Kirjoittaja Aihe: Jumalan johdatus vielä kerran  (Luettu 24379 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34949
Vs: Jumalan johdatus vielä kerran
« Vastaus #45 : 25.04.10 - klo:07:49 »
Huomenta kaikki foorumin aamuvuorolaiset!

Ikävöivä alkaa olla oikeilla jäljillä. Armon löytäminen ja johdatuksen tunteminen ei olekaan aivan helppoa.

Samoja kyselyiden, ihmettelyjen , epäilyjen ja luovuttamisen hetkiä olemme me etsijät tunteneet.  Mutta sitten jokaiselle on varattu vielä ne omat jutut.

Minulle ratkaiseva löytö oli jättäytyminen. Palaaminen lähtöruutuun, lapsen kuuliaisuus.
Ja se oma armollisuus tulee sitten siinä kylkiäisenä, lisälahjana.

Herätys voi tapahtua hetkessä, mutta kasvu on hidasta. Ainakin minulla on ollut lähes pelkkää takaperin kasvamista.

Nämä eivät ole opin sanoja, vaan kokemuksen.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Vs: Jumalan johdatus vielä kerran
« Vastaus #46 : 25.04.10 - klo:09:00 »
Minulle ratkaiseva löytö oli jättäytyminen.

Mun ratkaisu on heittäytyminen a) elämään ja b) Jumalan armon varaan. Se tarkoittaa, että heittäytyy tyhjän päälle ja uskoo, että Jumalan armahtaa. Näin mulle on tapahtunut elämäni aikana jo kolme kertaa. Kyllä se neljäski vielä on tullakseen, jos terveyttä riittää.
Acta, non verba.

Poissa hippiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2055
Vs: Jumalan johdatus vielä kerran
« Vastaus #47 : 25.04.10 - klo:09:09 »
Kyllä se neljäski vielä on tullakseen, jos terveyttä riittää.

Joillekin se todellinen heittäytyminen Jumalan ja armon varaan tapahtuu juuri silloin kun sitä terveyttä ei riitä  :eusa_shifty:
"Kun oma pohja vajoaa, Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion, Minulla turvapaikka on."
(SV 113:7)

Poissa vaivattu sielu

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 612
Vs: Jumalan johdatus vielä kerran
« Vastaus #48 : 25.04.10 - klo:11:24 »
Joillekin se todellinen heittäytyminen Jumalan ja armon varaan tapahtuu juuri silloin kun sitä terveyttä ei riitä  :eusa_shifty:

Joillekin se tapahtuu vasta silloin.
Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Tinkimättä hän toteuttaa oikeuden.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11625
Vs: Jumalan johdatus vielä kerran
« Vastaus #49 : 25.04.10 - klo:15:43 »

Ikävöivä alkaa olla oikeilla jäljillä. Armon löytäminen ja johdatuksen tunteminen ei olekaan aivan helppoa.

Elähän mummi ole ihan noin varma siitä ovatko jäljet oikeat. Sitäkin passaa kysellä hiljaa itseksensä sieltä Korkeammalta taholta.

Ja ei nyt enää puhuta täällä näin julkisemmin minusta --- kävisikö näin?  Samoin kuin toivon että maltettaisiin antaa toistemme uskon laadun olla julkisesti foorumilla   pohdiskelematta, niin ehkä tämänkin, että kas nyt se on tuon virstantolpan saavuttanut. Hippiäinen vipeltää tuossa... viisveisaaja on tuolla kohdin aijai siinä on rankka suo ylitettävänä, kannattaisi kiertää ...Vaivattu Sielu menee tuolla... ja Pena painelee justiinsa ihan selvästi tuota mäenkuvetta ylöspäin...Seppos näkyy nyt saapuineen tuolle lammelle jonka minä ohitin viime vuonna, jääköhän sekin sinne uimaan...Tiitiänen ja Pyryharakka ovat vuokranneet auton ja huristavat sillä jotta pakoputki paukkuu..ja Pirska on löytänyt pappamopon ja tavoittaa nyt tätä virstanpylvästä... mt matkustaa raketilla, US army ylijäämää, kappas, Salishan se laukaisuraketilla kiitää ohi mustikkasoppaa tarjoavan huoltopisteen... ja kukas vielä...joo...

