Nukuin tunnin äsken, nyt virtaa. Kyllä menen, olen melkein jo menossa. Hyvä kirja, Viulunsoittaja kadulla, odottaa. Ennuste on, että viimeistään (jos valtakunnan päättäjiä kiinnostaa) tunnin kuluttua olen unessa ja kolmelta herään, neljältä nousen ylös. Seuraavan kerran torkun töissä klo 13-14, tietsikan edessä tiukasti hiirestä kiinnipitäen.
Työpäiviä on noin 20 ennen kuin jään eläkkeelle. Ensimmäisiä askareitani eläkkeellä on putsata yöpöytä ja asettaa sille yksi kirja: Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä "Combray". Se on kymmenosaisen sarjan ensimmäinen.
Mäkin haluun eläkkeelle, jos tollasta.
No ei enään kovin pitkään raatamista ja stressiä kestettävänä.
Miksi maiksi niitä nyt sanotaankaan, jossa vietetään siestaa?
Ne ja pari kirjaa on mun lähteeni torkkujen puolesta.
Viimeksi luin tai luen Armand Hammerin elämänkertaa ja hän kertoi sen auttaneen.
Sitten Dale Garnegie muistaakseni sitä puollusteli, hänen kirjoistaan luin Miten pääsen huolistani.
Ikävä kyllä ei ole ollut vielä mahdollisuutta viettää torkullisia päiviä, kun juosta on pitänyt, mutta tuntuu että kohta hellittänee työkiireet.
