Lapuan kirkkoa ensimmäisenä tähtäilin, mutta tapulin seisässä oli ennen vaivaisukko, nyt en saanut näkyviin kun jonkilaisen katoksen. Se on yleensä ollut kuran peitossa kun on lähes kadun päällä.
Olen katsellut sukulaispaikat, mutta ihmisiä en ole havainnut. Vain autoja. Meilläpäin kuvaukset on tehty keväällä. Sen huomaa puiden ja pensaiden lehdistä.
Matti selitti jo kuvaussysteemin. Että autolla, näkeehän sen kun vähän käyttää päätään. Oli vain niin jännittävä tämä uusi tekniikka, että vähintään avaruudesta sen minun mielestäni piti tulla.
Keväällä pörisivät myös helikopterit kuvaushommissa. Niin että hyvin meitä tutkaillaan!