Hyvä seurapuhe lähtee mielestäni a) aiheesta b) tietystä Raamatunpaikasta c) inspiraatiosta jossa oma kokemus on vaikuttimena.
Olen kuullut näitä kaikkia. Useimmiten vapaasti puhuttuina, joskus harvoin osin muistiinpanoista luettuina. Tai, kuten mieluisa puhuja minulle, Mauno, pohdiskellen, aiheesta c.
Näissä ei tarvitse Raamatun lauseita tai opetuksia toistella, ei Herran nimeä turhaan lausua. Kuullun päälle aiheen mukainen SV sitoo kaiken yhteen, puhuttelee, sitoo haavat, lohduttaa.
Kiihkoton meno on minullekin, intomielelle, mieluisin tapa olla kuulolla, hiljenty ja olla yhdessä toisten samanmoisten kanssa.
Itse olen vilkas puhumaan ja kirjoittamaan, mutta eteen en kykene menemään puhujana. Penkistä ehkä voisin , jos niin olisi tapa. Se todella vaatisi valmistelua, sidesanojen lunttilappua ja keskittymistä. Rönsyily on toki luonnollista, mutta kompakti pieni puhe on ihanteeni.