Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: seppos - 23.02.11 - klo:14:20
-
Jatkuuu täällä.
-
Eira Pättikankaan romaanissa Edessä uusi kevät sota-ajan kuvaus loppuu häätansseihin Kurikassa. Siinä paikallinen nuori mies aikoo hakea tanssiin
evakkotyttöä. Toiset pojat kehottelevat: "Hajes ny tota piirakkaa!". Tytöt kuulevat, ja toinen tyttö sanoo toiselle:" Määs nyt ko kropsu hakkee sinnuu." Minusta tämä kuvaa pohjalaisten ja karjalaisten huumorintajua.
Oli vielä toinenkin kiva sanonta sen saarnansaalihin lisäksi jota en murresanakirjasta löydä. Tynkkähän tyvehen. Asiayhteyksistä selvisi kyllä molemmat.
-
Populäärimusiikkia Vittulajänkältä on jo puolessa välissä. Kohta saa tehä taas uuden merkinnän siihen sadan kirjan listaan.
-
Luin juuri loppuun Jaakko Tapanisen "Lähikuvassa Eero Huovinen". Hyvin kirjoitettu ja muutenkin kiiinnostava!
-
Eira Pättikankaan romaanissa Edessä uusi kevät sota-ajan kuvaus loppuu häätansseihin Kurikassa. Siinä paikallinen nuori mies aikoo hakea tanssiin
evakkotyttöä. Toiset pojat kehottelevat: "Hajes ny tota piirakkaa!". Tytöt kuulevat, ja toinen tyttö sanoo toiselle:" Määs nyt ko kropsu hakkee sinnuu." Minusta tämä kuvaa pohjalaisten ja karjalaisten huumorintajua.
Oli vielä toinenkin kiva sanonta sen saarnansaalihin lisäksi jota en murresanakirjasta löydä. Tynkkähän tyvehen. Asiayhteyksistä selvisi kyllä molemmat.
Suomennokset pohojalaasteen kieleen:
Tynkkähän tyvehen= jokin on loppu. Pernat on tynkkähän tyvehen.
Saarnansaalishis= jokin on todella vaikeasti saatavaa. Sota-aikana kahvi oli saarnansaalihis.
-
"MAAILMAN SURULLISIN NÄHTÄVYYS
Jos maailman surullisimman nähtävyyden tittelistä kilpailtaisiiin---
MINUN valintani löytyisi Kambodžasta---
Se sijaitsee Steung Mean Cheyn kaatopaikalla, pölyisen pääkaupungin laidalla---
Sisuskalut ympäri kääntävässä löyhkässä levittäytyi jätevuoristo, jota ympäröi hökkelikylä. Täällä köyhän valtion köyhimmät etsivät jätteiden seasta jotain myytävää ja syötävää. Likaisia apaattisia lapsia raatoi roskien keskellä.
Steung Mean Cheussa käytyäni itketti, suututti ja oksetti. Tiesin, missä maanpäällinen helvetti on.
VASTAAVIA paikkoja riittää. Ja lisää tulee, kun kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki antavat markkinaliberalistista raippahoitoaan väestönräjähdyksen kanssa kamppailevalle kolmannelle maailmalle. YK:n ennusteen mukaan vuonna 2020 maailman väestöstä jo puolitoista miljardia ihmistä asuu slummeissa.
Slummeista tunnetuimpia ovat Dharavi Mumbaissa, Kibera Nairobissa ja Rochinha Rio de Janeirossa. Jokaiseen näistä järjestetään opastettuja kiertokäyntejä. Se on hyvä, sillä mikään uutisfilmi, reportaasi tai nettiblogi ei vedä vertoja ihmisen omille aisteille.
Pitäisiköhän nämä nykyajan hirmutekojen monumentit julistaa Unescon maailmanperintökohteiksi, jotta useimmat perinteisiä nähtävyyksiä kiertävät turistit eivät jäisi niistä autuaan tietämättömiksi?"
MIERON TIELTÄ - Riku Rantala, Hesari 25.2.2011, s. D 2
-
Terveellinen muistutus meille oman napamme ympärillä pyörijöille.
-
R.Goscinny - A.Uderzo : Asterix, Opeliksin orjalaeva, Outi Wallin suomentamasta laitoksesta Obelixin kaleeri savon murteelle kertonut Olavi Rytkönen. Murreasun tarkastus Unto Eskelinen ja Leena Sarvas.
Eletään vuotta 50 ennen Ristusta. Roomalaeset on suanna Kallian valtasa alle...aenakii melekein: yks pien kallialaeskylä jupruiloo vielä vastaan, eikä niille meinoo pärjätä kukkaan. Siteriumin, Akvaariumin, Laotaanumin ja Periveeriumin linnotuspaekoella on välistä meleko tukalat oltavat.
:D
-
Mie oon lukenu jonkun Asteriksin karjalaksi. En enää muista mikä se oli, mutta tosi hauska. Aladopix oli siinä Tytinäks. :icon_lol:
-
Luin pitkästä aikaa Papalagit. Olin 80-luvulla taipuvainen uskomaan ajatuksia todella jonkun aidon samoalaisen päällikkö Tuiaviin omiksi. Nyt en usko.
-
Pietarin matkalla kirjallisuuden oppaana oli Jukka Mallinen jonka
sisällä palaa tuli! Innostuksen tuli. Sitä oli ihana seurata.
Hänen uusimman kirjansa otin heti työn alle
http://www.maailmankirjat.ma-pe.net/?p=915
-
Luin myös Kazuo Ishiguron Never Let Me Go. Voimakas kannanotto ihmisyyden ja inhimillisyden puolesta. Voima ei tule suorasta julistamisesta, vaan tuskin huomattavana kiusallisena jomotuksena, joka menee suoraan alitajuntaan.
-
Kuopion Talviveisuiden kirjapöydästä ostin kaksi pehmeäkantista kirjaa. Viljo Porkolan Viestejä vaivatulle on tuttu paitsi yhden osion osalta, mutta halusin sen omaksi että saan lukea milloin haluttaa. Kirjaston kirjat tahtovat mennä usein sakkomaksuille.
Toinen on meidän lahtelaisten oman Ilmari Heinosen Täältä alhaalta. Sitä olen nyt suurella halulla lukenut. Hän kiteyttää tärkeimmät Jumalaa, Raamattua ja herännäisyyttä koskevat kysymykset muutamiin lauseisiin. Eräänlainen körttien käsikirja.
-
John Donne: Rukouksia sairasvuoteelta. Huomattu erinomaisen hitaasti edettäväksi, mutta sitäkin antoisammaksi. Luther-säätiön mies löysi Galatalaiskirjeen kommentaarin ja Sidotun Ratkaisuvallan, olen tosi iloinen. Eivät saapuneet vielä tänään.
-
Silmäilin Eero Junkkaalan kirjaa *Eedenistä itään* - esseitä Raamatun paikkakunnista
ja Satu Salosen kirjaa *Sairaan hyvä potilas*
Lueskelin Aku Rädyn kirjaa *Taivaassa on toisenlaista*
Luin Mauri Kunnaksen kirjasen *Koiramäen joulukirkko*
(http://www.millan.net/minimations/smileys/bokmal.gif) (http://www.millan.net)
-
Kotona menossa Kalevala, Ylivieskassa menossa Ruusun nimi. On muuten jännä!
-
Näitä tutkailen tiiviisti seuraavina päivinä:
Karl Granit: Kulkija maisemassa, Valokuvia -Photographs
ja
Helena Riekki: Kuopion kaupungin rakennushistoria
(Suorastaan vaativat päästä museokaupasta mukaani, vaikka yritin selittää ettei kirjahyllyyni ole mahtunut mitään enää aikoihin :icon_eek: )
-
"Ikävä kyllä raikkaimmassakin ruusussa on jo näkyvissä tuskin huomattavia yksityiskohtia, jotka tuntijan silmissä hahmottelevat toistaiseksi kukoistavan lihan kuivuessa tai hedelmöityessä kehittyvän muuttumattoman ja ennalta suunnitellun siemenen muodon. Iki-ihastuneina seuraamme katseillamme nenää, joka on kuin laine, joka herkullisesti kohottaa aamullista vedenpintaa ja vaikuttaa liikkumattomalta, piirrettävältä, koska meren pinta on niin tyyni, ettei nousuvettä huomaa. Ihmiskasvot eivät näytä muuttuvan kun niitä katsoo, koska niitten valmistelema vallankumous on liian hidas, jotta sen havaitsisimme. Mutta jos näemme näitten tyttöjen rinnalla heidän äitinsä ja tätinsä, tajuamme siinä samassa, minkä välimatkan nämä piirteet tavallisesti erittäin ruman prototyypin vaikutuksen alaisina tulevat kuromaan umpeen vähemmässä kuin kolmessakymmenessä vuodessa, kunnes koittaa hetki jolloin katseet kääntyvät niistä, hetki jolloin kasvot kokonaisuudessaan katoavat taivaanrannan taa, kauas valon ulottuvilta. Tiesin että yhtä syvällä, yhtä kohtalonomaisina kuin juutalaisten kansallistunto tai kristillinen atavismi niissä jotka pitävät itseään rotunsa vapaamielisimpinä, Albertinen, Rosemonden, Andréen kukoistavan rusotuksen alla, heidän tietämättään, varastossa vastaisen varalle, asustivat, odottivat turpeat huulet, iso nenä, pyylevyys jota hämmästeltäisiin mutta joka itse asiassa oli jo olemassa, kulisseissa, valmiina astumaan näyttämölle, odottamatta ja ennalta määrättynä kuin mikä tahansa dreyfusismi, kirkollismielisyys, kansallinen ja feodaalinen sankarillisuus jotka yhtäkkiä, olosuhteiden kutsumina astuvat esiin yksilöä vanhemmasta perusluonteesta, jonka kautta hän ajattelee, elää, kehittyy, vahvistuu tai kuolee, ilman että hän pystyy erottamaan sitä erityisistä vaikuttimista joihin hän sen samastaa. Me olemme henkisestikin riippuvaisia luonnonlaeista paljon suuremmassa määrin kuin uskommekaan, ja älymme omaa entuudestaan kuin mikä tahansa saniainen tai ruohokasvi erityispiirteitä, jotka kuvittelemme itse valitsevamme. Mutta me tavoitamme vain toisen asteen aatteet näkemättä perimmäistä syytä (juutalaisuutta, ranskalaista sukua), josta ne itse asiassa johtuvat ja jota otollisella hetkellä ilmennämme. Ja saattaa olla, että niin itsenäisen ajatustyön tuloksilta tai terveydenhoitomme laiminlyönnin seurauksilta kuin ne vaikuttavatkin, me perimme suvultamme niin kuin unikkokasvit siemenensä muodon, sekä aatteet joiden varassa elämme että sairauden johon kuolemme." [Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä (4) - Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa 2. - Paikannimet: Paikkakunta - Suomentanut INKERI TUOMIKOSKI; Suomennos ilmestynyt ensimmäisen kerran 1983, Otava 2007 (s. 304–305)]
-
"Siinä iässä jolloin Nimet kuvastelevat niihin sisällyttämiämme tuntemattomia tekijöitä ja merkitsevät samalla todellista paikkaa, niin että meidän on pakko liittää ne toisiinsa, jopa niin että etsimme tietyltä seudulta sielua jota sillä ei ole mutta jota emme enää saa sen nimestä karkotettua, ne eivät tee yksilöllisiä vain virroista ja kaupungeista niin kuin vertauskuvalliset maalaukset, ne eivät kansoita satuolennoilla, koristele erikoisuuksilla ainoastaan karkean aineellista maailmaa vaan myös yhteiskunnallisen, sosiaalisen kentän; niinpä joka linnalla, talolla tai tunnetulla palatsilla on oma linnanrouvansa tai haltiattarensa niin kuin metsillä keijunsa tai vesillä vetehisensä. Silloin tällöin nimen perukoille kätkeytyvä haltiatar muuttuu sitä ravitsevan mielikuvituksen myötä, ja näin kävi Guermantesin herttuattaren ympärille luomani tarunomaisen ilmapiirin, joka väikyttyään vuosikausia kuin taikalyhdyn kuvajainen ja kirkon lasimaalaus alkoi himmentyä väreiltään aivan uudenlaisten unelmien kostuttaessa sitä kuin vaahtoisat vuoripurot."
