Jampe kirjoitti:
"Olet sinä ylen ihmeellisen viisas jannu kun asetat itsesi kaikkien suurten yläpuolelle ymmärryksessä! Svebilius ei tiedä mitään, Luther ei tiedä mitään, kirkko ei tiedä mitään, vain sinä yksinkö tiedät?"
Sillä ei ole kovinkaan suurta merkitystä, mikä minä olen. Mutta sillä on, mikä on totta. Jos jo apostoli Jaakob kirjoitti, että "monessa kohden me kaikki hairahdumme", niin ymmärrän että hän tarkoittaa kaikkia, siis minua, Jampea, Lutheria, Svebiliusta jne.
Maailmassa lasketaan nykyisin olevan n. 25.000-30.000 kristillistä kirkkokuntaa ja yhteisöä. Jokaisella niistä on omat oppinsa ja korostuksensa. Kaikki ovat jossakin kohden hairahtuneet. Luterilaisuuden parasta ydintä on mielestäni se, että Raamattua pidetään ylimpänä ohjeena. Pitäkäämme siis mekin. Älkäämme mukautuko siihen, että oppi muuttuu ajan myötä, paitsi silloin, kun Raamattu osoittaa toisin. Toisekseen luterilaiset herätysliikkeet opettavat eri tavoin tärkeistäkin asioista.
Kun kuulemme julistusta, meillä tulisi olla aina "virustorjunta" päällä, niin että voisimme tutkia jalojen berealaisten tavoin, onko asia niin (Ap. t. 17:11).