia. On hartauspuhetta, muisteloa, Raamatun selitystä, kertomusta eletystä elämästä, todistusta siitä, kuinka Jumala kosketti, historiallista katsausta körttiläisyyteen. Ideana kuitenkin rinnalla kulkeminen, ei opettaminen. Näin olen ymmärtänyt.

Minun mieheni on erittäin hyvä niin hengellisen kuin muunkin puheen pitäjänä (vaikka itse sanonkin, mutta olen kriittinen ihminen). Ja se perustuu huolelliseen valmistautumiseen. Hän ei todellakaan pidä ex tempore -puheita. Hän ei ole suostunut puhumaan seuroissa. Haluaa varmaankin  ensin sisäistää körttiläisyyden paremmin.

[öppiäinen]

Ymmärrän tuon todistamisen, siinä mielessä mitä se tässä ketjussa esille otettuna tarkoittaa...
Tarkoittavan sitä että ihminen todistaa eli puhuu / kertoo uskostaan.

Ja mitä kunnon körttiläinen uskostaan kertoo? "Kovin vähän sitä on", "lieneekö sellaista olemassakaan..."

[vasara]

 Heitinpä tuon "todistamisen" tahallani lainausmerkkeihin hyvin tietäen, että körttiläiset sitä kavahtaa.... vn mielestäni sanoittaa sitä sopivasti myös körttipuheeseen...." Jos minä istun penkissä ja totean, ettei ole ollut pahemmin nousuja, eikä laskuja, mutta taitaa se aurinko välillä pilven raosta silti kurkistaa, voihan se olla minun todistukseni..
Kesällä yksi rovasti muisteli esi-isäänsä, jonka piti puhua seuroissa, vaan istua jökötti penkinpäässä, veisattiin muutama virsi, ja oli ukon todettava. "Ei Herra anna" ja veisattiin taas...
Sattuneesta syystä kun olen runsaat 60-vuotta saanut kuulla muita kuin körttiläisten saarnoja, jotta kokemusta on monesta perinteestä....

[Riitta-mummi]

Hyvä seurapuhe lähtee mielestäni a) aiheesta b) tietystä Raamatunpaikasta c) inspiraatiosta jossa oma kokemus on vaikuttimena.

Olen kuullut näitä kaikkia. Useimmiten vapaasti puhuttuina, joskus harvoin osin muistiinpanoista luettuina. Tai, kuten mieluisa puhuja minulle, Mauno, pohdiskellen, aiheesta c.
Näissä ei tarvitse Raamatun lauseita tai opetuksia toistella, ei Herran nimeä turhaan lausua. Kuullun päälle aiheen mukainen SV sitoo kaiken yhteen, puhuttelee, sitoo haavat, lohduttaa.
Kiihkoton meno on minullekin, intomielelle, mieluisin tapa olla kuulolla, hiljenty ja olla yhdessä toisten samanmoisten kanssa.
Itse olen vilkas puhumaan ja kirjoittamaan, mutta eteen en kykene menemään puhujana. Penkistä ehkä voisin , jos niin olisi tapa. Se todella vaatisi valmistelua, sidesanojen lunttilappua ja keskittymistä. Rönsyily on toki luonnollista, mutta kompakti pieni puhe on ihanteeni.

[seppos]

Minusta puhujan ei tulisi asettua perinteen mukaan eikä muutenkaan kuulijoiden yläpuolelle, ei ruumillisesti eikä puheessaan. Tämän ruumiillisen asettautumisen määrää paikka ja sen akustiikka. Henkinen puoli onkin sitten vaativampi.

Toinen asia on, että on erittäin hyvä pitää puhuessa ja muutenkin toinen käsky mielessä.

[Pirska]

Minusta puhujan ei tulisi asettua perinteen mukaan eikä muutenkaan kuulijoiden yläpuolelle, ei ruumillisesti eikä puheessaan. Tämän ruumiillisen asettautumisen määrää paikka ja sen akustiikka. Henkinen puoli onkin sitten vaativampi.

Toinen asia on, että on erittäin hyvä pitää puhuessa ja muutenkin toinen käsky mielessä.

Kotiseuroissa on ihan sopivaa, että puhuja pitää puheensa istuen omalla paikallaan. Kaikki varmasti kuulevat, mitä hän sanoo. Jos tila on iso, niin minusta silloin on turhaa kursailua puhua omalta paikaltaan. Parempi mennä eteen ja puhua kuulijoihin päin, niin kuulevat paremmin.

Muistan, kun isä tuli monesti kirkosta ja sanoi, ettei hän saanut saarnasta mitään selvää. Ei tainnut olla mikrofonia papilla ja puhui vähän tupisemalla, vaikkakin saarnastuolista. Pitkälle tuntuu saarna, josta ei kuule mitään.

[vasara]

Miksiköhän saarnapöntöt on nostettu lattiatasoa ylemmäksi ja monissa vanhoissa kirkoissa kauaksi alttarista, keskelle kuulijoita?
Kuuluvuuden kannalta on hyvä nousta seisaalleen ja mahdollisimman hyvään kohtaan, että kaikki näkevät ja varsinkin kuulevat..... Ei se ole itsensä ylentämistä. Suomessa ei ole Efeson amfiteatteria, jossa kuiskauskin lavalta kuului takariville, ainakin teatterin ollessa tyhjillään.

Lyhyestä todistuksesta käy, vaikka vakaan isäntämiehen tokaisu, "Kiitos, kun saatiin viljat kuivana korjuuseen" ja virsi päälle...

[Riitta-mummi]

Ah, se Efesoksen amfiteatteri !  Meillä täällä käytetään pientä pöytämikrofonia, ja hyvä niin. Sali on aika iso.

SV 226 http://www.youtube.com/watch?v=u0jbYz5vFCw

[PekkaV]

   Piru on ovela.

[juhani]

Piru tuntee Raamatun.

[Pirska]

Edellisistä voidaan päätellä, että vankkakaan raamatuntuntemus ei tee ihmisestä välttämättä hyvää pappia.

[PekkaV]

   Raamattu tuntee pirun.

[armonkerjäläinen]

Piru on rationaalinen kaveri ja operoi suurissa joukoissa. Ei se körttiseuroihin paukkujaan tuhlaa..

[Pirska]

Edellisistä voidaan päätellä, että vankkakaan raamatuntuntemus ei tee ihmisestä välttämättä hyvää pappia.

Ylläpito huomautti, miksi osoittelen ihmisiä. Haluan oikaista, että en tarkoittanut tällä kommentillani PekkaV:tä enkä juhania, vaan muutamia hyvin tunnettuja pappeja (yleensä teologian tohtoreita), joita nyt en ala tässä erikseen mainitsemaan. Haluan vielä huomauttaa, että mielestäni teologian tohtoreissakin on ihan hyviä pappeja.