Juuri HE (!) ovat muokanneet ihmisten asenteita torjuvaksi kristinuskoa kohtaan
Tuputtamistoimintaa harrastavana olen tokikin törmännyt (joskin varsin harvoin) asenteisiin, jossa ollaan kristinuskovastaisia, joskin suurinosa ihmisistä tuntuvat suhtautuvan asiaan vähintäänkin varovaisen myönteisesti.
Luulisi, että tuputtajana kohtaisin sitä kristinuskon vastaisuutta useamminkin.
Tuputtamisen vastaisuutta taasen koen pääosin sellaisissa porukoissa, joissa on uskovaisiksi itseään uskovia ihmisiä.
Se mielikuva minkä tuollainen tuputtamistoiminta herättää, on vastenmielisyys suunnilleen kaikilla järjissään olevilla!
Tuputtamistoimintaa kohta 2 vuotta harrastaneena minulle on tullut sellainen kuva, että näitä järjissään olevia suomalaisia on kovin kovin vähän.
Heihin aika harvoin edes törmään.
Pyytämättä tuputtamisesta ei saa hyväksyttävää asiaa millään!
Jeesuksen ja opetuslasten sekä Apostolien tekojen alkuseurakuntalaisten evankelioimistapa taisi olla väliin railakkaan tuputtava.
Kuin se raamattuikkuna toimii? Onko ketään nähty pysähtyvän lukemaan tekstiä, jos se on sen verran pitkä, ettei sitä ehdi nähdä ohiajavan kulkuneuvon ikkunasta kokonaan tai edes lukea kokonaan?
Olen joskus raitiovaunulla ohi ajaessani kuullut, että joku luki ikkuantekstin ääneen.
Joku samassa ratikassa uhkasi erota kirkosta.
Pariin otteeseen (oikeastaan kertoja taisi olla useampi) huomasin, että joku otti valokuvan ikkunasta.
Joku kadulla kulkeva luki kävellessään kaverilleen tekstiä ääneen.
En oikeasti ole kovin usein paikalla, joten en tiedä, kuinka moni niitä lukee.
Vaikea niitä kait on tuollaisessa paikassa olla lukemattakaa.
Kun ihminen kuulee sanoman, hän (mikäli on järjissään ja hallitsee itseään sekä omaisuuttaan)-osaa kyllä päättää itsekin mitä tekee asialle jonka kuulee!
Missäs se ihminen sen sanoman kuulee, jos hän ei käy kirkossa kuuntelemassa eikä muutenkaan tapaa käydä sellaisissa paikoissa, joissa sanomaa pidetään esillä?
Koko asia menettää uskottavuuttaan jos leveähymyinen ja valkaistu-hampainen rasvaletti "markkinoi" sitä mainosmiesten tapaan.
Näinkö on?
Kiitos tiedosta.
No, jätetään se hymynaama sitten pois niistä mainoksista.
Kaikenlaiset mainoskampanjat ja tarrat on väkisin tuputtamista!
Jos näin on, niin tässä kampanjassa olisi sitten tarkoitus tuputtaa Kristuksen ajatuksia väkisin ihmisille.
Jos jollakulla on parempia ajatuksia tarjota tavalliselle ihmiselle, niin hän on myös vapaa niitä tarjoamaan.
Se nyt vaan on hyväksyttävä että ihmisillä on itsemääräämisoikeus uskonasioista ja lopettaa kaikenlainen tyrkyttäminen ja mainos-ajattelu!
Ihmisellä on myös itsemääräämisoikeus kaikkien niiden tuotteiden käyttämisen kohdalla, joita busseissakin mainostetaan.
Makkaramainoksen taikka silmälasimainoksen liimauttajan kampanjan ei voida katsoa vähentävän ihmisen itsemääräämisoikeutta.
Kehottaisin käyttämään vain vaatimatonta, kuvatonta tarraa. Vähän on enemmän.
Minustakin on hyvä sellainen tarra, jossa on vain teksti.
Suurin ongelma taitaa olla se että lähinnä juttua aletaan, jos huomataan, joko pitää "uskovaisten vastaiskuna" ateistien vast.kampanjalle ja aletaan seurata, kumpi matsin voittaa.
Minäkään en pidä hampaatirvessäolevasta tuonkaltaisesta kisasta, varsinkaan, koska pidin vapaa-ajattelijoiden kampanjaa varsin hyvänä ja onnistuneena. Sitäpaitsi taidan tuntea erään henkilkön, joka on tuossa kampanjassa ollut mukana. Hän vastaa mm. "eroa kirkosta" -palvelusta.
Mukava kaveri, jonka kanssa tulen hyvin toimeen.