Välillä sitä erehtyy kertomaan itsestään eli oma syy. Se kuin houkuttelee siihen että puhutaanpa Ikävövän uskosta ja Ikävöivän toivosta ja siitä mitä se Ikävöivä on ymmärtänyt. Ikävöivällä on semmoinen tapa, että konkreettisen esimerkin putteessa hän ottaa sellaisen peiliin katsomalla. Parempia olisi, vaan on tuo vaitiolovelvollisus.

Usein ne tarkoitetaan teoreettisemman keskustelun viriksi, tyyliin: Olipa kerran, ja asui täällä,  muuan Phalaeanopsis. Mutta sepä ei ollutkaan ihan tavallinen Phalaeanopsis. Se... Ja joskus niillä on jopa poliittisen puheenvuoron sävy: Lopettakaas nyt se hyvinvoinnista jumputus. Ette usko vai? No kuulkaa nyt ja minä en sitten valehtele...ja viimeksiu Ikävöivä kyllä olisi saanut mennä urputusketjuun urputtamaan.  Mutta Ikävöivän usko on juupetin lepattelevaa sorttia. Siksikään siitä ei kannata puhua.

Sitä ei voi tietää millä kohtaa Ikävöivä suhteessa armoon ja johdatukseen taapertaa ellei Ikävöivä kerro. Ei voi tietää onko hän juuri nyt ymmärtänyt etteivät ne ole itsestäänselvyyksiä vai kävikö niin viime kuussa.  Ikävöivä on saattanut ajatella näin kolmekymmentä viimeksi kulunutta vuotta. Ja Korkeammat Tahot saattavat tuumia etteihän to käsitä vieläkään mitään. Se täytyy pelastaa, koukkia kuiville, ihan typeryytensä tähden. Joku näissä lajeissa lahjakkaampi pärjää käsipohjaa uimalla, mtta tuo ei osaa edes sitä. Että siksikin.

Josks saattaa kirjoittaa että olenpa tullut semmoiseen päätökseen tässä, koskas se taas kävikään?  Sitäpä mie en muista. Alkaa tuon muistin kanssa mennä kuin entisen papan jolle tultiin jälkeläistä näyttämään ja kysyttiin että näkeekös pappa kumpi tuli. Pappa siihen että kyllähän minä näjen, vuan kun  minä en muista...
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22737
Vs: Jumalan johdatus vielä kerran
« Vastaus #50 : 25.04.10 - klo:16:31 »
Olet ihan oikeassa, ikävöivä, joku suojamuuri pitää olla oman itsensä ja julkisen keskustelun välillä. Samoin on hyvä muistaa, että toisillakin on sellainen. Kenties annan toisten huomata minun polkevan fillarillani mäenkuvetta ylös, mutta kenellekään ei kuulu, mihin suuntaan aion sitten alamäen jälkeen kääntyä.

Poissa vaivattu sielu

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 612
Vs: Jumalan johdatus vielä kerran
« Vastaus #51 : 25.04.10 - klo:18:14 »
Kenties annan toisten huomata minun polkevan fillarillani mäenkuvetta ylös, mutta kenellekään ei kuulu, mihin suuntaan aion sitten alamäen jälkeen kääntyä.

...tai olla kääntymättä...jäädä paikoilleen...tai peräti häipyä kuin tuhka tuuleen.

joku suojamuuri pitää olla oman itsensä ja julkisen keskustelun välillä.

Suojamuuri oman itsensä ja julkisen keskustelun välillä on todellakin tarpeellinen, ellei ihan pakollinen. Kukaan ei voi mennä toisen "nahkoihin", kun ei aina itsekään tiedä missä mennään. 
Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Tinkimättä hän toteuttaa oikeuden.

Poissa Pyryharakka

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5094
Vs: Jumalan johdatus vielä kerran
« Vastaus #52 : 25.04.10 - klo:20:11 »
Kyllä siinä näin käy.  JOs täysin siirtää syrjään ajatuksen siitä että Jumala johdattaa, siirtää syrjään aika paljon.

Niin Pyryharakka. En nyt tiedä mitä sinulle sanoisin. Emme tunne toisiamme ollenkaan - mistä sait ajatuksen että olin joskus ollut hyvin omalaatuisilla teillä johdatususkoineni - siitäkö että minua nuhdeltiin? Etkö itse kerran kirjoittanut myös että ikävöivä se nojaa järkioppeihin ja älyyn vai kuinka se oli?  