[MARCEL PROUST: Kadonnutta aikaa etsimässä (5) - Guermantesin tie 1 - Suomentanut INKERI TUOMIKOSKI; Teos on ilmestynyt ensimmäisen kerran Seitsentähdet-sarjassa vuonna 1985, Otava 2007 (s. 7)]
-
"No, kyl mie sinnuu voin luottaa", sanoo vakavalla äänellä aina muuten niin iloinen kannakselainen. Seuraan iäkästä leskeä pitkin narisevia portaita ylös vinttikamariin, jossa leijuu talven yli lämmittämättömien huoneiden tuksu. Karjalaismummo astelee piirongin luokse ja avaa sen ylimmän laatikon. Hän ottaa esille useita vahakantisia vihkoja. Ne ovat maanneet pitkään piirongin laatikossa. Vaikka näistä vihkoista ei tiedetä perheen ulkopuolella, ne eivät selvästikään ole olleet leskirouvalta kateissa.
Istun sängyn reunalle ja avaan jännittyneenä yhden vihoista. Alan syventyä koukeroisella käsialalla kirjoitettuun käsikirjoitukseen. Vaikka suomen kieli on hapuilevaa, itse teksti on henkeä salpaavan jännittävää ja autenttista. Kestää tovin ennen kuin minulle valkenee, että pitelen käsissäni pienimuotoista sensaatiota. Ensimmäisen kerran yli 20 vuoteen olisi mahdollisuus julkaista päämajan kaukopartiomiehen itsensä kirjoittamat sotamuistelmat - ja vieläpä käytännössä täydellinen läpileikkaus aina talvisodan partioista Lapin sotaan. Päätän, että tämä täytyy saattaa kirjaksi lesken, Tyyne Paukkusen, tahtoa noudattaen.
Päämajan kaukopartiomiehen Olavi Paukkusen (1914-1997) partiomuistiinpanojen pohjalta laatiman käsikirjoituksen toimittaminen kirjaksi on ollut erittäin mielenkiintoista. Tapahtumat ja teksti ovat tavattoman jännittäviä mutta kuitenkin totisinta totta.
...Suurimmillaan osasto Vehniäisen partiomiehistä lähes puolet oli kotoisin Raudusta. Esimerkiksi vuonna 1943 osastossa oli 20 rautulaista partiomiestä....Partiotoimintaan värvättiin rajapitäjistä paikat tuntevia miehiä, jotka eivät kaihtaneet koviakaan otteita.
...Paukkunen puhui sodan ajan partiomatkoista muiden kaukopartiomiesten ja sodasta muiden veteraanien kanssa. Tyyne Paukkunen kuvasikin osuvasti, että elämä tuntui olevan ikuista partiomatkaa. Monet osasto Vehniäisen kaukopartiomiehet olivat katkeria kotiensa ja kontujensa menettämisestä Neuvostoliitolle ja Venäjälle. Olavi Paukkunen piti itseään evakkona loppuun asti ja Karjala oli paikka, jonne hän tuntui kuuluvansa...
...Olavi Paukkunen siirtyi viimeisen rajan toiselle puolelle 30.10.1997. Monet kerrat yhteisiä partiomatkoja tehnyt ja loppuun asti ystävänä säilynyt Paavo Suoranta ei kyennyt surultaan osallistumaan hautajaisiin. 15.11.1997 pidetyn siunaustilaisuuden päätösvirren sanat kuuluivat: "Sun kätes, herra, voimakkaan suo olla turva Suomenmaan, niin sodasa kuin rauhassa ja murheen, onnen aikana." Pitkä partiomatka oli päättynyt.
Olavi Paukkunen, Päämajan tiedustelija, toimittanut Pekka Turunen, Ajatus kirjat Gummerus Kustannus Oy 2008
-
Luen innokkaasti Karin Fossumin rikosromaaneja. Nyt on kolmas menossa putkeen. Särkyneiden ihmisten kuvaus on tarkkakatseista ja komisario Kondrad Sejer on hieno tyyppi. Hän rakastaa koiraansa Kollbergia.
Nämät ovat enemmän kuin dekkareita.
Illalla luen niin kauan kunnes nukahdan Ilmari Heinosen Täältä alhaalta ja muutamia lukuja Raamatusta.
-
"--- --- --- Ja kun kohotin katseeni aitioon, johon se etsiytyi paljon useammin kuin teatterin kattoon, mihin on ikuistettu kylmän allegorisia kohtauksia, minusta tuntui kuin olisin tavanomaisen pilvipeitteen taianomaisesta repeytymästä tarkastellut Jumalten seuruetta katsomassa ihmisten esittämää näytelmää punaisen samettikatoksen alla, kirkastuksen valossa, kahden taivaanpylvään välissä. Seurasin tätä jumalaista näytelmää, katoavaista kunnian hetkeä ihaillen ja hämmennyksen vallassa, jota tyynnytti tietoisuus siitä, etteivät Kuolemattomat tienneet minusta mitään; herttuatar oli tosin kerran miehensä seurassa nähnyt minut mutta ei varmaankaan sitä enää muistanut, enkä kärsinyt siitä että hän tarkasteli aitionsa korkeasta asemasta käsin permantopaikkojen nimetöntä korallikasvillisuutta, koska tunsin oman olemukseni kaikeksi onneksi sulautuneen sen keskelle, kun yhtäkkiä ilmeisesti heijastusilmiön lakien mukaisesti sinisten silmien tyyneen kalvoon piirtyikin edustamani yksilöllisyytensä menettäneen alkueläimen epämääräinen hahmo, ja näin niitten katseen kirkastuvan: jumalattaresta naiseksi muuttunut herttuatar, joka nyt näytti minusta sata kertaa kauniimmalta, kohotti aition kaiteella lepäävän valkean hansikkaan verhoaman kätensä ja heilutti sitä nimenomaan minulle ystävyytensä merkiksi, ja samalla minä onnellinen tunsin katseeni kohtaavan ruhtinattaren säihkyvien silmien tahattoman palon, johon ne hänen tietämättään olivat syttyneet hänen etsiessään katsomosta sitä henkilöä jota hänen serkkunsa juuri oli tervehtinyt, ja tämä puolestaan, todettuaan kuka oikeastaan olin, antoi säteilevän ja taivaallisen hymynsä langeta ylleni kuin keväisen sadekuuron. --- --- ---" [MARCEL PROUST: Kadonnutta aikaa etsimässä (5) - Guermantesin tie 1{alkuteos ilmestyi 1920} - Suomentanut INKERI TUOMIKOSKI; Teos on ilmestynyt ensimmäisen kerran Seitsentähdet-sarjassa vuonna 1985, Otava 2007 (s. 65–66)]
-
Permantopaikkojen nimetön kasvusto, mielivutksessani körttiläisiä.
Olet päässyt jo sivuille 65-66. Onnittelen.
Tämä jakso oli ensimmäinen jonka luin mielenkiinnolla ja luulen ymmärtävänikin. Johtuuko siitä että ollaan teatterissa.
Kivettyneet jumalat aitiossa samettikatoksen alla. Voiko sen värikkäämmin sanoa.
-
Nyt satunnaislukemisena Bukowskin Vanhan likaisen miehen juttuja. Ei iske, mutta kyllä minä sen selätän. Hyllyssä odottaa monenlaista klassikkoa, Gogol ja Dostojevski etunenässä. Olisi kai pitänyt lukea jo vuosia sitten, että voisi sanoa sivistyneeksi. Kyllikki Virolaisen elämäkerta polttelee myös sormissa ja Tuurin Pohjanmaa-sarja odottelee vapaampia aikoja. Koskahan ehtisi?
-
Onkos kuka lukenut Paul Austerin kirjoja? Vähän aikaa sitten sain loppuun Sunset Parkin. En ole ihan varma vielä mikä on lausuntoni siitä.
-
Olen lukenut useamman Austerin kirjan. Ensimmäinen oli Leviatan, jotenkin se vei mennessään. Sitten Lasikaupunki, Lukittu huone, Aaveita, Timbuktu ja jotain muitakin. Timbuktusta ja Aaveista tykkäsin kovasti, pitäisikin taas lukea ne. Sunset Park lienee uusin, on minulta lukematta vielä.
Tykkään Austerin tavasta kertoa, oikeastaan kuulen hänen äänensä lukiessani. Auster oli jonain vuonna Helsingin juhlaviikoilla lukemassa runojaan Huvilateltassa vai mikä sen nimi on. Se matala ääni jäi mieleeni.
