Joskus voi ola vaikea antaa anteeksi jos on kohdeltu, omasta mielestä, väärin.
Mutta varmaan se helpottaa omaa oloa, jos voi ja ei katkeroidu.
Eikä kantaisi kaunaa.
- Pohdiskelet, kuka on syypää, jos "on omasta mioelestä kohdeltu väärin"? Totta: "Muista aina oma osuus", niin meidät kasvatettiin. Mutta muistan ne ketjut koko hyvin. Täytynee mainita, kun niistä aloitinkin, että ensimmäisessä ketjussa kirjoitti kahdesti raiskatuksi tullut henkilö. Hänhän ei meidän kulttuurissamme vain "omasta mielestään tullut kohdelluksi väärin", vaan on vakavan väkivaltarikoksen uhri.
- Ihminen jolla on taipumus antaa vihan hallita tunne-elämäänsä, yleensä "kantaa kaunaa" kaikesta mahdollisesta eikä taida pystyä huomaamaan sitä omaa osuutta ollenkaan. Sitten on ihmisiä, jotka syyttävät järjettömyyksiin asti kaikesta itseään.
..............................................................
Ítse koin olevani täydessä umpikujassa kirjoittaessani "päivän sanaa" toissa iltana oman seurakuntani sivustolle.
"Minä saan nähdä sinun kasvosi, sillä minä olen viaton" kuului Vanhan Testamentin teksti (Ps 17:15).
Ei, ajattelin, se on vaihdettava. Ei tuo ole totta! Tuo ei koske kristittyjä! Emme me ole viattomia... ja sittenkin vastahakoisesti aloin sitä kuunnella ja kuuntelin halki yön. Pitäisi tietysti nukkua mutta tuo piti minua valveilla. Hyvänen aika. Sehän on totta. On kuolemantuomioita jotka on toteutettu - myöhemmin todettu, perusteetta. "Laillisesti" riistetty viattoman ihmisen henki. Se oli omituinen yö ja olen yhä hämmentynyt.
Aloin ymmärtää, että se mistä itseäni on pitkin elämän matkaa eniten syytetty, nuhdeltu, ojennettu, rangaistu, mihin on loukkaannuttu, minkä tähden on istuttu työpaikkapalavereissa käsittelemässä että "Leena noin vain kaatui rähmälleen ja oksensi tolkuttomasti, se ei saa toistua" ja kuullut tuntikausia kerrottavan kuinka "Leena yhtäkkiä on kalpea ja tuijottava ja puhuu itsemurhasta, eikä yritäkään ymmärtää miltä se muista tuntuu´".. "Leena se on omissa mietteissään ja mutristelee suutaan se on loukkaavaa kun minä puhun" Olen kuunnellut... koettanut epätoivoisesti ymmärtää tai edes muistaa...ja olenkiin ollut - viaton. En voi aivovauriolleni mitään - en ole sen aiheuttamien oireiden herra. Viaton. Viaton. Se oli perin merkillistä. Ja tätä psykoanalyytikko kymmenen vuotta yritti...
Siitä hetkestä oli viha äärimmäisen kaukana. Tuntui ettei voi vihata ketään.
On Eräs, joka on tiennyt sen kaiken aikaa, on paikka, jonne minua odotetaan, jossa se jo tiedetään, jonne pääsen ihan pian, josta minua ei koskaan ajeta pois....syntini, ne ovat muuta... ne sovitettiin kaksituhatta viuotta ennen syntymääni... mutta nuo, joiden kanssa on kaikki ollut niin toivotonta. Ne eivät olleetkaan syntiä. Ne eivät erota minua Jumalasta. Ihmisistä tietenkin - eikä aina edes niin.
Piti kirjoittaa sitä, kuinka erottaa mikä tunne vallitsee, ja jotakin elämän kapeutumisen vaarasta --- kävikin näin, enkä halua muuttaa tekstiä. Kristittyä kutsutaan kysymään: Jeesus Kristus, miten sinä toimisit? Hänet kutsutaan, niin uskon, oman aikataulunsa, Jumalan laatiman aikataulun mukaan kuuntelemaan sitä ääntä, kapeutui elämä tai ei, toisinaan erehtymisen uhalla, nojaten ymmärrykseensä ja ottaen vastuunsa niin hyvin kuin kykenee. Toiset ensin. Kristitty kutsuttiin kristukseksi toisille ihmisille, se on sitä suolana ja valona olemista. Ja paradoksaalista kyllä se on joskus poissaolemista.