Jampe, uskoisin itselläni olevan sekä tietoa, työkokemusta että harkintaa. Etomisen tunteeseen minulla olisi muutama kirpeä kommentti: Lähtökohta minkäänlaisile teologisille argumenteille se ei ainakaan voin olla. En ota kantaa silloin tällöin kuumenevaan vouhotukseen teemasta, joka kai todella jo kyllästyttää jokaista, ihmettelen lähinnä sitä, että jos nyut niin perin kyllästyttää, miksi yhä jatkatte?Lopettakaa.
Tiedän, ellotti tai ei, että osa populaatiosta aina todella syntyy homoeroottisena, kyseessä ei ole sen merkillisemmässä määrin synti kuin on oma synnynnäinen epilepsiani. Sekin on ollut avioeste, samoin se ellottaa ja yökötää yhä joitakin ihmisiä, joskaan ei samassa mitassa kuin skitsofrenia homoudesta nyt puhumattakaan. Todella vakavaa keskustelua on käyty oikeudestani harjoittaa lääkärin ammattia -- oli siitä työssä osoitettavaa haittaa tai ei. Oli onnetonta että diagnoosi saatiin vasta kun jo olin lähes valmis erikoislääkäri.
SE homoeroottisuus, josta Paavali kirjoittaa, on ollut vapaaehtoista eroottista riekkumista, ei synnynnäinen ominaisiuus. Kyseessä oli täsmälleen sama synnin harjoittaminen kuin korinttolaisten varsin epämääräiseksi luisunut "pyhä ateriointi" omin eväin-periaatteella. Ihannoitujen alkukiristittyjen on ollut vaikeaa oivaltaa kristinuskon sanoman ja eettisen velvoitteen yhteennivomista. MIksi te ette itse suostu näkemään kuin oman kuvotuksenne, yhden monimerkityksisen sanan, juutalaisuudesa kivitystuomion ansainneet, ja tuomitsette Jumalan luomia ihmisiä tämän riittäessä kai sitten? Nyt sopisi muuten kyllä päästää itsensä ahdistumaan siinä määrin että alkaa rukoilla viisautta itselleen - ja vakavissaan. Minä aloin, ja seuraavaksi menen kyllä itse tutustumaan heidän kristilliseen piiriinsä, jotta sitten tunnen jonkun joka on yhtaikaa satavarmasti homo ja kristitty oikein perin ja juurin. Tähän asti tunnetut ovat olleet ainoastaan korkeatasoisesti eettisiä kollegoja, joiden parjaaminen jo ottaa luonnon päälle. Tunnetteko edes yhtään homoa? Entä jos erehdytte?
On täysin totta, että homoseksuaaleja on aina ollut, mutta suuri heteroenemmistö takaa jokaisen lajin säilymisen kyllä. Mutta jos kyseessä onkin marginaaliin ahdettu ja monin tavoin myös jatkuvasti päällesyljetty joukko, en käsitä miten kirkko liittyy näihin sylkijöihin sen perusteella, että sukupuolisen suuntautumisensa ovat joskus vapaaehtousesti todella ällöttävissä menoissa vaihtaneet heteroseksuaaleiksi luodut ihmiset, tai jokin kulttuuri on aliarvostanut naista siinä määrin ettei ole hyväksynyt tätä miehen arvoiseksi seksikumppaniksi.
On niinikään totta, että murheellisimpiin tarinoihin voi kuka hyvänsä perehtyä. Moniko on lukenut yhtäkään Pjotr Tshaikovskin elämäkertaa, kunnollista? Moniko tuntee ensimmäistäkään homoa itse? Minä tunnen, ja luen näitä sitä surullisempana, muistaessani että hän, minuun luotettuaan, näytti sateenkaarivyötään ja sanoi ettei hän muualla voi olla enää kuin Heränneiden seurassa.