-
Poikkesin kirjastossa lukemassa viime viikon Kotimaan. Olipa harvinaisen asiallinen kirjoitus yli äyräiden pyrkineestä ho..-keskustelusta sen yhden kampanjan jäljiltä. Siis Heli Karhumäen juttua tarkoitan. :023:
-
"---Muuan isoäitini lanko, munkki jota en henkilökohtaisesti tuntenut, oli sähköttänyt Itävaltaan munkkikuntansa päämiehelle ja, saatuaan poikkeuksellisena suosionosoituksena siihen luvan, tuli meille jo samana päivänä. Murheen murtamana hän luki vuoteen vieressä rukouksia ja hartauskirjoja irrottamatta silti terävää katsettaan sairaasta. Kun sitten isoäitini menetti kokonaan tajuntansa, papin silminnähtävä suru koski minuun kipeästi, ja katselin häntä. Hän näytti yllättyvän säälistäni, ja sitten tapahtui jotakin hyvin merkillistä. Hän peitti kasvonsa yhteenliitetyillä käsillään ikään kuin olisi kokonaan vaipunut tuskallisiin mietteisiin, mutta koska hän tiesi, että kohta kääntäisin silmäni toisaalle, huomasin että hän oli jättänyt pienen raon sormiensa lomaan. Ja juuri kun katseeni oli siirtymäisillään se osui hänen läpitunkevaan silmäänsä, joka käytti hyväkseen hänen käsiensä muodostamaa suojaa tutkiakseen, oliko suruni todella vilpitön. Siinä hän piileskeli kuin rippituolin hämärissä. Hän huomasi, että näin hänet, ja sulki heti tiiviisti ristikon jonka oli jättänyt raolleen. Olen tavannut hänet myöhemmin, emmekä me koskaan keskenämme ole ottaneet puheeksi tätä hetkeä. Me tavallaan sovimme sanattomasti, etten ollut huomannut hänen vakoilevan minua. Papeissa niin kuin mielitautien erikoislääkäreissäkin on aina hiukan tutkintotuomarin vikaa. Muuten, tuskin sellaista ystävää onkaan, olipa hän miten rakas tahansa, jonka menneisyydestä, meidän yhteisestä menneisyydestämme ei löydy hetkiä, joista tuntuu mukavammalta ajatella, että hänen on täytynyt unohtaa ne?
---" {MARCEL PROUST: Kadonnutta aikaa etsimässä (6) - Guermantesin tie 2 - Suomentanut INKERI TUOMIKOSKI; Teos on ilmestynyt ensimmäisen kerran Seitsentähdet-sarjassa vuonna 1986, Otava 2007 (s. 38–39)}
-
Väinö Tanner: Olin ulkoministerinä ( Kustannusosakeyhtiö Tammi; 1950 ).
-
Arkkimandriitta Kerubim: 'Athoksen munkki isä Athanasios'
(näin vappuviikonlopun kunniaksi kirja munkista :icon_wink: )
-
'Valaise varjot tiemme' - Herättäjä-Yhdistyksen vuosikirjaa 2010
-
>:( Hampaat yhteen kirskauttaen gradun Sjöblomista ja mutsin kokoamat muistiinpanot. Sitten oli pakko soittaa kotiin: Ei - vain - tule - mitään - tästä - asiasta. Täytyy edes vähän olla kiinnostusta, eikä minulla ole. Pirskatti mimmoisia vaareja ihmisille annetaan. Ja sitten taas kannetaan tunnontuskia.
Hupsu mieshän se oli. Ja äärimmäisen mielenkiinnoton tapaus.
-
>:( Hampaat yhteen kirskauttaen gradun Sjöblomista ja mutsin kokoamat muistiinpanot. Sitten oli pakko soittaa kotiin: Ei - vain - tule - mitään - tästä - asiasta. Täytyy edes vähän olla kiinnostusta, eikä minulla ole. Pirskatti mimmoisia vaareja ihmisille annetaan. Ja sitten taas kannetaan tunnontuskia.
Hupsu mieshän se oli. Ja äärimmäisen mielenkiinnoton tapaus.
Kuulostaa kiinnostavalta...
Mt
(jonka uusin pienoisprojekti on selvittää vähän Wiburgs Mancerley (http://digi.lib.helsinki.fi/sanomalehti/secure/browse.html?action=year&id=1457-4861&name=Wiburgs%20Mancherley) -lehden taustoja...)
-
MARCEL PROUST: Kadonnutta aikaa etsimässä (7[/10]) - Sodoma ja Gomorra I–II - Suomentanut INKERI TUOMIKOSKI; Teos on ilmestynyt ensimmäisen kerran Seitsentähdet-sarjassa vuonna 1989, Otava 2007
Tässä osassa on 550 sivua pienellä kirjasimella. Teos alkaa laajalla katsauksella poikkeavan yksinäisyyteen, homoseksualismin vankilaan sata vuotta sitten.
Kaikki osat liikkuvat ylhäisöpiirissä Pariisissa dokumentoiden hienostuneisuutta ja rappiota ja aikakauden murrosilmiöitä porvarissäätyisen minäkirjailijan silmin. Hän on päässyt piireihin lukeneisuutensa, älynsä ja sensitiivisyytensä ansiosta.
Lauseet ovat pitkiä ja mutkikkaita, ajatuksenvirtaa vailla taivastelua, konkretiassa pitäytyen. Tyyli on niin vaikeaa, että osa menee yli. Se onkin hyvän tekstin ominaisuus. Kun kehtoo ponnistella, jotain selviää. Sitäpaitsi tunnelin päässä tuikkiva valo palkitsee kulkija-lukijan.
-
Hannu Pietilä: Hannulan aika, (kiitos, Riitta-mummi!) Vaikeasti saa selkoa, mikä oli miehiään. Kauhean viidesläiseltä tuntuu -- ennen koko viidesläisyyttä. Lienee pietistisillä herätysliikkeillä vahvasti samaa sanottavaa joka ikisellä.
-
Hannu Pietilä: Hannulan aika, (kiitos, Riitta-mummi!) Vaikeasti saa selkoa, mikä oli miehiään. Kauhean viidesläiseltä tuntuu -- ennen koko viidesläisyyttä. Lienee pietistisillä herätysliikkeillä vahvasti samaa sanottavaa joka ikisellä.
Onkos tuttu:
Timo Junkkaala: Hannulan herätys. Tutkimus Lounais-Suomen lähetysherätyksestä 1894-1914. SKHS 1986.
Kirjastosta tai divarista.
Hannes Sjöblomko se on selvittelyn kohteena? Merkkimies, kun on Wikipediaankin päässyt, monivaiheinen elämä.
Mt
-
Olen aloittelemassa Hannu Väisäsen tuotantoa. Vanikanpalat on vasta alkupuolella, mutta omanlaisensa tyylittelijän luulen jo löytäneeni.
Tänään oli Kotiliedessä hänen uumimman kirjan esittely.Kiva , yleensä, lukea kirjailijan koko tuotanto putkeen.
Luin mökillä Kaarin Fossumin Harriet Krollin murhan. Siinä on dekkaristi joka tuntee rikolliuuden moninaisuuden . Tässä murhaaja uskoi siihen mitä luulotteli. Peliriippuvuus oli taustalla. Ja ehkä muutakin ennen sitä. Aika järkyttävä kuvaus.
Komisario Sejerillä on nyt uusi koira. Sharpei.
-
Hannes Sjöblomko se on selvittelyn kohteena? Merkkimies, kun on Wikipediaankin päässyt, monivaiheinen elämä.
Mt
Joopa. Hän juuri. Erinomaisen monivaiheinen. ´Minä en kestä... :seina:
Minä aloitan ja aloitan ja aina jo toisena päivänä olen ihan :119: .
Haluan ilahduttaa äitimuoria, ja käy tasan päinvastoin.
Tyyppi ei vain nappaa. Ei vaikka.
-
Mikä siinä Sjöblomissa on niin hankalaa? Eikö hän jättänyt mitään vinkkiä tempaustensa motiiveista? Piilottiko hän todelliset vaikuttimensa kaanaannkieliseen sanahelinään? Liukkautensako vuoksi hän ei tartu koukkuun?
-
Mikä siinä Sjöblomissa on niin hankalaa? Eikö hän jättänyt mitään vinkkiä tempaustensa motiiveista? Piilottiko hän todelliset vaikuttimensa kaanaannkieliseen sanahelinään? Liukkautensako vuoksi hän ei tartu koukkuun?
Osittain. Pitäisi tietää juuri nuo tempausten m otiivit! Nyt ei aina saa selvää tempauksistakaan, paitsi että niitä riitti! Osittain olen äärimmäisen kyllästynyt häneen. Meille serkuksille kerrottiin hänen tragediansa, olen tainnut mainita, ja me ulvoimme naurusta, koska meistä se oli hyvä vitsi koko ukko... niin että minä en nyt enää pysty saamaan mitään tunteenpaloa häneen. Tiedän miten meidän muoriska ilahtuisi, mutta en pysty, en. Päätän että nyt tehtiin, sitten pyydän lisätietoja, sitten hermostun kun en saa otetta muusta kuin meidän naurusta.
Minä vaikka nyt pyydän tarkistamaan milloin boksarikapina oli, tai milloin tuo ulkomaalaisviha ylipäätään. Grimbergin Kansojen Historiassa on että 1900. Okei. Sjöblom meni Kiinaan 1901, mutta hän tutustui siellä Stewartin perheeseen, jotka boksarit murhasivat! Kaikki on yhtä sotkua lähdetiedoissa. Ja minä hiklaan siitä, ja sanon pahasti ja siitä tulee todella paha olo sillä onko minun äitiparkani syypää siihen että minä tiedän hänen tätä toivovan... enkä kykene toivetta täyttämään. Suutun itelleni joka kerran. Tekisin sen mielelläni, kun hän nyt vielä on täällä ilahdutettavana, ja aina loppuu yritys kun hermostun lähdetietojen puutteellisuuteen. Lähetysseurasta tuli noin 5 riviä.
Minä luulen, että me naurettiin hänen puhki serklkujen kanssa... toinen syy on se, että minusta jokaisen yksityiskohdan taustatiedoissa on oltava totta. Siksi olen kiitollinen tuosta Hannula-kirjasta jonka Riitta lähetti. Minun täytyy yrittää --- ja päättää että en kysy kotoa lisätietoa kun minä aina hermostun... Mutta ei nyt taas vähään aikaan.
-
Wilhelmi Malmivaaran saarnoja.
-
"---Minun olisi pitänyt lähteä Balbecista, sulkeutua yksinäisyyteeni, pysytellä siellä kaikessa rauhassa korvissani ansiostani ja takiani rakastuneelta kuulostaneen äänen viime värähtelyt, eikä vaatia enää muuta kuin että se ei enää kääntyisi puoleeni, siitä pelosta että se uudella sanalla joka pakostakin tulisi olemaan erilainen haavoittaisi riitasoinnulla herkkää hiljaisuutta missä vielä kauan, kuin pedaalin voimasta olisi voinut säilyä onnelle ominainen sävel---"
MARCEL PROUST: Kadonnutta aikaa etsimässä (7) - Sodoma ja Gomorra I–II - Suomentanut INKERI TUOMIKOSKI; Teos on ilmestynyt ensimmäisen kerran Seitsentähdet-sarjassa vuonna 1989, Otava 2007 s.249
-
“---Mutta hän uskotteli pelkäävänsä ja kammoksuvansa kuin paholaista päivällisiä joihin osallistuisi muitakin kuin sisärenkaan jäseniä, niin että lykkäsi sitä aina.---hänestä pikku piiri oli ainutlatuinen koko maailmassa, yhteisö jollaisia muodostamaan tarvitaan monta vuosisataa, niin että hän vapisi kuvitellessaan sen keskuudessa näitä ihmisiä, täysin tietämättömiä, mitä Tetralogiaan ja Mestarilaulajiin tuli, maaseutulaisia jotka eivät osaisi hoitaa osuuttaan yleisen keskustelun konsertissa, mutta saattaisivat hyvinkin rouva Verdurinin luokse tullessaan turmella läsnäolollaan yhden hänen kuuluista keskiviikoistaan, verrattoman taideteoksen, hauraan kuin hienoin venetsialainen lasi jonka pelkkä riitsointu särkee.---”
MARCEL PROUST: Kadonnutta aikaa etsimässä (7) - Sodoma ja Gomorra I–II - Suomentanut INKERI TUOMIKOSKI; Teos on ilmestynyt ensimmäisen kerran Seitsentähdet-sarjassa vuonna 1989, Otava 2007 s.300
-
Pidin ihan hurjasti Hannu Väisäsen Vanikan paloista, Finlandia-palkitusta Toisista kengistä astetta vähemmän ja Kuperat ja koverat alkaa muistuttaa paroni Mynchhausenin seikkailuja.
