Miten te tutkitte itseänne?

[Leena]

Totesin illalla väsyksissä - no kuka käskee kirjoittaa väsyksissä - alkaneeni kysellä toista asiaa, eli, olen itse saanut kerran kilvoitteluneuvoja kun pyysin (eli oma syy):  Sain ohjeeksi, että joka ilta olisi tutkittava päivän ajatukset sanat ja työt Kymmenen käskyn tai ns kuolemansyntilistan valossa. Olin ymmälläni - muistaako sitä edes - tietääkö sitä - ennen kaikkea, tuoko määrä huomiota itseen. Sain muitakin ohjeita mutta jos nyt tämä ensin kun ne muut olivat silloin minusta vielä omituisempia. Huomasin tutkiessani ketjuja täältä etteihän tässä juuri eroa ole. En minä enää kirjoittelua tutki vaan kirjoittajaa. Koska kukaan ei varmasti jaksa lukea sitä juttua ja löydä tätä siitä niin saisiko teiltä neuvoa eli  apua sillä olen nyt erittäin ymmälläni.
Ketjut tutkin tietysti, täytyyhän jo tietää onko ollut useampi hämärätila. Mutta tuo toteamus "Enhän minä ole näköjään muita kummempi" jä väistämättä askarruttamaan. Kuittaanko sillä kaiken? Entä jos ei pitäisikään? Mitähän toiset tekevät -- kehioitetaan siihen Raamatussa kylläkin. Mutta taas... missä yhteydessä -- koko ajanko?  

Se nimittäin ei vie mahdottomastti aikaa kun tottuu. Toisaalta, onko nopeus rutiinia, jossa omat silmät ovat jo sokaistuneet?
Niin kävisi käskyjenkin äärellä! On vähän eri juttu tarkastaa lääkärin silmin onko epilepsiaa. Se täytyykin tehdä. Mutta tuo muu? 

[Jampe]

Minä en tuolla tavalla "tutki" itseäni kuin kuvailet. Oikeastaan kun ajatellaan, niin mitä tuollaisella edes saavutettaisiin?

Kyllä me tiedämme olevamme syntiSIÄ ja se riittää aivan mainiosti.  Uskoisin että tuollaisia vaatimuksia päivittäisistä syntilistojen laatimisesta harrastetaan enemmänkin ratkaisukristillisyydessä ja suorituskristillisyydessä jossa koko ajan pyritään mittamaan omaa "menestymistä" hengellisellä saralla.  Oletteko koskaan mietineet että mikä yhteys on tällaisen ajattelutavan ja uskonnon uhrien suurella lukumäärällä?  Siinä tullaan lopulta siihen ettei mikään riitä ja mitä vaikka yltäisikin jollekin "tasolle" jossa voisi todeta ettei tänään tainnutkaan tulla mitään isompaa tilille? Eikö juuri se olisi pahinta harha-ajattelua ja omahyväisyyttä?

Kaikkia syntejäni en tiedä enkä välitäkään tietää. Kun ihmisen syntikäsitys muuttuu syntilistojen laatimisesta kokonaisvaltaisemmaksi käsitykseksi omasta syntiSYYDESTÄ niin se on tavallaan vapauttavaa kun tietää ettei ole mahdollistakaan mennä yhtään päivää ilman riman alituksia, sitä varten on armo.  Olen kokonaan syntinen mutta myös kokonaan armahdettu.

Isompina asioina, joihin pitäisi minusta kiinnittää jotain erityishuomiota on jos alkaa huomamaan ympärillään että on tullut tehtyä toiselle jotain niin pahaa että toinen siitä joutui oikeasti kärsimään. Silloin voi olla anteeksipyytämisen ja syvemmän pohtimisen paikka. Sellaiset eivät mielestäni ole mitään tämmöisiä asioita esim. mitä täällä foorumilla keskustellaan, välillä vähän kivahdellaan, suututaan ja lepytään tai mitä tuli ajateltua jne. jne.  Ne ovat jokapäiväistä tajunnan virtaa jota meillä kaikilla on, toiset meistä vain osaavat sen peitellä paremmin. Uskovainen kiristelee hampaitaan lähimmäistä vastaan varmasti paljon useammin kuin ns. "tavallinen" ihminen. Mutta siitäkään ei tarvitse mitään numeroa tehdä itselleen.

