Tänä vuonna on jupistu Jaakko Heinimäen raamattutunnista, josta nyt on ollut täälläkin paljon puhetta. Veikkaan, että jos heränneille olisi järjestetty suljettu lippuäänestys, niin Heinimäkeä ei olisi päästetty puhumaan juhlille. Viimeistään puheen jälkeen olisi suurin osa ollut hänen kanssaan eri mieltä, vaikka hän varmaan onkin ihan mukava ja viisas mies. Myös aikaisempina vuosina on Herättäjäjuhlilla ollut puheita, joista media on saanut herkullisia otsikoita ja joissa kuitenkin on semmoisia piirteitä, mistä hyvin monet heränneet ovat olleet todella murheellisia. Jo kauan ennen kuin itse edes huomasin mitään, joku sanoi, että Siionin virret ja seurapuheet ovat aika tavalla ristiriidassa keskenään. Hankalaa on nyt yhtäkkiä alkaa eritellä kaikkea, mitä aiemmin on ollut esillä.
Olen kokenut tälläkin foorumilla usein sen, että jos jotain tämmöistä olen yrittänyt kertoa, niin vastaukseksi on vedetty seuraavaa:
-pitäisikö palata punaisen värin, peilien, tanssin yms. kieltoihin
-Raamatussakin on sitä ja tätä, (irrotettuna asiayhteydestään)
Minusta tanssikiellot yms ovat niitä "isien perinnäissääntöjä", joilla ei ole mitään merkitystä.
Aikanaan olisin kaivannut herännäisyydeltä tukea lasten kasvatukseen ja ohjaamiseen niin, että he tekisivät oikeita valintoja elämässään. Sitä tukea en ole Herättäjä-Yhdistykseltä saanut. Jos otan jonkun asian esille, mistä halusin heitä varjella, niin vastausryöppy on niin ärsyttävä, että parempi olla mainitsematta. Kaikki perustellaan sillä, että eihän täällä kukaan ole synnitön. Okei, jos ei kukaan ole synnitön, niin rellestetäänpä sitten ihan reilusti. Kyllä herännäisyydessä on ennen ainakin painotettu tosiaan sitä, että tämän maailmanajan menoon ei tarvitse mukautua joka asiassa. Tämäkin sitten käännetään niin, että pitääkö mennä luostariin j.n.e.
Herännäisyydessä on tavattoman hienoja piirteitä, kuten esim. että Helvetillä ei pelotella, omia aivoja saa käyttää, ei ole pakko olla joka asiasta prikulleen samaa mieltä, ei tarvitse valehdella olevansa muuta mitä on. Minusta lapsia pitää ohjata oikeaan, mutta jos he tekevät väärän valinnan, niin siitä ei pidä vihaa kantaa eikä hyljätä heitä. Turhaan on jäljestäpäin sanoa, että mitä minä sanoin, olisit kuunnellut. Sitten mennään niillä ja tuetaan miten voidaan.