Olen täs välissä oppinut
juoksemaan vihon viimmein. Leenanpäivänä juoksin 12 kilometria, se oli suurta. Mutta sitten katselin Tanssiakatemiaa, ja koetin Auroran sooloa kotiparketilla, se oli vihon viimeinen temppu se. Viikon sain pitää taukoa, tänään juoksin kolmisen kilsaa, Panadolia alle ja päälle ja tiukka tukiside.
Taidan olla ainut joka viipottaa siellä kävelysauvat mukanaan - en osaa juosta ilman niitä, nimittäin. Opettelin niitten avulla ja nyt vain ei tul mittään ilman.
21 senttiä hävinnyt vyötäröltä.
Kävimme Dosentin
kanssa kiintoisan keskustelun hänen Mooses-runostaan, ja olen lähettänyt kaksi nuorta sankaria Oopperan balettikoulusta vaihto-oppilaiksi Sydneyyn, vieroitusoireiden välttämiseksi siitä hupsahtaneesta nuortensarjasta, josta teetetään kolmatta osaa. Syntyi ihan vahingossa kirjanen, ja kiltti oikean koulun vararehtori lupasi neuvoa minua, jotta osaan selittää miksi fouettessa kaatuu. Onkin hauska välillä kirjoittaa nuorille, kustannetaan tai ei. Eihän se ole tärkeää... Kun juuri niitä tahtois pois jotka on... Mutta koko ajan oppii ja se on kivaa.
Laura ja Markus siis tanssivat ihan oikeesti, hiki virtaa ja koko ajan kaikki on tosi raadantaa, jätin sydämettömästi Lauran juoksulenkille 200 metrin päähän koululta... Opettaja kun kielsi tanssimasta omin päin, kun toistaa vain virheitään... grande battement muistuttaa judokan potkua ja noin. Mutta onhan siellä Catherine samalta luokalta raahaamassa hänet takaisin. Hänen on hankittava aerobinen liikunta vähin erin, niinkuin Leenakin teki. Mietitään ylihuomenna, kuinka hän jaksaa loppuviikon.
Kopioin Neiti Kesäheinän häneksi, ja kävin kysymässä Riitta Vainiolta, onko hänellä mitään sitä vastaan että hän saisi myös tyttären. Oli yleistä hälinää siellä, tarinateatterilaisia ja kaikkea ihanaa. Ja serkkupoikakin! Lauran isäksi jäljensin Karl Bonhoefferin ja varhain kuolleen enoni hyvän mixin.
