
Minä.... Sekoan... lopullisesti.... tosin... Taisteltuani.... Rakkineideni kanssa koko yön (!!!!!) sain sen tänään lähtemään tiedoston.
Nämä raggineet segoittavat minun pääni, lopullisesti. Muistui ihan mieleen, kun meillä oli esitelmöimässä semmoinen
Kirjailija keväällä, joka sipsutti sisään, sanoi että hää on silleeniiko tolleen ton veesooyyn kirjailija.... jospa hän nyt tässä kertoisi ensin itsestään.... kertoi sitten... on julkaissut yhden kirjan sillee niiku... tekeillä teos jossa tyttö nimeltä Margariini (marg- jotakin joka kuulosti margariinilta) löytää aamulla kylpyhuoneestaan LEH-MÄN.
Minä minäminäminä

en kai nyt tämän muistaen uskalla mennä harjaamaan hampaitani sillä surrealistisesti minä kumminkin olen sulautunut

Dosenttiin, ja me katselemme ovensuusta kuinka Kissa

pusertaa hammastahnatuubia ja löytää sieltä MUU-LIN.
Se on muotia. Kustannusalan Viimeinen Huuto.
Rupesin kirjoittamaan juttua johon päätin kerätä kaikki kohtaamani kliseet. Tarina alkaa Metallin Raapivalla Kirskunalla ja palavalla autolla josta venäjäksi murtaen ojentaa murskattuja käsiään mies joka huutaa Laatikko... pelastakaa.... äitini... äitini... Laatikko....
Kaikki vinkit otetaan kiitollisena vastaan. Mutta älkää tarjotko desanttia sillä yksi on jo. Desantti joka synnytti tyttären metsässä, pikkulotan avustuksella, ja hoki viime sanoikseen Jekater... Jekater... vaaterepaleista löytyi salaperäinen medaljonki joka paljastaa....
Lisää kitschiä otetaan kiitollisuudella vastaan...