Mitenhän on hänen kuvataidesaavutuksensa? Kalevalan kuvitus taisi olla esillä vuosia sitten?
-
Luen "Terveyden kustannuksella" kirjoitettua kirjaa, jonka kirjoittajana on Mikko Alkio. Suomi on maailman paras maa, mutta me emme voi hyvin. Terveyspoliittiset ongelmat siivotaan bruttokansantuotteen maton alle. Wsoy on kustantajana ja kustannusvuotena on 2011!
-
Portugalilaisen Jose Saramagon "Norsun matka" kertoo siitä, kuinka Portugalin kuningas luovuttaa Salomo-norsun lahjaksi Itävällan arkkiherttualle. (Espanjaa ja Itävaltaa hallitsi sama suku joskus muinoin). Kysymys on siis siitä miten norsu, joka nimetään uudestaan kuljetetaan Portugalista Espanjaan ja sieltä Itävaltaan. Saramagon teksti muistuttaa jossain määrin kolumbialaisen Gabriel Carcia Marquesin tyyliä, muttei onnistu samanlaiseen sarkasmin ja komedian yhdistelmään kuin Marues. Kirja on ilmestynyt portugaliksi 2008 ja julkaistu keltaisessa kirjastossa tänä vuonna. En suosittele.
Ranskalaisen Muriel Barberyn "Kulinaristin kuolema" kertoo herkullisesta aiheesta ehdotonta eliittiä oleva ruokakriitikko on kuolemassa, mutta ennen kuolemaansa hän yrittää palauttaa mieleensä häntä kaihertavan maun. Kirja alkaa värikkäästi maustetulla kielellä, mutta punainen lanka katkeilee. Luulisi nyt ranskalaisesta kulinarismista löytyvän elävämmänkin kuvauksen. En suosittele.
-
Hannu Purhosen 'Piikkinen mies' siirtyi tänään omistukseeni.
-
Andrew Tomas: Kosmista elämää etsimässä
:kahvi: :icon_wink:
-
Andrew Tomas: Kosmista elämää etsimässä
:kahvi: :icon_wink:
Löysikö Tomas? Löysitkö sinä?
-
Luettu Antti Heikkilän "Diabeteksen hoito ruokavaliolla". Ei minulla ole sokeritautia, mutta aihe kiinnostaa.
-
Löysikö Tomas? Löysitkö sinä?
Aina jossain jostain jotain!
-
Riitta-mummin lähettämä "Hannulan aika". Körttipuvun ompeluohje.
Nyt tiedän vaariskasta vähän enemmän. 1909 hän liittyi rukoilevaisiin, palattuaan Kiinasta ensi työkaudeltaan, lähinnä koska vaimonsa terveys petti, näin varhain... no, nyt tajuan miksi korkeakirkolliseen evankeliseen isäpappaan olivat välit huonot. Minulla on ollut siinä niin monta mysteeritapausta. Aina olen suuttunut koko sälliin.
Mainitaan siinä nimeltä. Ehkä näin syttyy kipinä siihen ihmeelliseen tyyppiin.
Äitee olisi kyllä hyvillään.
Johan Julius Bäck oli tiukka körtti joten on vain kohtuullista että jälkikasvu löytää sinne takaisin, näin näen. Tuntuu paremmalta saada pitää pukuakin, vaikka eihän se siitä riipu. Minä en pysty... Sadetta ompelee... Viisi kertaa sama sauma pieleen riitti.
-
Jalkapallokirja 2011 ( Suomen Palloliiton julkaisu; 76.vuosikerta ). :039:
-
Karin Fossum, Toisenlainen rakkaus. Järkyttävä, mutta selventävä kuvaus seksuaalisuuden monista ilmentymistä. Ei mikään dekkari, vaikka rikoksia ihmisyyttä kohtaan tapahtuukin. Mielenkiintoinen ja ennenmuuta puhutteleva.
-
Turkka Aaltonen - Martti Arkko : Lallin pidot; elämys- ja ruokamatka Suomen esihistoriaan. Edita, 2001. :kahvi:
-
Olen valinnut luettavaksenne rakkausrunon. Se on Markku Jääskeläisen vastikään ilmestyneesta teoksesta "Ilmapallo" (Otava, 2011)
Olen minulle iho
johon painaa pää
olet huulet
joiden
tuoksua hengittää
ole kainalo
ole kaulan
ohuet verisuonet
ole sykkivä veri
sormen
päissä, ole
hiljaisuus ja
valtameri
älä puhu, älä
herää, ole minun
kanssani hetki
kun kuolema
sulkee
silmänsä,
kun elämä odottaa
-
Mannerheimin pöydässä, koonneet Lehmusoksat.
On hyviä ruokaohjeita. Söin tänään moskovalaisen kalakeiton. Oli todella hyvää. Ortodoksien tekemänä. Vorschmackin jälkeen tämä kalaruoka oli Mannerheimin mieliruokia. Kuhan mätiä on pakkasessa, mitähän niille tekisin :-\. Katson kirjasta :).
-
Katja Kaukosen Odelma (WSOY, 2001) on esikoisromaani, mutta sen kieli on käsittämättömän hienoa. Odelma on kuin kudelma, kudelma Suomen kielen luontoon liittyvistä sanoista. Odelma on maaginen ja mystinen tarina. Odelma nousee vedestä, tarkemmin sanoa ojasta. Punainen kettu nimittää häet Odelmaksi. Odelma on asuunut vedessä vaikka hän onkin ihminen. Maailma Odelman ympärillä on myyttinen ja mystinen. Odelma tapaa "kivestä tehdyn" Friedmanin, miehen. He asuvat yhdessä talossa, joka piilottaa heidät toisilta ihmisiltä. Talokin elää. Ja lapsikin. En ole pitkään aikaan lukenut näin mukaansa tempaavaa tekstiä. Sitä on pakko lukea vaikka koko tarina jää pelkäksi arvoitukseksi. Suosittelen kaikille, jotka haluavat lukeaa hyvää Suomen kieltä ja, jotka lumoutuvat luonnosta ja elämästä. Tässä on jotakin samaa kuin Kalevassa, mutta aivan eri tavalla esitettynä.
-
Olof Lagercratz kirjoittaa kirjassaan Proustia lukiessa, että "Kirkolla on keskeinen paikka niin kaupungissa kuin romaanissakin. Yksi syy romaanin ilmavaan vaikutelmaan on siinä, että taivasta kohti osoittava kirkontorni sukeltautuu jatkuvasti esille. Saint-Hilairen kirkon tornissa on korppeja, jotka raakkuen ja levottomina lentelevät edestakaisin aivan kuin torni olisi lumottu, mutta jotka hetken kuluttua tungeksivat takaisin tornin ikkunoista sisälle illan tunnelmaan sopeutuen."
-
"Nimien lumous on pysyvästi läsnäoleva johtomotiivi romaanissa. Nimessä oleva voima ja muistot siirtyvät sen kantajaan. Jokainen Eeva kantaa mukanaan paratiisia ja käärmettä. Jokainen Maria säilyttää muiston ilmestyksen arkkienkelistä. Ensimmäisenä mielikuviimme tulee nimi, oma merkityksensä kätkössään." (Olof Lagercrantz: Proustia lukiessa)
-
Elämäni Martin Luther Kingin rinnalla, Coretta Scott King.
Mietin yhä Jampen kysymystä tuolla puolen. Ovatko nämä, ML King jr, :026: kukin voi nimetä muita, olleet hyvin voimakkaita? Aggressiovietti, kuten Thanatosta toisinaan nimitetään, suuntaa heillä, koska ovat turvallisesti yhteydessä Luojaansa, hallitun voiman tuhotakseen väärän maailmassa, ja he ovat siinä kuin Jumalan työtovereita suuressa, kun me pienessä... näihin ei tule takertua, ovat Leenan lillukanvarsia, sillä mietin taas kerran sitä miksi psykoanalyysi alttiin mielin tutkii ihmissuhteita muttei tutki Jumalasuhteen merkitystä!
Minäminäminä... kokoan viimeiset lanttini ja metästän sen ainoan tuntemani joka ei jankuta vastaan, ja rupean tutkimaan jumalasuhteen merkitystä luoville ja kasvukykyisille mielen prosesseille, kaikelle korjaavalle, oikealle ja hyvälle.... ja korjaan sen iankaikkisen typerän defensi tai pakkoneuroosi-väitteen, johan se sama ihminen väitti että olisi jo kirjoitettu paljon... no... en minä ennätä lukea joka journalia. Hän antakoon lukemista
-
Naulan kantaan, Aku Rädyn sattuvia sanoja, Herättäjä-Yhdistys 1984
Kiuruveden Lapinsalon Pajulassa oli pienen Mirjan ristiäiset. Ennen seuroja joukko vanhempaa seuraväkeä, Aku muiden mukana, keskusteli kamarissa.
-Sitä minä olen monesti ajatellut, että mitä ne meillä oikein siellä taivaassa tekevät, sanoi Aku.
-Tehköötpä nyt mitä tahansa, kunhan vain päästäisiin sinne, jatkoi Alfred Leskinen.
:)
-
Sain juuri loppuun Viljo Porkolan 'Mitä minun pitää tekemän'. Kirjan viesti oli, että jo tuon kysyminen Jumalalta on jumalatonta. Jumala tekee. Maailmassa ihmisten kesken on toisin. Vaikka kristityn ei tarvitse pelastuakseen tehdä mitään, hänet kutsutaan tekemään kaikkensa lähimmäisen hyväksi. 'Jumalattoman vanhurskauttamisesta (H-Y 2010)' on siis vielä jäljellä 'Mitä se on'.
