Kutsumus

[seppos]

Minulle tuo Leenan mainitsema Raamatun kohta on selitetty, että ies on kantamisessa auttava väline. Jos ottaa Jeesuksen avukseen (hänen ikeensä oman taakkani kantamiseen), on minulle annettu taakka kevyempi.

Wikipedia sanoo näin:
 Ies on niskan taakse asetettava veto- tai kantolaite, jonka avulla härkä tai härkäpari vetää kuormaa tai maatalousvälinettä. Useimmiten ikeen alla on kaksi härkää. On olemassa erimallisia ikeitä eri kulttuureissa ja erirotuisille härille.
Iestetty härkäpari.
[muokkaa] Vetojuhtien varuste

Yleensä härkiä käytettiin pareina. Ne oli iestetty pari-ikeeseen. Härkien välistä kulki vehmaro eli pitkä, puinen yksittäisaisa.

    * Niskaies
    * Sarvi-ies
    * Säkäies

[muokkaa] Kuvaannollinen merkitys

Ikeen alle pakottamista verrataan alistamiseen. Antiikin kulttuureissa oli tapana pakottaa kukistettu vihollinen alittamaan symbolinen ies, joka oli muodostettu keihäistä tai miekoista. Nykypäivään säilynyt osa tästä tavasta on perinne nostaa miekat tanaan sotilaallissa häissä, jonka jälkeen morsiuspari kulkee miekkojen alitse.

[Leena]

Ikeen alle pakottamista verrataan alistamiseen. Antiikin kulttuureissa oli tapana pakottaa kukistettu vihollinen alittamaan symbolinen ies, joka oli muodostettu keihäistä tai miekoista.

Jaa...eli jos ajatellaan sitä aikaa, josta Jeesus otti käsitteensä, kun sitä eli, niin ikeen hyväksyminen ei merkitse suoranaisesti kantoapua. Olen näitä usein miettinyt. Jollakin ihmeen tavalla kuulee kaikin tavoin vakuuteltavan, että usko tekee kaikesta sitten määrättömästi helpompaa. Ei se tee - uusia kysymyksiä se vain herättää - mutta sanotaanhan samassa kohdassa "minn kuormani on kevyt kantaa ja minun ikeeni sopiva". Eli se "hiljainen ja nöyrä sydämeltä" ja rauhan löytäminen sitä kautta, rauhoittuminen ja suostuminen Jumalan tahtoon (kun tietäis mikä se on...) on lopulta helpompaa, kuin kantaa esimerkiksi sitä kuormaa jonka saa itselleen kerättyä hyvin nopeasti siitä kaikesta, mistä ihmiset huolensa saavat kerätyksi, menestyskilpailusta, kunnianhimosta, kateudesta, vertailusta. Jossain on sellainen lyhyt psalmi kuin "osaansa tyytyvän rukous" ja kyllä minä melkein muistan mitä siinä sanotaan mutten tietysti löydä numeroa kun tarvittaisiin...se on hyvä. Kuten tämäkin: "Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää"...minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen" (138 lopusta).  Vaikka huomaan tässä käyttäneeni ahkerasti tätä   niin ettei kai ihan helposta asiasta ole kysymys.

Mutta Jampe - en huomannut että täällä olisi puhuttu papin työstä ilman seurakunnan kutsua, viitattiin vain siihen ettei hommaan voi noin vain syöksyä, opinnot vievät aikaa ja ovat vaivalloiset, eli vähän sinnepäin kuin itsekin puhut.

Lähinnähän täällä nyt kulkee kuin kaksi kutsumuskertomusta; toinen puhuu tiettyyn työhön kutsumisesta, ja toinen siitä mahdollisuudesta että joskin paljon puhutaan työstä kutsumuksena ja aivan oikein, kaikenlaisista töistä, ja edelleen aivan realistisesti, ilman fiilistelyjä, kysymys tämän rinnalla, voisiko olla niin, että kristityksi kutsuminen merkitsisi työn lisäksi tai noin, jotakin muuta. Sisäistä asennetta, joka itselleni entistä suuremmassa määrin on alkanut merkitä rohkeutta.  Eli ei se "nöyryyttä, hiljaisutta" ollut tässä tapauksessa ihan kynnysmattoilua.

[Salis]

Eli se "hiljainen ja nöyrä sydämeltä" ja rauhan löytäminen sitä kautta, rauhoittuminen ja suostuminen Jumalan tahtoon (kun tietäis mikä se on...) on lopulta helpompaa, kuin kantaa esimerkiksi sitä kuormaa jonka saa itselleen kerättyä hyvin nopeasti siitä kaikesta, mistä ihmiset huolensa saavat kerätyksi, menestyskilpailusta, kunnianhimosta, kateudesta, vertailusta.