Toivoisin, että se saisi jäädä. Ei ajatteleminen ole syntiä. Ellei pidä ajatksista tai jonkin tietyn henkilön ajatksista niin rohkeasti yli vaan ja uutta kehiin.

Niin pitkään kun emme toinen toistamme tunne, ehkä jätämme toistemme uskon ominaislaadun tikullakaivelun. Jutellaan asioista ja vastataan vaiks kysymyksiin, että näinkö sinä siis ajattelit, mttei arvailla eikä arvioida --- jookos?

Suo anteeksi ikävöivä. Tarkoitukseini ei ollut arvioida uskoasi, sen määrää tai laatua tai suuntaa. Minä varmaan jotenkin ylireagoin siihen, että sinua on nuhdeltiin ammatinvalinnastasi. Minua on joskus jossakin porukassa syyllistetty sairastumisesta. En kuulemma uskonut tarpeeksi. Samoin reagoin siihen saamaasi vastaukseen, ettei Jumala johdattaisi ollenkaan. Itselleni on niin tärkää se turva, joka minulla on Jumalassa. Siitä tuvasta haluan kertoa muillekin. Anteeksi, kun tein sen niin tökerösti.
Pyryharakka

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11625
Vs: Jumalan johdatus vielä kerran
« Vastaus #53 : 25.04.10 - klo:20:55 »
Voi Pyryharakka, kaikki hyvin. Tavallisestihan se näin meneekin. Menneet omat kokemukset linkittyvät  nykyisiin ja niin mentiin. Minulle kävi vähän samantapaisesti noiden lopun aikojen kanssa.  Olisin voinut ottaa iisimmin - no, siitä sovittiin kulissien takana.

Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11625
Vs: Jumalan johdatus vielä kerran
« Vastaus #54 : 25.04.10 - klo:21:45 »
Tämä ei tavallaan liity tähän teemaan ja kuitenkin liittyy. Ehkä suurin ongelma johon törmää, on, että joku alkaa  kokea  tietävänsä millä kohtaa toinen vaeltaa, koska on kokent saman tai jotakin samaa . Seuraa aika tuskallnen pettymys. Tämä on eri juttu kuin tuo mistä Pyryharakka kirjoitti.

Tarkoitan sellaista tunnetta, että tietää mtä toinen kokee, juuri siitä syystä että on kohdannut itse samaa - ja vielä kokenut sen samoin.  Ei niin että tuli mieleen eri yhteydestä ja niinpoispäin vaan: Olemme kuin henkiset/hengelliset kaksoset.
SAnovat kirjoissa näin mutta kerran jouduin sellaisen tärskyn näkemään.  Se oli jotenkin niin turha - ja niin käsittämättömän suuri - pettymys sille toiselle.

Tämän voi kertoa kun ei ollut työasiaa.  Kerran jumalanpalveluksen jälkeen  eräs entuudestaan tuntematon ikäiseni nainen kysyi,  lähtisinkö hänen kanssaan kahville. Oli kesä ja kaikki katukahvilat auki  ja vielä kiva ilmakin.  Ei kiirettä minnekään, joten mikäs siinä.

Hän kertoi ymmärtäneensä minua heti, nähtyään, kuinka aran oloisena hiivin penkkien taitse sivuun erilliselle jakkaralle istmaan. Oli nähnytkin tosi tarkasti, mutta johtopäätökset osoittautuivat vääriksi. Hän oli antanut tälle sisääntulolle sen merkityksen, että minä - "aivan kuten hän itse" hän selitti - arastellen saavun vieraaseen kirkkoon, kysellen,  joudunko lähtemään täältä yhtä yksinäisenä pois kuin saavuin,  vai miten se meni.  

Minun oli selitettävä, että käyn aina tässä kirkossa ellei ole estettä tai vaikka kuumetta - tai jokin syy mennä toisaalle, jotain että pitää jotakin musiikkia esittää. Ja kun juna tulee aina pahuksen hankalasti, olen aina vähän myöhässä ja se on kiusallista. Yritän tulla niin etten häiritse ketään - siitä se aran näköinen hiippailu ja siitäkin että tämä myöhästely on toistuvaa, ja varmaan hieman häiritsee.  Osoittauduin muutenkin aivan eri ihmiseksi kuin hän oli ennättänyt arvella.  Hän oli ehtinyt jo ajatella minusta kauhean paljon, ja kun huomasi pakostakin etten olekaan sellainen kuin hänen mielikuvansa, hän suuttui.  Ja pettyi, käsittääkseni aika kipeästi.  