Yleensäkin näissä asioissa pitäisi vähän varjella itseään liialta uskonnollisoitumiselta (patentti termiin on minulla) ja identiteetin ja uskon sekoittumiselta.  Uskonnossa on paljon sellaisia elementtekjä että jos niihin sukeltaa pää edellä mitään ajattelematta niin voi mennä melkoisen sekaisin sisimmässään. Pitää myös varjella itseään ja ennen kaikkia osata kaiken syyllisyyden myöntämisen keskellä löytää itselleen tasapaino, oikeus olla vaan ihan tavallinen ihminen vikoineen puutteineen.  Ei meistä yksikään todellisuudessa yllä sitä pidemmälle vaikka olemmekin taitavia teeskentelemään muuta.

[Jampe]

Pitää jatkaa vielä hetken kun tuntuu että ajatus virtaa...  Oikeastaan minusta tuota armo-käsitettä yleensäkin kavennetaan tai ymmärretään liian yksipuolisesti arjen kristillisyydessä.  Armo ymmärretään usein sellaiseksi että kun on tehty jotain nimellistä (nimettävää) syntiä, niin pyydetään anteeksi ko. tekoa.  Näin armokin käsitetään tekokeskeiseksi laastariksi joka vedetään kipeän haavan päälle. (ja lopun aikaa pitää yrittää selvitä vähän paremmin)

Minusta armo kuitenkin on jotain aivan muuta. Mitenkähän sen nyt sanoisi...  armo on kokonaisvaltainen asia joka koskee jokaista elämäntilannetta ja asiaa erikseen pyytämättä ja armo sulkee sisälleen paitsi menneisyyden ja nykyhetken, myös kaiken tulevaisuudessa tapahtuvan.  Ei armo ole kuin joku loppuaan tekevä hehkulamppu joka syttyy...sammuu...syttyy...sammuu tai jota pitää elämään erikseen kutsua. Raamattuhan sanoo että Jumala tietää mitä ihmisessä on. Jumala siis tiesi jo ennalta aivan kaiken. Minusta se on niin, tai ainakin ajattelen ja olen Raamatusta ymmärtänyt että armo on kuin aurinko joka paistaa pimeimpään ja syvimpäänkin kolkkaan myös silloin kun uskomme sen jo meidät jättäneen, ja tavoittaa meidät vaikka laskisimme vuoteemme tuonelaan kuten Raamattu kuvailee.


Kristus on syntisten aurinko!

[Pena]

Aurinko on hyvä kuva Kristuksesta ja armosta. Kiitos, Jampe!

Luulemme, että aurinko on vain lamppu, joka killuu taivaalla, ellei satu olemaan pilvistä, mutta itse asiassa se onkin voimalaitos, joka huolehtii ihan kaikesta pienellä planeettapahaisellamme.

[Leena]

Kiitos Jampe. Tämä oli kyllä varsin tolkuullista tekstiä. Huvitti, kun avasin telkkarin ja askartelin joulukortteja ja etsin Siikkareista niihin tekstejä ja luin melkein heti perään sen: ... "ja pienen lapsen lailla omia töitä vailla..."  ja se siis tuli heti perään...  
kyseessä vain sattui olemaan sama heppu jolla aikanaan riitti samaa rohkeutta kuin nyt Pyrtsillä: oka siis kutsui minut työhuoneeseensa, levitti 5 lappua eteeni ja kysyi: Tunnetko nämä?  Enhän minä tuntenut kuin kaksi ja hämärästi kolmannen. Ja itkin tietysti.  Mutta sen tähden hän nauttii tiettyä kunnioitusta, käsitettävästi.

Ehkä tuo vähän sai minut hämmentymään --- tuo syksyllinen. Kun kokonaisen viikon vain tuijottaa yhteen kohtaan, ei syö, ei käy suihkussa, ei edes yritä mennä vuoteeseen, kun unitutkijathan toteavat ettei kannata, ellei unta tule ---  alkoi ponteva itsenparannusohjelma, sillä jotakin hirveäähän minä olin tehnyt.  Sitten rupesi miettimään että jospa täytyisikin...  

Ennen oli niin selvää, että minä en muutu noin. En ylipäänsä muutu. Alan enintään kuvitella itsestäni vaikka mitä.  
..................................................................

