"---Nyt näin hänet pesijättären ja tämän ystävättärien vierellä, samanlaisessa ryhmässä kuin se josta niin paljon olin pitänyt istuessani Albertinen ystävien keskellä Balbecissa. Ja jos olisin ollut yksinomaan kauneudenpalvoja, olisin myöntänyt että Albertinen tyttöryhmä oli nyt tuhat kertaa kauniimpi koska se koostui jumalattarien alastomista patsaista, sellaisista joita suuret kuvanveistäjät sijoittavat sinne tänne Versaillesin metsikköjen katveeseen tai suihkukaivoihin joissa ne puhdistuivat ja kimmelsivät vetten hyväilyssä. Nyt näin hänet pesijättären vieressä nuorena tyttönä rannalla, näin heidät alastomina kuin kaksi marmorinaista lehtevän kasvillisuuden keskellä, veden varassa kuin laivan korkokuvat. Muistellessani Albertinea vuoteellani luulin näkeväni hänen kaarevan reitensä, näin sen, se oli joutsenen kaula, se etsi nuoren tytön suuta. Silloin en nähnytkään enää reittä vaan uskaliaan joutsenkaulan, sellaisen kuin se joka eräässä vavhduttavassa piirroksessa etsii Ledan suuta, Ledan joka on kuvattu värisemässä niin kuin vain nauttiva nainen värisee, mikä näkyy erityisen selvästi koska hänen vieressään on vain joutsen, niin että hän näyttää yksinäisemmältä, juuri niin kuin puhelimessakin äänestä paljastuu vivahteita joita ei erota silloin kun äneen liittyy kasvot, koska silloin äänensävyt näkyvät kasvoilta. Tässä piirroksessa nautinto näkyy naisessa joka sitä tuntee, sen sijaan että halun kohteena olisi poissaoleva nainen joka halun on herättänyt ja jonka tilalla kuvassa on liikkumaton joutsen. Silloin tällöin yhteys sydämeni ja muistini välillä katkesi. Se mitä Albertine oli tehnyt pesijättären kanssa tuli tietooni enää pelkkien algebrallisten lyhennysten välityksellä joilla ei ollut minulle mitään merkitystä; mutta sadasti tunnissa katkennut yhteys palasi ja helvetin tuli poltti sydäntäni säälimättä, kun näin mustasukkaisuuteni henkiin herättämän, toden teolla elävän Albertinen jäykistyvän pikku pesijättären hyväilyissä ja sanovan hänelle: Taivaallista, ihanaa!'"
MARCEL PROUST: Kadonnutta aikaa etsimässä (9) - Pakenija - Suomentanut INKERI TUOMIKOSKI, Otava 2003 (s.119–120)
{"'---Olin kirjoittanut pitkälle Alastalon salia, kun kuulin ensimmäiset tiedot Proustista ja säikähdyin peräti, kun luin selostuksia hänen tyylistään: ne kävivät liiaksi samaan kuin minun otteeni. Hankin välittömästi teoksen, ja huomasin kyllä otteen samankaltaisuuden, mutta myöskin eron: minä esitin luonnontervettä elämää ja ihmisiä samoilla keinoilla, joilla Proust elävöitti sielullisesti sairaita ja yliherkistyneitä ja pidin, että minun otteeni oli sikäli väkevämpi, kuin elämän myönteisyyden hahmottaminen aina on väkevämpi teko kuin elämän sairauden.---'" (katkelma Kilven kirjeestä Lauri Viljaselle 29.3.1934 [Olof Lagercrantz: Proustia lukiessa])}