Mutta toisenlaiseksi tekeytyminen siinä tilanteessa olisi johtanut vain suurempaan pettymykseen lopulta.   - Hän vaikuttaa teistä varmaan ihan omituiselta, ehkä vähän tasapainottomaltakin. En tiedä. En kuljeskele ympäriinsä tekemässä diagnooseja, vapaa-aika on saatava pitää vapaana.Tosiasiassa hän taisi olla vain kauhean yksinäinen ihminen, ja etsi kaltaistaan. Siitähän hän puhui paljon.  

Pulma taisi olla siinä, että hän etsi juuri itsensä kaltaista ihmistä, jotakuta jolle voisi sanoa: Olen kokenut täsmälleen samoin. Ajattelen aivan samoin.

Jos vieras olisi kelvannut ja kelpaisi, hän ei varmaan olisi niin yksinäinen. Alkuunhan jokainen on vieras,  johon täytyy vähitellen tutustua. Kahta samanlaista lumihiutaletta ei ole, ei kahta samanlaista ihmiskohtaloakaan.  Siten tuo "minä muistan sen miltä sinusta nyt tuntuu" on - no, lukekaa toistamiseen.  - Ja silti jokaisella on tähän taipumusta.



« Viimeksi muokattu: 25.04.10 - klo:21:56 kirjoittanut ikävöivä »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa sadetta

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1518
Vs: Jumalan johdatus vielä kerran
« Vastaus #55 : 25.04.10 - klo:23:35 »
Joillekin se todellinen heittäytyminen Jumalan ja armon varaan tapahtuu juuri silloin kun sitä terveyttä ei riitä  :eusa_shifty:
Joillekin se tapahtuu vasta silloin.

Jotkut yrittävät kaikin voimin pysyä kaukana Jumalasta ja 'niistä' asioista. Että en minä ainakaan tuollaisiin sotkeennu, sanoo eräskin mies. Tiedä vaikka vielä kolahtaisi kohdalle hänellekin.

Ja välinpitämättömiä on paljon.
Jeesus vaivaiset syntiset korjaa

Poissa sadetta

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1518
Vs: Jumalan johdatus vielä kerran
« Vastaus #56 : 26.04.10 - klo:00:39 »
Tämä ei tavallaan liity tähän teemaan ja kuitenkin liittyy.
------------
Kerran jumalanpalveluksen jälkeen  eräs entuudestaan tuntematon ikäiseni nainen kysyi,  lähtisinkö hänen kanssaan kahville.
------------
Hän kertoi ymmärtäneensä minua heti, nähtyään, kuinka aran oloisena hiivin penkkien taitse sivuun erilliselle jakkaralle istmaan. Oli nähnytkin tosi tarkasti, mutta johtopäätökset osoittautuivat vääriksi. Hän oli antanut tälle sisääntulolle sen merkityksen, että minä - "aivan kuten hän itse" hän selitti - arastellen saavun vieraaseen kirkkoon, kysellen,  joudunko lähtemään täältä yhtä yksinäisenä pois kuin saavuin,  vai miten se meni.  

Minun oli selitettävä, että käyn aina tässä kirkossa ellei ole estettä...
------------
Yritän tulla niin etten häiritse ketään -
------------
Osoittauduin muutenkin aivan eri ihmiseksi kuin hän oli ennättänyt arvella.  Hän oli ehtinyt jo ajatella minusta kauhean paljon, ja kun huomasi pakostakin etten olekaan sellainen kuin hänen mielikuvansa, hän suuttui.  Ja pettyi, käsittääkseni aika kipeästi.  
---------------- 
Pulma taisi olla siinä, että hän etsi juuri itsensä kaltaista ihmistä, jotakuta jolle voisi sanoa: Olen kokenut täsmälleen samoin. Ajattelen aivan samoin.

Jos vieras olisi kelvannut ja kelpaisi, hän ei varmaan olisi niin yksinäinen. Alkuunhan jokainen on vieras,  johon täytyy vähitellen tutustua.
-----------
 Ja silti jokaisella on tähän taipumusta.

Voi näitä ihmiselämän kiemuroita! Ensivaikutelma ei välttämättä paljon kerro. Jotain kyllä, mutta noin syvemmin.