Edelleenkään en pidä ketjujen tutkimista ollenkaan pahana, monestakaan syystä, olen jo uteliaskin näkemään olenko muuten taipuvainen loukkaamaan, nettikeskustelua tuskin voi osata liikaa, ja no niin, tietty minulla on se unelma että paranisin.  Luulen että kaikki on hyvin kunhan suostun luopumaan siitä toiveesta, koska mielestäni olen sitä pyytänyt ja vastauksen saanut.  Se on minun tieni, eikä Jumala tee mitään tietämättään... sitten täytyy ratkaista sen tuottama haitta, eli vähän mietittävä häiritseekö se täällä ja siihenhän on myös aivan sallittua sekä antaa miel. yksit.post. kannanotoija silloin jos ne on "kyllä haittaa", sillä foorumi on minusta sen verran arvokas asia ettei saa antaa yhden kirjaimellisesti tajuttoman sitä kaaostaa.  

Siis helpottaisin vähän ylläpidon tehtävää --- jolle todella peli on auki, kun nyt sen ketjun luin.

Mutta yhtä toivoisin. Joka on tätä mieltä, kirjoittaisi minulle itselleni! Ei ainakaan ainoastaan selkäni takana Sepolle eli reilua peliä --- se olisi jo minulle iso asia.  Vakuutan, että se otetaan huomioon.

[Riitta-mummi]

Kristus -aurinkomme:
http://evl.fi/Virsikirja.nsf/0/d2013c947106e561c2256d1700569e72?OpenDocument


Minäkään en  e n ä ä  tutkaile itseäni. Jätän rukollessani sen Jumalan tehtäväksi, ohjata minua oikeaan.
Ne mitä nousee omastatunnosta jätän ehtoollispöytään mennessäni rukoillen syntieni sovitusta. Toimii minun kohdallani. Olen vapaa, kunnes tulee uutta tunnolle.

[PekkaV]

Minä kelaan.

[Sanneli]

Oikeastaan kun ajatellaan, niin mitä tuollaisella edes saavutettaisiin?

Jos kävisi päivän tapahtumia kymmenen käskyn valossa läpi, voi tulla tämmöisiä hoksauksia.
19.12.2010
3. Siivosin huonettani, koska eilen en jaksanut. En lähtenyt sen takia seuratuvan joulujuhliin.
4. Tiuskaisin isälle.
6. Tein jotain ihan muuta kuin sanoin tekeväni.
7. En tajunnut ottaa mukaan rahaa kolehtiin.
Varmasti keksisi lisää, kun miettisi.

Mitä tämän pohtimisesta ja parannuksen tekemisestä oikein voi saavuttaa? Rattaat rullaamaan hei. Tästä voi saavuttaa:
- Hyvin levänneen mielen ja siistin huoneen
- Hyvät välit kotiväkeen
- Toisten luottamuksen (kun on rehellinen)
- Asioiden kohentumisen kolehdin kohteessa
ja tavaksi ottamisesta plussana:
- Hyvällä tuurilla sen, että tajuaa toimineensa pöljästi jo heti tilanteessa tai jopa ennen tilannetta.
Mun mielestä ihan tavoittelemisen arvoisia asioita.

[Jampe]

Joo, kyllä minäkin joskus ajattelen menneen päivän tapahtumia, mutta se menee enemmänkin tähän suuntaan:

"Huh paskaa mikä päivä...  Tuollaiset ihmiset joita tänään tapasin, saisi ampua tykillä kuuhun!"

Tai voi olla ollut ihan mukava päivä jolloin ajattelen (jos viitsin) että olipa mukava päivä ja mukavia ihmisiä!

[Leena]

Jos kävisi päivän tapahtumia kymmenen käskyn valossa läpi, voi tulla tämmöisiä hoksauksia.
19.12.2010
3. Siivosin huonettani, koska eilen en jaksanut. En lähtenyt sen takia seuratuvan joulujuhliin.
4. Tiuskaisin isälle.
6. Tein jotain ihan muuta kuin sanoin tekeväni.
7. En tajunnut ottaa mukaan rahaa kolehtiin.
Varmasti keksisi lisää, kun miettisi.

Mitä tämän pohtimisesta ja parannuksen tekemisestä oikein voi saavuttaa? Rattaat rullaamaan hei. Tästä voi saavuttaa:
- Hyvin levänneen mielen ja siistin huoneen
- Hyvät välit kotiväkeen
- Toisten luottamuksen (kun on rehellinen)
- Asioiden kohentumisen kolehdin kohteessa
ja tavaksi ottamisesta plussana:
- Hyvällä tuurilla sen, että tajuaa toimineensa pöljästi jo heti tilanteessa tai jopa ennen tilannetta.
Mun mielestä ihan tavoittelemisen arvoisia asioita.

