Kävin tänään ryysykaupassa (lue marketissa) ja etsin itselleni hametta ja siihen sopivaa puseroa. Olisin halunnut salsahameen, mutta semmoisia ei kertakaikkiaan ollut kaupan. Ylipäätään hameita oli hyvin vähän eikä niissäkään oikein mieluisen väristä. Sitten kun löysin siedettävän hameen niin sille ei sopivaa puseroa millään ilveellä. No ehkä pitkähihaisen olisi voinut löytää, mutta etsin lyhythihaista. Ihmettelen vaatteiden sisäänostajaa, kun ei ota huomioon, että voisi olla yhdisteltäviä vaatteita. Jos on kukkakuvioinen hame, niin ei siihen oikein viitsi mitään ruutupaitoja yhdistellä. Olisipa ollut sopivia yksivärisiä, sopivan mallisia ja kokoisia mutta ei.
Viereisessä sovituskopissa oli minua vanhempi naishenkilö sovittamassa vaatteita. Hänellä oli pari nuorta naista avustamassa. He hakivat vaatteita toisensa perään, mutta mikään ei tuntunut olevan sopiva. Meinasivat nuoret naiset hermostua mummille, kun ei passannut väri eikä mikään. Hieman minua huvitti, kun ajattelin, miten tyttölapset osaavat olla joskus hankalia vaatekaupassa. Ajattelin, että siinäpä maistatte omia lääkkeitänne.