-
Sain juuri loppuun Viljo Porkolan 'Mitä minun pitää tekemän'. Kirjan viesti oli, että jo tuon kysyminen Jumalalta on jumalatonta. Jumala tekee. Maailmassa ihmisten kesken on toisin. Vaikka kristityn ei tarvitse pelastuakseen tehdä mitään, hänet kutsutaan tekemään kaikkensa lähimmäisen hyväksi. 'Jumalattoman vanhurskauttamisesta (H-Y 2010)' on siis vielä jäljellä 'Mitä se on'.
Minä olen palannut takaisin isieni uskoon....jokapäiväistä parannusta ja kilvoittelua taivaan tiellä... heippa vaan tälle evankelisten voorumille :039:
:)
-
MARCEL PROUST: Kadonnutta aikaa etsimässä, 8. osa - Vanki - Suomentanut INKERI TUOMIKOSKI; Teos on ilmestynyt ensimmäisen kerran Seitsentähdet-sarjassa vuonna 1994, Otava 2004
-
Minä olen palannut takaisin isieni uskoon....jokapäiväistä parannusta ja kilvoittelua taivaan tiellä... heippa vaan tälle evankelisten voorumille :039:
:)
:039:
-
Viimeistä edellisessä Kotimaa-lehdessä Viikon luetuimmat verkossa -palstalla Jaakko Löytty ja Kaija Pispa toivovat vastuullisuutta Kahden maan kansalainen -virren käytössä. Virsi on ehdolla viidennen herätysliikkeen tekeillä olevaan laulu(!)kirjaan.
Uusimmassa numerossa Timo Rämä ei ymmärrä Jaakon kommenttia, että laulu voisi olla h e n g e l l i s e n (harvennus satman) vallankäytön väline. Löytty käytti termiä u s k o n n o l l i n e n (harv. satman) vallankäyttö.
Jos Timppa haluaa keskustelua, kuka on kiinnostunut, voi osallistua eo. termien erojen pohdintaan.
Rämän mielestä L. palaa herätys-kasvatuskristillisyysjakoon 60-luvulle.
Tartun taas termiin: oikea jako on herätyskasvatus-syntymä. Siinä jaossa on oltu satakunta vuotta ja tullaan olemaan maailman tappiin luonnehdittaessa körttiläisyyden ja viidennen herätysliikkeen historiaa ja nykyisyyttä.
-
Eira Pättikankaan hienolla etelä-pohojalaasella kiälellä kirjuuttamaa Kyröjoki-sarjaa. Asutetaan Kyröjoen latvavesiä 1400-luvulla. Poltetaan kaskea, kaadetaan karhuja ja susia, raivataan ensimmäisiä peltoja, äestetään risukarhilla. Lapsista kuoloo melekeen joka toinen, ihminen on vanha jo alle 40-vuotiaana.
Katsoin kartasta että Kyröjoen varrella on Äijö niminen paikka. Se lienee kirjan tapahtumakeskus.
Hurjan mielenkiintoista tapa- ja paikallistuntemusta Pättikankaalta. Ja erimoisia sanontoja on enemmän kuin osasin kuvitella. Monta sanaa jäi vielä
selitystäkin vaille, vaikka Mörtin avulla olen alkanut kiäleen kiinnostua yhä enemmän.
-
Eira Pättikankaan hienolla etelä-pohojalaasella kiälellä kirjuuttamaa Kyröjoki-sarjaa. Asutetaan Kyröjoen latvavesiä 1400-luvulla. Poltetaan kaskea, kaadetaan karhuja ja susia, raivataan ensimmäisiä peltoja, äestetään risukarhilla. Lapsista kuoloo melekeen joka toinen, ihminen on vanha jo alle 40-vuotiaana.
Katsoin kartasta että Kyröjoen varrella on Äijö niminen paikka. Se lienee kirjan tapahtumakeskus.
Hurjan mielenkiintoista tapa- ja paikallistuntemusta Pättikankaalta. Ja erimoisia sanontoja on enemmän kuin osasin kuvitella. Monta sanaa jäi vielä
selitystäkin vaille, vaikka Mörtin avulla olen alkanut kiäleen kiinnostua yhä enemmän.
Äijö on myös Etelä-Pohjalainen sukunimi ja merkitsee ukkoa
-
Niin on. Latva-Äijö tuntui heti tutulta.
Minun isoisäni oli karjalaisittain äijä. Samaa kantaa, arvelen.
-
Niin on. Latva-Äijö tuntui heti tutulta.
Minun isoisäni oli karjalaisittain äijä. Samaa kantaa, arvelen.
Äijä-sanan merkitys on paljon. Taitaa se esiintyä Kalevalassakin tässä merkityksessä, ellen väärin muista. Se olisi luonnollista, koska karjalankielessä se on yleinen sana. Esimerkkejä löytyy Karjalan kielen sanakirjasta (http://kaino.kotus.fi/cgi-bin/kks/karjala.cgi?a=%C3%A4ij%C3%A4n&l=1) ylen äijä.
Mt
-
Äijä-sanan merkitys on paljon. Taitaa se esiintyä Kalevalassakin tässä merkityksessä, ellen väärin muista. Se olisi luonnollista, koska karjalankielessä se on yleinen sana. Esimerkkejä löytyy Karjalan kielen sanakirjasta (http://kaino.kotus.fi/cgi-bin/kks/karjala.cgi?a=%C3%A4ij%C3%A4n&l=1) ylen äijä.
Mt
"Äijä on tänne tullehia,
ei paljo palannehia
Kalevala XVI:271–271. Manalan tytön sanat Väinämöiselle, joka pyrki käymään tuonelassa."
(Lentävien lauseiden sanakirja, Otava 1983, toim. Mauno Sinnemäki)
Ai että joitakin, mutta ei paljon, olisi palanneita tuonelasta?! Tarkoitetaankohan tässä heitä, jotka nykyäänkin sanovat "käyneensä siellä"? Ovat ts. olleet kuoleman porteilla tai mahdollisesti jopa sisälläkin kertoessaan kokemuksestaan. Kokemus on usein ollut myönteinen.
-
Luen Uuras Saarnivaaran "Pelastus ja Pyhitys Lutherin mukaan". Ajattelin että kirja olisi lähinnä kirjoittajan omaa tulkintaa ja ajatuksia aiheesta, mutta se onkin melkein pelkkää lainausta ja tiivistelmää. Huippu teos! perusasiaa selkokielellä, suositeltavaa lukemista jokaiselle heränneelle sielulle. Tähän asti olen nyökytellyt ja "ahaa-tellut" suurinpiirtein kaiken suhteen, tosin olen vielä melko alussa- vasta kohdassa "parannus" menossa... (hmmm:) )
-
Posti toi minulle justiinsa Matias Sikomboron "Ken kulkee, hän näkee" josta tosissaan, tosissaan iloitsen!
-
Posti toi minulle justiinsa Matias Sikomboron "Ken kulkee, hän näkee" josta tosissaan, tosissaan iloitsen!
Ihana kirja, toden totta. Pitänee lukea se uudelleen. Tuulikki Jantusen (joka tämän kirjan on suomeski kertonut) kesänviettopaikka on tässä lähellämme. Muistaakseni MatiasSikondomboro vieraili silloin aikanaan myös meidän seurakunnassa. En enää muista, oliko kirjassa siitä mitään mainintaa.
Elämää katselee vähän toisin silmin kun lukee tätä kirjaa.
-
Elämää katselee vähän toisin silmin kun lukee tätä kirjaa.
Oho, pitää lukea mokoma! Ainakin kirjalla on hyvä nimi.
-
Lutteerusta... "Uudestikastamisesta"... (hän ei tykännyt siitä yhtään ja sanoipahan hänkin, että Perkeleen töitä uudestikastajat tekevät).
-
Wilhelmi Malmivaara Elämän ääni. Hankin muutamalla egellä Oulusta Aholansaaren antikvariaatista. Luin pari lukua ja sen jälkeen yöllä minulle näytettiin uni jonka heränneenä ymmärsin puhuvan Jeesuksen olemuksesta. Tarkoitan että valveille herättyäni sain paljon ajateltavaa.
Kirjasessa on kansikuvana hieno Veikko Vionojan piirroskuva.
-
Minä olen noin puolessavälissä Löyttyjen kirjaa Isä, poika ja pojantytär. Saarna on mielenkiintoinen asia.
-
Vähän varauksella kuulen Riitta-mummin lukemista. W.Malmivaara oli pietisti. Jos minä olisin ollut samanaikainen kuin Wilhelmi niin olisin vaihtanut suuntaa. Olisin ollut evankeelinen, mutta olisin jäänyt paitsi siikkareista.
-
Niin, ja ilman Herättäjäyhdistystä ja Hengellistä Kuukauslehteä. :icon_wink:
Tuo pietismi kalskahtaa minulle jyrkemmältä kuin evankelisuus. Mutta onko kummassakaan iloa, riemua armosta ja Jumalan lapseudesta?
En näitä eri suuntia juuri tunne, mutta herännäisyyden viehätys on juuri Malmivaaran korostamassa synnissä ja armossa. Ja armo on sama kuin Jeesus.
En nyt edes enää muista lukemaani, mutta ajattelin sen vaikuttaneen niin että näin unen, jonka hereillä ollessani muistin täysin. Kävin sen läpi ja
sain ymmärtää elästäni aika paljon. Kysymysmerkit vaihtuivat huutomerkeiksi.
Tämänkin vaikutti Oulussa käynti, sillä sieltä sen kirjasen ostin. :icon_exclaim:
Selitäpä veliseni näkemyksesi niin että mummokin sen ymmärtää!
-
Vähän varauksella kuulen Riitta-mummin lukemista. W.Malmivaara oli pietisti. Jos minä olisin ollut samanaikainen kuin Wilhelmi niin olisin vaihtanut suuntaa. Olisin ollut evankeelinen, mutta olisin jäänyt paitsi siikkareista.
Pietistejä on ollut ja on monenlaisia; kartanopietistejä, yltiöpietistejä ja uuspietistejä ainakin. Siionin virsien tarina alkaa hernnhutilaisista pietisteistä, Suomen herätysliikkeiden tarina taas muistaakseni Erikssonin yltiöpietistiveljeksistä. Olisikohan jokaisen körtin sisällä kuitenkin pieni pietisti? Se sitten vaihtelee, miten sen kanssa kukin pärjäilee.
