En ole nyt lukenut vielä myyrän mainitsemia Siionin Virsiä, mutta hyvät herrat - kun minun on vaikeaa erottaa noita kahta toisistaan, saati asettaa vastakkain millään tavoin.
Sydämen usko ja pään tieto ovat ne yleisimmin kohdattu hyvä-paha-pari, ja jollakin tavalla olen yrittänyt rämpiä koko sen ajattelun perässä - ja luultavimmin olen ihan hakoteillä. Samassa ihmisessä nekin tapahtuvat, taitaa olla parasta etten tuota edes mieti, on se sen verran keinotekoinen yritys pilkkoa ihminen ja tuomita toinen ja korottaa toinen viipale samaa syntisparkaa.
Mutta kun usko ja ajatus asetetaan vastakkain, putoan kokonaan. Onko ajattelematon ihminen jollakin tavoin varmemmin uskon tiellä? Uskomatonta, saattaa ajatus sanoa - mutteihan sen tarvitse automaattisesti jatkaa: Siis ei missään nimessä ole totta. Ja sama kyllä koskee montaa sellaista asiaa joita ei lueta millään tavalla hengelliseen maailmaan kuuluvaksi.
Tietysti tässä on olemassa se mahdollisuus, että ylihengellistämättä mitään luontevasti jätämme pilkkomatta elämää tuolla tavoin kahteen nippuun pinotavaksi. Silloin elämästä sellaisenaan tulee Kristus, ja kuolemasta voitto. Mutta se kattaa väistämättä myös sen, mitä ajattelemme. En oikeastaan ole koskaan käsittänyt että Luther olisi tämän kieltänyt phuessaan maallisesta ja hengellisestä regimentistä- että meillä olisi jokin maallinen ja sitten jokin hengellinen elämä erillään toisistaan. Ja että se maallinen puoli ajattelisi ja se uskova puoli posottaisi eteenpäin ajattelematta mitään...minä en nyt ymmärrä tästä mitään.
Kun joku selittäisi minulle, millä tavoin ajatteleminen on syntistä puuhaa. Toistaiseksi ei ole oikeastaan selitetty mitenkään. Sen sijaan mietin ja muistelen Bonhoefferin "testamenttia": "Meidän tulee...uudestaan ja uudestaan, kärsivällisesti ja paneutuen...aina alkuun palaten...keskittyä kysymykseen Jeesuksesta Kristuksesta. Niin, hän luki Raamattunsa lähes hajalle silloin kun näitä kirjoitteli, ja rukoili paljon, sillä hänellä oli suunnattomasti huolia ja hän oli havainnut hyväksi antaa huolten muuttua rukouksiksi. Mutta kyllä hän myös ajatteli, hyvänen aika.
Eikö tässä ole kysymys hieman siitäkin, mitä ajattelee? Naapurin syntejä ajatteleva...no myönnetään...kyllä minä itsekin ajattelin niitä yöllä
, kun nukkumisesta ei tullut mitään ja korvatulpat oli lopussa...
