Veikkaan että olisin toiminut samoin kuin Kalistaja, eli ohjannut turistit sisään. Mutta toisaalta ymmärrän myös että tuo kyltti on laittettu paikalleen ajan myötä syntyneestä tarpeesta. Nyt kirkko oli täynnä seurakuntaa ja tilanteen luonteen ymmärtää turistikin heti kirkon takaosaan tultuaan, mutta monesti on varmaan niinkin että ihmisiä istuu penkissä harvakseltaan, ja esimerkiksi sisään vyöryvä bussilastillinen tuo mukanaan sellaisen hälyn, joka häiritsee väistämättä. Kaikki eivät välttämättä edes hahmota, että jotain on juuri meneillään.