-
Tunnustaudun hernnhutiaispietistikörtiksi. :eusa_clap:
-
"---Saattoiko elämä korvata minulle taiteen, piilikö taiteessa syvällisempi todellisuus missä varsinainen persoonallisuutemme saa ilmaisumuodon, jota elävä elämä ei sille suo? Jokainen suuri taiteilija tuntuu tosiaankin niin erilaiselta kuin toiset, herättää meissä tuon vaikutelman yksilöllisyydestä jota turhaan etsimme jokapäiväisessä elämässä. Tätä ajatellessa muuan sonaatin tahti herätti huomioni vaikka sen hyvin tunsinkin, tarkkaavaisuus valaisee nimittäin joskus eri tavalla kohteitaan, kaukaa tuttujakin ja näemme, mitä emme niissä koskaan ole nähneet. Soittaessani tämän tahdin, ja vaikka Vinteuil siinä parastaikaa ilmaisikin unelmaa joka oli pysynyt täysin vieraana Wagnerille, en voinut olla kuiskaamatta: "Tristan", hymyillen samalla kuin perheystävä tunnistaessaan lapsen äänensävyssä tai eleessä isovanhemman, jota tämä ei ole tuntenut.---"
MARCEL PROUST: Kadonnutta aikaa etsimässä, 8. osa - Vanki - Suomentanut INKERI TUOMIKOSKI; Teos on ilmestynyt ensimmäisen kerran Seitsentähdet-sarjassa vuonna 1994, Otava 2004 (s. 149-150)
-
"Espoon herättäjäjuhlien loppuraportti ; Espoon seurakuntayhtymä - Esbo kyrkliga samfällighet, Herättäjä-Yhdistys
Tämän raportin pyrkimyksenä on helpottaa tulevien juhlien valmistelijoita omassa tehtävässään sekä jättää espoolaisille toimijoille kirjallinen muistijälki tehdystä työstä.
Herättäjä-Yhdistys on julkaissut Herättäjäjuhlien käsikirjan, joka sisältää perustietoa juhlien järjestämisestä. Olemme pyrkineet välttämän sellaisten asioiden kirjoittamista, jotka on jo siinä mainittu. Siten tämä raportti tarvitsee taustaksi em. opuksen.
SISÄLLYS
Johdanto
Toimikuntien osuus
Talous
...
Viestintä
...
Kanslia
...
Kenttä
...
Ravintola
...
Talkoot
...
Ohjelma
...
Liikenne
...
Ympäristö
...
Turvallisuus ja ensiapu
...
Majoitus
...
Lapset ja nuoret
...
Liitteet
Juhlaorganisaatio
Markkinointisuunnitelma
Taloussuunnitelma ja riskianalyysi
Budjetti
Taulukko syödyistä annoksista
Talkoolaispalaute
Liikennesuunnitelma
Liikenteen ja pysäköinnin ohjauksen kommentit
Turvallisuussuunnitelma
Espoon herättäjäjuhlien raportti julkaistaan kiitosseurojen yhteydessä su 28.9.2008 ja on sen jälkeen julkaisuvapaa."(s.0-3)
-
Herättäjä-Yhdistyksen vuosikirjaa 2010 'Valaise varjot tiemme' - ja voi miten elävästi tuli mieleen viime syksyn Körttifoorumi Aholansaaressa ja siellä Hannu Purhosen esitelmä 'Usko kirjallisuudessa'.
-
Vähän varauksella kuulen Riitta-mummin lukemista. W.Malmivaara oli pietisti. Jos minä olisin ollut samanaikainen kuin Wilhelmi niin olisin vaihtanut suuntaa. Olisin ollut evankeelinen, mutta olisin jäänyt paitsi siikkareista.
Wilhelmi organisoi, puhui, kirjoitti, toimi ja vaikutti väkevästi ( aina näihin päiviin asti ja otaksuttavastti myös tulevaan ). Tehköön juhanikin vielä joskus niin. Tekijämiesten suhteen minulla ei ole pienintäkään varausta. :kahvi:
-
"Herättäjä-Yhdistys on julkaissut Herättäjäjuhlien käsikirjan, joka sisältää perustietoa juhlien järjestämisestä. Olemme pyrkineet välttämän sellaisten asioiden kirjoittamista, jotka on jo siinä mainittu. Siten tämä raportti tarvitsee taustaksi em. opuksen.
enpäs tiennyt, että moiset kirjat olemassa. Oulussa toisen kolehdinkantajan kanssa mietimme, että pienillä asioilla voisi parantaa jotain kohtia ja turha miettiä moisia joka vuosi. toki osa pitää säätää paikan päällä tilanteen mukaan. Kumpikaan ei tiennyt "virallista" tapaa moisen palautteen antamiseen, paremman puutteessa suosittelin foorumia. Tai voisiko ainakin osa tiedoista (esim kenttä) olla kaiken kansan nähtävillä, ei ihan avoimen wikin tyyliin kaikkien editoitavissa mutta niin, että sen osia voisi kommentoida.
ainakin yksi ikuisuusaihe on liikenneopasteet. mutta taitaa mennä aiheesta jo väärälle polulle.
-
Minä olen noin puolessavälissä Löyttyjen kirjaa Isä, poika ja pojantytär. Saarna on mielenkiintoinen asia.
Mielenkiinto säilyi loppuun asti. Kirjan saarnat olivat hyviä esimerkkejä juuri siksi, etteivät olleet mitään mallisaarnoja.
-
Wilhelmi organisoi, puhui, kirjoitti, toimi ja vaikutti väkevästi ( aina näihin päiviin asti ja otaksuttavastti myös tulevaan ). Tehköön juhanikin vielä joskus niin. Tekijämiesten suhteen minulla ei ole pienintäkään varausta. :kahvi:
Eipä silti, on juhanikin pontevasti matkalla: tässä hyvää juhanin teoista: Lutteeruksen kääntäminen suomeksi 1980-luvulla. Muutama mainio huumorilla höystetty seurapuhe. Jokunen oivallinen kommentti tällä foorumilla. Öinen täsmävirsi Rekolassa keväällä 2011. Herra juhani on tehnyt paljon hyvää, väkevyyteen on vielä vähän matkaa... Mutta juhani on matkalla... :kahvi: :icon_lol:
-
Moni muukin on. Jotkut on pysäkillä. :icon_wink:
-
MARCEL PROUST: Kadonnutta aikaa etsimässä (9) - Pakenija - Suomentanut INKERI TUOMIKOSKI, Otava 2003
Olof Lagercrantz toteaa Proustia lukiessa, että Danten Jumalaisessa näytelmässä kirjailijalla on leopardi, leijona ja naarassusi vertauskuvina hänen villeistä sielunsyvyyksistään, ja että vastaavat Proustilla ovat Homoseksuaalisuus, Juutalaisuus ja Äiti, jotka "estävät tavoittamasta auringon valaisemia korkeuksia". Ne "eivät päästä sivuitseen". Heidät "pakoitetaan kiertotielle helvetin ja kiirastulen kautta. Mutta este synnytti hänen runoelmansa".(s.39–40)
-
"---Nyt näin hänet pesijättären ja tämän ystävättärien vierellä, samanlaisessa ryhmässä kuin se josta niin paljon olin pitänyt istuessani Albertinen ystävien keskellä Balbecissa. Ja jos olisin ollut yksinomaan kauneudenpalvoja, olisin myöntänyt että Albertinen tyttöryhmä oli nyt tuhat kertaa kauniimpi koska se koostui jumalattarien alastomista patsaista, sellaisista joita suuret kuvanveistäjät sijoittavat sinne tänne Versaillesin metsikköjen katveeseen tai suihkukaivoihin joissa ne puhdistuivat ja kimmelsivät vetten hyväilyssä. Nyt näin hänet pesijättären vieressä nuorena tyttönä rannalla, näin heidät alastomina kuin kaksi marmorinaista lehtevän kasvillisuuden keskellä, veden varassa kuin laivan korkokuvat. Muistellessani Albertinea vuoteellani luulin näkeväni hänen kaarevan reitensä, näin sen, se oli joutsenen kaula, se etsi nuoren tytön suuta. Silloin en nähnytkään enää reittä vaan uskaliaan joutsenkaulan, sellaisen kuin se joka eräässä vavhduttavassa piirroksessa etsii Ledan suuta, Ledan joka on kuvattu värisemässä niin kuin vain nauttiva nainen värisee, mikä näkyy erityisen selvästi koska hänen vieressään on vain joutsen, niin että hän näyttää yksinäisemmältä, juuri niin kuin puhelimessakin äänestä paljastuu vivahteita joita ei erota silloin kun äneen liittyy kasvot, koska silloin äänensävyt näkyvät kasvoilta. Tässä piirroksessa nautinto näkyy naisessa joka sitä tuntee, sen sijaan että halun kohteena olisi poissaoleva nainen joka halun on herättänyt ja jonka tilalla kuvassa on liikkumaton joutsen. Silloin tällöin yhteys sydämeni ja muistini välillä katkesi. Se mitä Albertine oli tehnyt pesijättären kanssa tuli tietooni enää pelkkien algebrallisten lyhennysten välityksellä joilla ei ollut minulle mitään merkitystä; mutta sadasti tunnissa katkennut yhteys palasi ja helvetin tuli poltti sydäntäni säälimättä, kun näin mustasukkaisuuteni henkiin herättämän, toden teolla elävän Albertinen jäykistyvän pikku pesijättären hyväilyissä ja sanovan hänelle: Taivaallista, ihanaa!'"
MARCEL PROUST: Kadonnutta aikaa etsimässä (9) - Pakenija - Suomentanut INKERI TUOMIKOSKI, Otava 2003 (s.119–120)
{"'---Olin kirjoittanut pitkälle Alastalon salia, kun kuulin ensimmäiset tiedot Proustista ja säikähdyin peräti, kun luin selostuksia hänen tyylistään: ne kävivät liiaksi samaan kuin minun otteeni. Hankin välittömästi teoksen, ja huomasin kyllä otteen samankaltaisuuden, mutta myöskin eron: minä esitin luonnontervettä elämää ja ihmisiä samoilla keinoilla, joilla Proust elävöitti sielullisesti sairaita ja yliherkistyneitä ja pidin, että minun otteeni oli sikäli väkevämpi, kuin elämän myönteisyyden hahmottaminen aina on väkevämpi teko kuin elämän sairauden.---'" (katkelma Kilven kirjeestä Lauri Viljaselle 29.3.1934 [Olof Lagercrantz: Proustia lukiessa])}
-
Sivistän itseäni, luen Anna Kareninaa :icon_biggrin:
-
Mä luen uutta testamenttia!!! Siinä on sivistystä ja jännitystä kerrakseen!!! :icon_wink:
-
Nauttien ja huolellisesti prof.Paavo Kettusen kirjaa "Kätketty ja vaiettu", suomalainen hengellinen häpeä. Herättänyt monta ajatusta, tietenkin niiden päällekkäisyydestä, ja siitä, kuinka näennäinen häpeä kylläkin kätkee syvän syyllisyyden.