Ei se ole yhtään helpompaa olla nöyrä, suostua Jumalan tahtoon ja löytää rauha. Siinä on omat kipuilunsa. Mitä tietoisempi ja itsetietoisempi ihminen on, sitä vaikeampaa on nöyrtyä Jumalan salaisuuden edessä.

[Kummajainen]

Toisaalta, jos on Jeesus kantoapuna (en siis väitä, että uskovan elämä olisi aina yhtä silkkitietä), on aina joku johon turvata. Pahimmassakin hädässä on joku, kenen puoleen kääntyä. Jeesuksen ikeen (miten tämä "ies" taipuu???) ottaminen on päätös. Voihan siinä tilalla olla joku muukin kantoapuna?

[PekkaV]

Jeesuksen ikeen (miten tämä "ies" taipuu???)

"ies" on savvoo. Kirjakielen muoto on "edes".

Esimerkki: Mittee mies? Ethäsinnoo ies mies.

[Salis]

Toisaalta, jos on Jeesus kantoapuna (en siis väitä, että uskovan elämä olisi aina yhtä silkkitietä), on aina joku johon turvata. Pahimmassakin hädässä on joku, kenen puoleen kääntyä. Jeesuksen ikeen (miten tämä "ies" taipuu???) ottaminen on päätös. Voihan siinä tilalla olla joku muukin kantoapuna?

Kantoapua on, mutta esteenä on ihmisen itsetietoisuus omasta erinomaisuudestaan.

[Kummajainen]

"ies" on savvoo. Kirjakielen muoto on "edes".

Esimerkki: Mittee mies? Ethäsinnoo ies mies.

Jepjep, mutta mikä on "ikeen" perusmuoto? Ies, iäs? Ja miten se sana taipuu? 

Tuota en ymmärrä, miten Jeesuksen tarjoaman kantoavun esteenä on ihmisen itsetietoisuus omasta erinomaisuudestaan. Eikä ole. Jos turvaa Jeesukseen ja sanoo, että nyt en yksin pärjää, auta minua, silloinhan nöyrtyy huomaamaan oman riittämättömyytensä ja epäerinomaisuutensa.  Tai jotain... 

[Leena]

Jepjep, mutta mikä on "ikeen" perusmuoto? Ies, iäs? Ja miten se sana taipuu? 

Tuota en ymmärrä, miten Jeesuksen tarjoaman kantoavun esteenä on ihmisen itsetietoisuus omasta erinomaisuudestaan. Eikä ole. Jos turvaa Jeesukseen ja sanoo, että nyt en yksin pärjää, auta minua, silloinhan nöyrtyy huomaamaan oman riittämättömyytensä ja epäerinomaisuutensa.  Tai jotain... 

Väittäisin että perusmuoto on ies, sitten ottakaa minn ikeeni, sinun ikeesi, meidän ikeemme, teidän ikeenne, heidän ikeensä jaa..mitäs vielä...me emme tahdo kantaa iestä, sanotaan jossain virressä, ikeen kantaminen on mitä lienee ... pääseekö tällä alkuun? 

Jokin juttu siinä nyt on, ei siitä muuten olisi erikseen puhetta ollut. Missäs asiayhteydessä tämä nyt olikaan? Surkeaa miten vähän loppujen lopuksi tunnen Raamattua! Tämä on Vuorisaarnan makuinen tai jäähyväispuheen muttei löydy niistä...ei, nyt kyllä etsin tämän, johan nyt on...Olen paljon ajatellut että olisi aika mainiota osata vähän ulkoa, mutta en ole päässyt ajattela pidemmälle. Nyt aloitan, menee hermo.

[Leena]

Jep, se on Matteuksesta, ja sitä edeltää hyvin tuttu lupaus:

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: Minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani kevyt.

Alun alaviitteet ovat täynnä samaa lohdullisuutta: Murtunutta ruokoa hän ei muserra, suitsevaa lampunsydäntä hän ei sammuta/ Jos jollakin on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon.

Aivan kuin tässä nyt joka tapauksessa jälleen tavallansa kutsuttaisiin seuraamaan: Katsokaa minua
- alaviite on se kohta jossa Jeesus ratsastaa aasinvarsalla Jerusalemiin, Matt 21.5, nöyränä

Tarkoittaako Jeesus sanoillaan, että jättäisin oman uuvuttavan kuormani, ja kantaisin sitä iestä ja kuormaa, jotka hän antaa?  

Siis ies ja kuorma kuuluvat yhteen, vai kuinka on.
1Joh 5:3 on alaviitteenä ja siinä sanotaan: Sitähän Jumalan rakastaminen on että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaat noudattaa.