Joo... Leena myöntää... Jumala teki paremman huoneentaulun.  Se saattaisi olla minulle paaston ajan asia. Silloin voisi muutoinkin rauhoittua. Ennättäisi tai raivaisi aikaa sille.  On ihmisiä, jotka palaavat kyllä mieleen vähän vaivautuneena.  Niinpä...  mitä jos ajatellen kirjoittaisikin kirjeen, kun on yksikin jolle suutui´n hi-taas-ti, noin vuodessa, ja olen nyt ollut pidättyväinen (kauniisti sanoen) kolmisen vuotta?  Joulukirje?  Entäs se ainut nuoruuden jengistä, jonka kanssa on muodollisesti sovittu mutta jolle en lähettänyt kirjoista tekijäkappaleita vaikka perusporukasta jokainen toinen sai?  Että revi siitä. Joulukirje?

[AKUANKKA313]

Olenko tällä hetkellä stressaantunut, kuormittunut..

..ja yritän varoa etten anna liian kovia analyysejä, tai epätoivoisia.
Pitää tunnistaa omat rajat: oman jaksamisen rajat.

Saatan välillä sanoa jotain liian ilkeätäkin omille vanhemmille kuormittuneena,
tai vittuuntuneena siihen miten minua on kohdeltu, tai mistä olen jäänyt paitsi.
Empä kovin monelle voi purkautua.
 Esim. empä täältä saanut mitään muuta hyvää kuin hyvän ruoan.

Ja sitten harmittaa, eivät asiat niin surkeasti ole.
Minusta vaan tuntuu sille, koska olen hieman väsynyt.
Täytyy pyytää anteeksi, itselleen ja vanhemmilleen.

Yritän poistaa omia taakkoja katsomalla elokuvia, ulkoilemalla, kuntoilemalla, tapaamalla
rakkaita ystäviä..Ei saa kaataa omia taakkojaan muiden päälle.

Maailman armottomuus voi joskus tuntua jäävuorelta, johon väistämättään
väsyneenä törmää.

[Leena]

Olenko tällä hetkellä stressaantunut, kuormittunut..

Ei saa kaataa omia taakkojaan muiden päälle.

Maailman armottomuus voi joskus tuntua jäävuorelta, johon väistämättään
väsyneenä törmää.

Tätä minä sinus arvostan, AkuAnkka.  Anna joskus itestäs tietää mitä kuuluu, minunhan löytyy nettiosotteet facebookista. Sinä olet yks arjen sankari jonka minä rivitän Bonhoefferin ja Arnkilin jatkoksi. Minä olen tätä sinussa kadehtinu välillä.  Ja kunnioittanu. Ei saa kaataa omia taakkojaan...  minä yritän ottaa sinusta mallia. Ja onhan meillä Kristuksessa yhteinen malli ja sitä kai seuraaminen on...  Minä muistan sitä pappia joka sanoi ettei siitä tyylipisteitä anneta mutta suunta saisi olla oikea. 

[AKUANKKA313]

Ei ole helppoa elää oikeaoppisesti.
Toisilla on hieno työrooli, toiset ovat enemmän sydämellä mukana.
Lähimmäisilleen pitäisi olla Jeesuksen kaltainen edes joskus harvoin.
Itselleen sitäkin useammin, ettei elämä mene liian hankalaksi.
Tunteet tekevät meistä ihmisen:
ihmisen osana on:
-surra
-iloita
-vihata
-rakastaa
-tulla sinuiksi itsensä kanssa
-tulla sinuiksi sairautensa kanssa
-antaa anteeksi
-pyytää anteeksi
-oppia kestämään pettymyksiä
-hankkia onnistumisen kokemuksia
-tehdä välillä ikäviäkin töitä
-ymmärtää kolikon molempia puolia, jos aikoo olla hyvä tyyppi eli:SYMPPIS
-tehdä vaikeitakin ratkaisuja
-myöntää katellisuuden tunteensa
-päästä katkeruudesta
-käydä läpi oma tunnekirjo ja oppia tunnistamaan tunteita
-hallita tunteita
-hillitä tunteita
-tehdä tutkimusmatka ihmisyyteen
-miettiä mitä haluan elämältä
-mitä minä voin tehdä elämäni hyväksi
-pystynkö minä yksin parantamaan elämäni laatua?
-hankkia ystäviä ja kavereita
-osata olla kaikenlaisten ihmisten kanssa väleissä
-opetella samaistumaan erilaisten ihmisten tunteisiin

Empä tiedä olenko se "arjen sankari", josta puhut, mutta kovasti yritän tehdä elämälleni jotain ja olla aktiivinen