Kipein ja vaarallisin muoto on hengellinen ekskommunikaatio, ryhmästä torjunta, jyrkin muoto näistä on ehtoollisyhteydestä poissulkeminen. Se on saanut mietiskelemään, tulisiko se sitten esim. toistuvien uhkausten asemesta todella toteuttaa, sillä silloin asianomaisella on lopulta mahdollisuus surra kunnolla ja löytää itselleen uusi seurakunta tms. Vaikeinta on jäädä jonnekin välille roikkumaan: Saanko olla, vai enkö saa. Pulmallisinta tämä on, ja kierähtää häpeän puolelle, jos kyseessä on tekijä jota ei voi pyytää anteeksi. Anteeksipyyntö implikoi yleensä kai sentään lupauksen: Tämän toistamista vältän. Ellei voi luvata sitä, on anteeksipyyntö vähän hölmö. Jos myös tähän vedotaan ("mutta tästäkin syystä meidän on suljettava sinut ulos") ei ryhmään kuulumisesta kuitenkaan tahdo tulla valmista. Torjuttu vain pelkää.
Ikävintä on, että tällä on vastaava vaikutus myös jumalasuhteeseen. On tietenkin hyvä antaa aikaa tottua ekskommunikaatioon, ainakin jos sitä ei oikein voi käsittää, mutta kyllä se on toteutettava, jos on kerran uhattu useasti. Näin itse ajattelen, kuinka lie toiset. Kettusta kyllä olisi kiitettävä hyvin kirjoitetusta, asiantuntevasta teoksesta. uosittelen!
-
Leenan kirjoitukseen liittyen:
Markku Heikkinen: Häpeän olemus
Häpeä on sitä kun ihminen tuntee itsenä kelpaamattomaksi ja arvottomaksi. Toiset meistä vaikuttavat liki häpeämättömiltä, kun taas toisille häpeä on raskas henkinen taakka. Mutta kenen olisi syytä hävetä? Markku Heikkinen etsii nyt teatteriohjaaja Raila Leppäkosken ja professori Paavo Kettusen kanssa häpeän syvintä olemusta ja pohtii sitä, miten häpeä ja syyllisyys kohdataan yhteiskunnassamme.
http://areena.yle.fi/audio/1312874237436
-
Kiva kun laitoit linkin, tämä kun jäi kuuntelematta. Leppäkoski ei kyllä tajunnut syvimmältään Kettusta, ja siksi kirja kannattaa lukea itse. Hän kuten haastattelijakin jäivät varsin pinnallisiin häpeän ja nolostumisen kokemuksiin, joihin heillä oli jo hieman semmoinen :018: asenne, äläpäs ole niin narsisti siinä!!
Ei se niin mene, mielenkiintoisin osa koko kirjaa on juuri erityyyppisten häpeäkokemusten erittely ja esittely. Syvimmillään häpeän sisältö on oikeastaan eräänlainen mene-tiehesi-täältä, eli pikemminkin toisinpäin, me-emme-siedä-sinua-silmissämme. Sitä tarkoitin itse; hengellisissä yhteisöissä tuo ei ole leikin paikka. Jos noin toistuvasti sanotaan, se on toteutettava, sillä muuten hallitsemaan jää vahva pelko siitä, koska tämä toteutuu. Jos se toteutetaan, pitäisi asiasta tietenkin sen verran keskustella, että tuo ekskommunikoitu on tontilla syistä, mutta ekskommunikoijan on suostuttava kantamaan oma häpeänsä tai syyllisyytensä siitä mitä tekee.
Lähtijän saattaa olla helpompaa etsiä uusi yhteisö ja surra - lopullinen ero on muuta kuin ns löysässä hirressä riiputtaminen. Suru irrottaa vähitellen siteet entiseen, ja sallii elämän jatkua.
Mielenkiintoinen ja paras kokemus herännäisyydestä oli kyllä tuo ei-ketään-minun-ja-Kristuksen-välillä. On suunnattoman huojentavaa ajatella, että siinä on yksi joka tuntee, joka todella saapuu luo toisista piittaamatta ja keneltäkään lupaa kyselemättä. Alkuun sen hoksaaminen oli pelottavaakin, ei voi vedota siihen että niin ja niin usein käyn kirkossa ja kuulun muuten siihen ja siihen herätysliikkeeseen, on tässä kolehtiakin annettu ja hyvä ihminen minä olen, tai siis syntinen mutta kovasti olen karitsan verellä peseytynyt... vaikken terve olisikaan. Mutta kun oppi tuntemaan paremmin... Kun päivä on illassa, ollaan lähempänä näkemistä, ja se on jotakin se.
Se virsi, jossa veisataan, Jeesus, parhain ystäväni, on hieno.
-
Kaikki mahdollinen ketokarppauksesta.
Sitä on käytetty epilepsian hoidossa jotain 1920, ennen kuin oli keksitty mitään lääkkeitä.
Nyt käytetään jälleen, "varsinkin milloin oirekuvaan liittyy monipäiväisiä hämärätilajaksoja". :kahvi:
Käytössä on äärettömän kiihkeä muoto. Pekonia, kananmunaa ja pähkinää. Jokunen kalanen, jotta ei kyllästy. Ynnä juusto.
Olo on kiintoisa, mutta juuri lukemani keskustelusivuston mukaan harvalla on ollut ihan tavis.
Lapsuudenystävä soitti ja kuuli suuren karppiuutisen - tulossa kylään... mitä sille syötetään... Kuulemma minä kuolen!!
--------------------
No, se ei ollut varsinaisesti mikään uutinen.
-
Lapsuudenystävä soitti ja kuuli suuren karppiuutisen - tulossa kylään... mitä sille syötetään... Kuulemma minä kuolen!!
--------------------
No, se ei ollut varsinaisesti mikään uutinen.
Ei tuo todellakaan ole uutinen jos ei päivämäärä ole tiedossa. Kaikille meille on lopuksi luvassa sama päämäärä. Kukaan ei ole vielä täältä elävänä poistunut. Runsaita elinpäiviä toivoen
Seppos
-
Ei tuo todellakaan ole uutinen jos ei päivämäärä ole tiedossa. Kaikille meille on lopuksi luvassa sama päämäärä. Kukaan ei ole vielä täältä elävänä poistunut. Runsaita elinpäiviä toivoen
Seppos
Kiitos! Hän hämmästyi... Ehkä hän kertoo sen tarkan ajankin noin aarilleen, kun maistaa karppiateriaa...
-
”---Kuten äsken sanoin, suuri yleisö arvostelee Kreikan kuningasta ja bulgaarien kuningasta yksinomaan sanomalehtien perusteella. Ja miten he voisivatkaan ajatella heitä muuten kuin lehtiensä kautta, koska eivät tunne heitä? Minä olen tavannut heitä erittäin usein, tunsin Kreikan Konstantinin oikein hyvin, kun hän vielä oli diadokhos, hän oli aivan hurmaava. Olen aina ajatellut, että keisari Nikolai oli heikkona häneen. Varsin kunniallisesti, tietenkin. Prinsessa Kristian puhui siitä avoimesti, mutta hän on häijy akka. Bulgaarien tsaari taas on varsinainen veijari ja haluaa näyttääkin sellaiselta, mutta silti hyvin älykäs, merkittävä mies. Hän pitää minusta kovasti.---”
MARCEL PROUST: Kadonnutta aikaa etsimässä (10) - Jälleenlöydetty aika - Suomentanut ANNIKKI SUNI, Otava 2007, s. 116
-
Maatilan Pellervon tuorein numero tuntuu kotoisalta. Siinä on artikkeli Ängeslevän (Tyrnävä) aukeiden perunanviljelystä. Vuosia sitten olin tulossa Kuhmon perämetsistä ja menossa Ylistaroon herättäjäjuhlille. Tein mutkan Tyrnävälle, kävin Jouko Korkalan näyttelyssä, nostin osuuspankista rahaa, iskin nipun taiteilijalle ja ostin näin Ängeslevän lakeutta esittävän maalauksen. Yhteensattuman kunniaksi voisi ostaa potun tyrnäväläistä (tehdastekoista) pottuviinaa, mutta sitä ei monopoliliike myy.
Kirjapuolella työn alla on "Laurentius Petris Kyrkoordning av året 1571". Emil Fähnström toteaa johdannossaan, että kirkkojärjestys poikkesi saksalaisista esikuvistaan ja viitoitti näin tien pohjoismaiselle reformaatiolle, joka eroaa monessa suhteessa saksalaisesta. Kirkkojärjestys on hyvin laaja ja kattaa monenlaisia asioita opin perusteista ja saarnasta aina koulujärjestykseen saakka. Eräänlainen käytännöllisen teologian käsikirja siis. Etenkin koulujärjestys (Ordning huru läsas skal j Scholerna) sisältää reipasta tekstiä:
"Hwar dagh när klockan är widh fem om morgonen, skola alla bådhe små och store sökä til Scholan, winter och sommar." Opettaja päästi pojankoltiaiset kotiin viideltä, kuitenkin "förmanandes them at the wel öffuerläsa theras lecsor som om morgonen skola haffuas för hender".
Eipä jäänyt paljon aikaa pahantekoon. Opettajatkin olivat palkkansa ansainneet, sillä "ty thet är wist, at ingen kan bätter wara werd itt gott vnderhåld, än en trogen och flitigh Scholemestare".
Mt
-
Uutta Linnut lehteä. Mielenkiintoisia juttuja (mm. pianoa soittava mehiläishaukka) ja upeita kuvia.
-
Uutta Linnut lehteä. Mielenkiintoisia juttuja (mm. pianoa soittava mehiläishaukka) ja upeita kuvia.
Haukan lempikappale lienee Kimalaisen lento. Eiköhän siitä ole pianosovituskin.
-
Tänään posti toi uuden Skeptikko lehden - kuulun nimittäin Skepsikseen.
-
Haukan lempikappale lienee Kimalaisen lento. Eiköhän siitä ole pianosovituskin.
:)
Haukka oli tullut "lentokyvyttömänä nuorena hiirihaukkana" hoitoon perheeseen, jossa emäntä oli lintuharrastaja. Linnussa ei päällisin puolin näyttänyt olevan vikaa, mutta se ei suostunut syömään mitään. Sitten oli keksitty sekoittaa piimään jauhelihaa niin sitä mössöä se oli syönyt. Haukka oli saanut nimen Tyyne. Se oli suhtautunut nimensä mukaisesti elämiseensä, istuskellut välillä korinsa kaiteella ja katsellut mielellään telkkaria.
Perheen pienet lapset olivat ihastuneita lintuun, joka tervehti kaikkia vieraita kuuluvasti sanoen tuk tuk. Emäntä oli välillä ajatellut, että onkohan tämä ihan tavallista kun olohuoneessa on elävä haukka.
Sitten joku toinen harrastaja oli alkanut epäillä lajimääritystä ja lintu olikin todettu mehiläishaukaksi. Hunajapurkit kaivettiin esiin ja johan alkoi ruoka maittamaan! Kaikki meni hyvin, mutta Tyyne ei suostunut ulos vietäessäkään lentämään. Sitten eräänä päivänä se oli lennähtänyt ikkunan bambuverhoon ja jäänyt siihen roikkumaan. Emäntä koppasi Tyynen kainaloon ja vei sen puutarhakeinun kaiteelle toivoen, että sen siivet kantaisivat. Oli kauniin aurinkoinen loppusyksyn päivä ja Tyyne oli kauhonut vähän aikaa siivillään paikallaan ja noussut ilmaan kadoten metsän taakse.