Jos minunkin sydämeni olisi hieman lempeämpi ja nöyrempi
löytäisikö minun sieluni levon? Lempeän ja nöyrän saattaa olla hieman helpompaa noudattaa kehotusta rakastaa toisia.  Ei sen kummempaa mutta siinä sitä jo onkin...

[Lilli]

Ei se ole yhtään helpompaa olla nöyrä, suostua Jumalan tahtoon ja löytää rauha. Siinä on omat kipuilunsa. Mitä tietoisempi ja itsetietoisempi ihminen on, sitä vaikeampaa on nöyrtyä Jumalan salaisuuden edessä.

Näin on. Usein kärähdän hurjan suuresta tarpeesta päästä itse hoitamaan asioitani. Että nyt järkätään se terveys ja sitten se kutsumus ja sitten se ihana puoliso ja sitten sitä sun tätä... Kun tämä kaikki osoittautuukin kaukaiseksi ja mahdottomaksi noin vain järjestää, olen levoton ja epätoivoinen. Oman voiman tunto vain kasvattaa kärsimystä. Hienoja (ja valitettavasti huisin lyhyitä) ovat ne hetket, kun oivaltaa, että moiset järjestelyt on jätettävä korkeampaan käteen. Ehkä odottaminenkin on kutsumus. Ei kovin kevyt sellainen. Ihana tuo psalmi, että "Minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen". Rukoilen kärsivällisyyttä.

[Leena]

Ehkä odottaminenkin on kutsumus. Ei kovin kevyt sellainen. Ihana tuo psalmi, että "Minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen". Rukoilen kärsivällisyyttä.

Rukoillaan yhdessä.
Jossakin vaiheessa olin polttaa hermoni, kun tuntui että kaikkialla korostettiin sitä miten tärkeää on pitää oma elämä omassa hallinnassaan. Kun elämä itse opetti, ettei se nyt niin vain käy. Miksei se määrätyssä mielessä asiallinen tavoite ole - tehdä työtä vointinsa mkaan sun muuta, mutta kun ei niin ei...eli selvyyttä, kärsivällisyyttä ja sumun hälvenemistä, ellei sitten katsota että näitä kuljetetaan pimeässä laaksossa. Kun sielläkään ei tarvitse pelätä mitään pahaa. Rohkeutta ja kärsivällisyyttä...minä rukoilen täällä päässä - tehdään diili jos tahdot  - näin ajatellen kristityn elämä voi ollakin, no, ei ainakaan pitkäveteistä

[PekkaV]

Ihminen päättää  

Jumala säätää.  

[Salis]

Väittäisin että perusmuoto on ies, sitten ottakaa minn ikeeni, sinun ikeesi, meidän ikeemme, teidän ikeenne, heidän ikeensä jaa..mitäs vielä...me emme tahdo kantaa iestä, sanotaan jossain virressä, ikeen kantaminen on mitä lienee ... pääseekö tällä alkuun? 

wiki-tietoa: Ies on niskan taakse asetettava veto- tai kantolaite.

[Lilli]

Rukoillaan yhdessä.
Jossakin vaiheessa olin polttaa hermoni, kun tuntui että kaikkialla korostettiin sitä miten tärkeää on pitää oma elämä omassa hallinnassaan. Kun elämä itse opetti, ettei se nyt niin vain käy. Miksei se määrätyssä mielessä asiallinen tavoite ole - tehdä työtä vointinsa mkaan sun muuta, mutta kun ei niin ei...eli selvyyttä, kärsivällisyyttä ja sumun hälvenemistä, ellei sitten katsota että näitä kuljetetaan pimeässä laaksossa. Kun sielläkään ei tarvitse pelätä mitään pahaa. Rohkeutta ja kärsivällisyyttä...minä rukoilen täällä päässä - tehdään diili jos tahdot  - näin ajatellen kristityn elämä voi ollakin, no, ei ainakaan pitkäveteistä

Selvä peli, meillä olkoon diili.
Elämänhallinta on kyllä ihan vouhotusta. Oikeastaan paljon suurempi hallinnan tunne syntyy, kun ei yritä hallita. Ajatus siitä, että kaikki on aivan koko ajan Jumalan kädessä, riippumatta siitä, mitä mieltä minä olen asioiden tilasta, on kyllä hämmentävä. Usein tulen ajatelleeksi, kun asiat ovat hyvin, että nythän mä handlaan tätä elämää taas. Ja kun menee huonommin, että nyt mä menetin kontrollin. Väärin, väärin...

[Pena]

Härät laitetaan ikeeseen usein pareittain. Kutsumuskin on usein yhteistyötä. Suomalainen vertaus voisi olla saman veneen soutamista. Siinäkään ei sooloilemalla pääse pitkälle.