Jokainen varmaan haluaa ystävän, edes yhden. Ehkä tuollaisessa tilanteessa aloitteen tekijä ottaa kaiken rohkeutensa käyttöön. Ja sitten suuttuu ja pettyy, kokee kenties tulleensa nöyryytetyksi, kun kommunikaatio ei toimi niin hyvin, että tilanteesta voisi poistua "Oho, jopas hassusti sattui" -tunnelmissa. Tai jos toinen osapuoli on sellainen, että suuttuu (loukkaantuu) kaikesta, mikä ei mene oman mielen mukaan.

Ei tuollaiset tilanteet niin helppoja ole. Hmm.. Sanoako suorasukaisesti, että "Sori, ei kiinnosta", vai jutustella ystävällisesti niin, että tilanne toivottavasti päättyy hyvässä hengessä.

Ja vielä sellainen mutka matkaan, että jos etsii johdatusta ja luulee sellaista löytäneensä ja joutuukin pettymään.

Tällaista tuli mieleeni asiaan liittyen noin yleisesti.
Jeesus vaivaiset syntiset korjaa

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11625
Vs: Jumalan johdatus vielä kerran
« Vastaus #57 : 26.04.10 - klo:15:35 »
Voi näitä ihmiselämän kiemuroita! Ensivaikutelma ei välttämättä paljon kerro. Jotain kyllä, mutta noin syvemmin.
Ja vielä sellainen mutka matkaan, että jos etsii johdatusta ja luulee sellaista löytäneensä ja joutuukin pettymään.
Niinpä. Samaa tuli itselleni mieleen. Siksi tämä on tässä ketjussa, muuten ei taitaisi olla missään. Jäin sitä johdatusta miettimään - tai erilaisia käsityksiä siitä kuinka se toteutuu. Tämä oli yksi ja ihminen oli tosissaan. 
Tuo Mörtin kommentti oli kyllä asiaa. Mutta eipä minusta olisi tainnut olla paiskaamaan sitä hänen kasvoilleen.  Sisäisesti yksinäisen elämä saattaa olla kuin hän olisi eristyssellissä, sanovat viisaustieteilijät. Eikä minusta ollut siinä edes mitään lähimmäisen lohtua, kun en ollut semmoinen kuin hän kuvitteli.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Jampe

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2205
Vs: Jumalan johdatus vielä kerran
« Vastaus #58 : 26.04.10 - klo:17:10 »
Minusta on jo pitemmänkin aikaa tuntunut siltä ettei se johdatust ole ollenkaan sellaista mitä siitä yleensä kuvitellaan. Että siis meillä on joku mukamas "parempi" johdatus verrattuna sellaisiin jotka eivät edes mieti koko uskonasioita koskaan. Useastihan sitä kuvitellaan kaikenlaisia "johdatuksia" ja keksitään herkästi uusia merkityksiä selville yksinkertaisille asioille. Yritetään nähdä joka asiassa jotain yliluonnollista puuttumista. Tulkitaan asioita hengellisesti päin.

Paremminkin jotensakin niin, että kun jostain ihmeellisestä asiasta on kulunut n. 30 vuotta niin sitten voidaan ehkä varovaisesti otaksua että "taisi siinä joku johdatuskin olla..."

Ottaen huomioon, että puhutaan sentään Kaikkivaltiaasta ja Hänen puuttumisestaan asioihin, niin ollaan kovin rohkeita esittämään kaikenlaisia tulkintoja.  Mutta jospa se "johdatus" olisikin sitä ettei se olekaan mitään ihmeellistä vaan ihan tavallista arjen kauraa; -on leipää pöydässä tai ei ole leipää pöydässä, tehdään työtä tai ollaan työttömiä jne.  Sellaisia näkymättömiä non-hengellisiä asioita kuten sade ja auringonpaiste tai lumi ja vesi.  Että vuodenajat vaihtuvat jne.

Aavistelisin, että Kaikkivaltias johdattaa kuitenkin, näkymättömällä ja ehkä joskus huomaamattomallakin tavalla.  Sekin luuloni perustuu ainoastaan siihen raamatunkohtaan ettei varpunenkaan putoa puusta...  Ei siis mihinkään ihmeellisiin "kokemuksiin".


