Kuulkaa. on pakko kertoa kun nyt pääsin vihdoin kotiin. . Oli minun pakko mennä. Syöksyin matkaan siltä istumalta eli kone kiinni, samalla toisella kädellä hamuamaan taksia kännykästä, saappaat jalkaan ja takki kainaloon ja lahjakassi (olin onnejsi pakannut ajat sitten sillä suunnitelmalla että lähetän kassin linja-autolla, ne joskus ottaa, ja joku on Kouvolassa vastassa, nyt ajattelin että saakoot loppiaisena... niin on tehty pari kertaa...) Vaikka miten matka oli oma juttunsa...
Oli minun mentävä. Sisaren "iriitti" eli värikalvontulehdus ei ole mikään semmoinen,. Se on silmähermontulehdus, josta on onneksi päästy sen verran jyvälle että on nyt sairaslomalla ja ensi viikolla pitäis olla tutkimukset, pään magneettikuvaus, näkökenttätutkimus ja muuta. Se silmähän on melkein sokea. Syynä saattaa olla mikä vain, aivokasvaimesta alkaen. Vimeksi kun tavattiin, oli ensinkin kiire, toiseksi meillä oli niin hirveä hätä Minervasta että tämä jäi... No näinhän minä että nyt ei ole asiat kuten pitäisi. On kamalaa kun hän ei koskaan valita.
Jos niitä tutkimuksia ei jostakin syystä olekaan tai niiden tuloksia ei tule heti tai muuta mikä olisi pitänyt tapahtua syyskuussa, täältä lähtee lähete silmäklinikalle. Minä oon soittaessani kysyny ja tivannu ja kysyny... nyt oltiin hetki kahden, ja kysyin vähän tavallista tiukemmin eli ei ihan pillistä kiinni mutta melkain ja tulihan se sieltä.