Eikö se ole armoa ettei tarvitse tavoitella suuria ja ihmeellisiä eikä olla korvat höröllä ja kieli pitkällä että mistähän kohta tipahtaa namupala?  Oikea uskominen lienee lähempänä Oululaisen "Kova elämä"-jälkiuunileipää, kuin makeata pullamössä josta tulee sokerihumala.  Sanotaan, ettei pullaa ahmimalla muutenkaan tule kuin isot nyrkit ja vähän mieltä!
Elämä on ihmisen parasta aikaa -Matti Nykänen-

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11625
Vs: Jumalan johdatus vielä kerran
« Vastaus #59 : 26.04.10 - klo:19:31 »
Minusta on jo pitemmänkin aikaa tuntunut siltä ettei se johdatust ole ollenkaan sellaista mitä siitä yleensä kuvitellaan.
Useastihan sitä kuvitellaan kaikenlaisia "johdatuksia" ja keksitään herkästi uusia merkityksiä selville yksinkertaisille asioille. Yritetään nähdä joka asiassa jotain yliluonnollista puuttumista. Tulkitaan asioita hengellisesti päin.

Ottaen huomioon, että puhutaan sentään Kaikkivaltiaasta ja Hänen puuttumisestaan asioihin, niin ollaan kovin rohkeita esittämään kaikenlaisia tulkintoja.

Aavistelisin, että Kaikkivaltias johdattaa kuitenkin, näkymättömällä ja ehkä joskus huomaamattomallakin tavalla.  Sekin luuloni perustuu ainoastaan siihen raamatunkohtaan ettei varpunenkaan putoa puusta...  Ei siis mihinkään ihmeellisiin "kokemuksiin".

Eikö se ole armoa ettei tarvitse tavoitella suuria ja ihmeellisiä eikä olla korvat höröllä ja kieli pitkällä että mistähän kohta tipahtaa namupala?  
Tässä oli osattu sanoa varsin osuvasti se kuinka itse ajattelisin.  OLisi kinnostavaa tietää mistä koko tuo juttu on uinut ja minne kakkialle, vaikka todella, se saattaisi olla jo jonkin teologiatieteen sivuladaturin kokoinen tutkimus - uskontotieteen kenties.  

Ja vakavalla mielellä asiasta kukkaruukkuun. Mahdanko minä enää tuota uskaltaa kirjoittaa?   Täällä kun on jossakin määrin erikoista intoilua ilmassa. Nähdään kuinka toinen - ihan tuntematon - ihminen nimimerkin takana, tämä "Ikävöivä"  on "nyt oivaltamassa" sitä ja "löytämässä" tätä.  En ole huomannut siihen toisten kohdalla puututtavan.  Ajattelin jo, että kun kerron missä itse nyt menen ihan tässä arjessani, niin pakostahan huomataan ettei se ole "siis aivan kuten minullakin" kun sen elämä onkin ihan ihan erilasta kuin kuvittelin. Ei toiminut.  Yritin koska siinä oli alla jokin juttu tyyliiin "minä muistan tuon tässä elämäntilanteessani minäkin..."  "Ikävövä etsii hapuillen identteettään körttiläsyydestä, kuten minäkin aikoinani..."  "kävöivä alkaa ymmärtää, ettei arnmo ja johdatus ole iitsestäänselvyys (Koskas minä olen niin ajatellut stten?) "  

EI EI E!!!

Kyseessä on varmasti ihan mukavat ihmiset, ja pidän teistä, mutta rakkaat rakkaat sisaret, lopettakaa tuo kerta kaikkiaan!!!

Valitsin varmasti ihan väärän nimimerkn --- Seppos, saako sen vahtaa?  Houkutteleeko tuo toisia kertomaan minulle, mten Herra minua kuljettaa, kun nyt ihan "ikävöin"? Onko se liian, no, ruikuttava?  Se oli fiilis sillä hetkellä ja rehellinen olikin, mutta en ajatellut ehkä loppuun saakka. Jokainenhan meistä ikävöi, eikö? Kaikilla on monta kysymystä mietittävänään - kuka sitten mietti kuinkakin paljon kerrallaan? Siinä nyt ei ole mitään uutta että aina löytyy väkeä joka pitää "ajattelua" "sydämenuskon" vastakohtana --- ihan se hipoo synnintekoa.  Mutta sille ei mahda missään mitään, ei. Täytyy vain toivoa että ehkä se Herra ajattelijaakin armahtaa.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.