Seuraavina päivinä emäntä oli kulkenut lähiseudulla toivoen Tyynen todella lähteneen eikä haukkaa enää löytynytkään.
Haikeaa...
(Lähde Linnut 3/2011, Tiina Mäkelä)
-
Tuli HK bongasin Pyryharakan. Lukeminen jäi illaksi. Tessalonikalaiskirjeet niinikään. Haluaisin todella tietää kuka on syönyt Raamattuni. Se oli ilkeää. >:(
Jotunin Huojuva Talo tuli lukaistua taas, joskus on kotoisaa lukea jotakin jonka jo muistaa ulkoa. On etsittävä taas jokin jonka lähes osaa ulkoa. Outoja tapoja.
-
Kehtaanko edes tunnustaa lukevani John Lennonin 1964 kirjoittamaa Panee omiaan? Anselm Hollon suomennos toimii luullakseni hyvin. En tosin ole lukenut kirjaa englanniksi, mikäli se ihan englantia onkaan. Laitetaanpa näyte:
"Eipä vaan te mun hyvät heikkoseni", sanoo Mitkä John Pulver astuessaan sisään. Kolisee kohti joitakin vanhoja verimiehiä jotka ovat turjehtineet kaikkia maailman eriä.
-
Luin Jaakko Tapanisen kirjan "Lähikuvassa Eero Huovinen". Oli mielenkiintoista tutustua hengenmieheen, josta tiesin ennestään vain, että hän oli parikymmentä vuotta Helsingin piispana, kirjoitti tai toimitti Katekismuksen ja tuli torjutuksi ehtoolliselta Luther-säätiön messussa.
-
Tänään posti toi uuden Skeptikko lehden - kuulun nimittäin Skepsikseen.
Miksi? :icon_confused:
-
Miksi? :icon_confused:
Miksei? :eusa_shifty:
-
Miksi? :icon_confused:
Minä antaisin Skepsikselle kernaasti Ylpeys & ilkeys -palkinnon. Elämä on toisaalla.
Kolkkojen skepsisukkojen mukavitsit vaikka spora-asioista eivät ainakaan minua innosta. :kahvi:
Luen ja mietin paljon sellaista, jolle skepsisukot nauravat. Naurakoot vain. Skepsisukoissa näkyy itseensä tyytyväisten ns. tiedemiesten ja kalpeiden päänsisäisprofessorien todellinen tietämättömyys. Skepsisukot ovat kammiossa, minä en!
-
”---Mutta tämä keino joka tuntui minusta ainoalta, mitä muuta se olisi ollut kuin taideteoksen luominen? Ja heti johtopäätökset tulvivat mieleeni, sillä olkoon kyse epämääräisistä muistikuvista kuten haarukan kilahduksesta tai madeleinen mausta tai sitten sellaisista totuuksista, jotka on kirjoitettu käyttäen apuna kuvia, joiden merkitystä yritin hakea päästäni, missä kirkontornit ja ruohokasvit muodostivat mutkikkaan ja kukkivan taikakirjoituksen, niiden tärkein tunnuspiirre oli, että en ollut vapaa valitsemaan niitä, vaan ne oli annettu minulle sellaisenaan. Ja tunsin että juuri se oli merkki niiden aitoudesta. Minä en ollut mennyt etsimään pihalta epätasaista kiveystä, johon olin kompastunut. Juuri se, että aistimus oli syntynyt sattumalta ja väistämättömästi, takasi sen herättämän menneisyyden hetken ja sen nostattamien kuvien aitouden, sillä ihminen tuntee miten aistimus pyristelee kohti valoa ja iloitsee löytäessään uudestaan todellisuuden. Sattumanvaraisuus on aitouden tae myös koko taulussa, joka muodostuu aistimuksen mukanaan tuomista samanaikaisista vaikutelmista, ja niissä on juuri oikeassa suhteessa valoa ja varjoa, korostetta ja poistoa, muistoa ja unohdusta, mitä tietoinen muisti tai tarkkailu ei voi koskaan savuttaa.---”
MARCEL PROUST: Kadonnutta aikaa etsimässä (10) - Jälleenlöydetty aika - Suomentanut ANNIKKI SUNI, Otava 2007, s. 227
-
Keskusteltiin isien perinnöstä.
-Isien perintö on tässä: "Mun pahan tahton', luontoni, Turmellun sydämeni Sain esivanhemmistani Perinnöks' itselleni." Sitä ei kannata hoitaa eikä vaalia, mutta se vain kasvaa murheeksemme, sanoi Aatu Kumpulainen (Kiuruvedeltä).
Kirjasta Naulan kantaan. Aku Rädyn sattuvia sanoja (Herättäjä-Yhdistys 1984)
-
Rupesin lukemaan idolini Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta ja pitämään siitä englanninkielistä lukupäiväkirjaa, joka tulee myös nettiin, kunhan saan uudet kotisivut pystyyn. Elän niin kaukana kirjasivistyksestä, että yritän tällä tavalla hapuilla yhteyttä muihin kaltaisiini. Mottoni on: "Miksi tyytyä tiilenpäähän, kun voi lukea koko kiven!" :icon_wink:
-
Sain lahjaksi todellisen kiven, Leonardo da Vincin Työpäiväkirjat. Sitä voi onneksi lukea tiilenpää kerrallaan: Vihreiden kasvien varjoissa on aina hieman sinistä niin kuin kaikissa muissakin varjoissa, ja mitä kauempana katseen kohteena oleva kappale on silmästä, sitä enemmän on sinisen sävyä, ja sitä vähemmän, mitä lähempänä se on. Ilman sineä heijastavat lehdet ovat niitä, jotka ovat sivuttain silmään nähden.
-
Murtorinteen "Veljeyttä viimeiseen asti". Saksan kirkkopolitiikkaa. En muuten tiennyt että Norjassahan hurja kirkkotaistelu oli. Piispoja vangittiinkin, kun kieltäytyivät roudaamasta lippuja kirkkoon ja muuta pientä. Mitähän lippuja ne ollenkaan olisi olleet, miehitetyssä maassa? Ja mikä mahtoi olla se Saksan kirkko jonka kanssa Suomen kirkko veljeili? Aloitin keskeltä, mutta pahoin aavistan, että Volkskirche. Siis, tämä on toisen maailmansodan aikaa. Ja kertaan Robertsonin Bonhoeffer-biografiaa. Siinä on kyllä virhei. Dosentti pidätettiin koska yritti salakuljettaa seitsemän juutalaista Sveitsiin, hä? Se oli hänen isänsä, mutta häntä ei rohjettu vangita. Oletettavasti Freud tietämättään suojeli kollegaa, eihän psykiatrian professorit voineet katoilla, ja tuo jääräpää kieltäytyi poistumasta Wienistä, eli oli suurempia murhei.
Saan konsultaatioajan Tomi Karttuselta, hurraa hurraaa eläköön!!! Siihen täytyy minun valmistautua ollakseni niin kiinnostava että saan toisenkin, hähhähhäää... :002: :026: :026: :026: :045:
-
Tomi Karttunen?
Tomi Karttunen
Kirkon keskushallinto
teologisten asiain sihteeri
Ulkoasiain osasto, Teologiset asiat
TT, pastori
yksikön johtaja
teologiset dialogit
ekumeeniset yhteydet
Reseptio-lehden päätoimittaja
?
-
Tomi Karttunen on Suomen ainoa Bonhoeffer-tutkija, joka myös tuntee Dosentin teologian ja ajattelun ylenpalttisesti. T :026: eologi siis. On joskus mailailtu. Hyvin tarpeellinen minulle. Toivon, että saisin hänet riehaantumaan Dosentin luonnekuvauksen ja teologiten ajatusten ja kohtalon käänteitten linkittämisestä, mutta se ei ole luultavaa sillä Dosentti huomauttaa tuossa loukkaantuneena ettei hän antanut tunteidensa viedä ajatteluaan... minä joskus olen tästä vaisusti eri mieltä mutta pääsääntöisesti oli niin...
-
Tämä kiria pitääs saara pyyrystettyä kiriastosta, jos se siälä on tai vaikka ostaa Kipasta :icon_wink: http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1773
-
Tekijä / esittäjä Halmekoski, Jouko
Teoksen nimi Orjamarkkinat : huutolaislasten kohtaloita Suomessa
Julkaisutiedot [Helsinki] : Ajatus kirjat, 2011 (Juva : Bookwell)
ISBN 978-951-20-8391-6 (sid.)
Lapuan kirjasto
Eräpäivä
Pääkirjasto
Aikuisten osasto 99.1 HAL 1 - - 13.10.2011
Saatavuustiedot muissa kirjastoissa
Kokoelma
Niteitä
Lainattavissa
Tilattu
Eräpäivä
Isonkyrön kunnankirjasto 1 - - 22.09.2011 Tiedot
Jalasjärven kunnankirjasto 1 - - 23.09.2011 Tiedot
Kauhavan kaupunginkirjasto 4 - - 12.10.2011 Tiedot
Laihian kunnankirjasto 1 - - 22.09.2011 Tiedot
Vähänkyrön kunnankirjasto 1 - - 08.10.2011 Tiedot
-
Kiitos! On tämä netti ihimeellinen väline. :107: Pitää teherä tilaus, kun palautan myähäs olevan Antti Tuurin Wallenbergin. Jaakko Wallenberg kiärti pohojanmaata lasimestarin hommis ja saarnas siinä samalla. Wallenberg tuamittihin kualemahan v.1798 syytettynä jumalanpilikasta ja irstailusta.
Miälenkiintoosta oli, että Wallenberg niminen miäs löytyy mun sukupuusta kirkonkiriojen mukahan. Liäkö Wallenbergin jäläkeläänen vihiitty mun sukulaasen kanssa?
-
Pekan mainitseman kirjan tekijä asuin vielä jokunen vuosi sitten Mukkulassa ja toimi kirkkoväärtinä. Taisi Matti tulla hänen tilalleen, Jouko muutti Kalkkisiin ja alkoi rakentaa sinne yksityistä kirkkoaan.
http://www.uusitie.com/fin/etusivu/uusin_lehti/?id=20&selectedNumber=92&selNews=607
-
”---Kuin nukkeja he olivat, mutta tunnistaakseen heissä aikoinaan tutun ihmisen heitä piti lukea ulkokuoren alta saman aikaisesti useilta tasoilta, jotka antoivat heille syvyyttä ja pakottivat katsojan ponnistelemaan nuo ilveilijävanhukset nähdessään, sillä heitä oli pakko katsoa yhtä aikaa silmillä ja muistilla; he olivat kuin nukkeja jotka kylpivät vuosien yliluonnollisissa väreissä, nukkeja jotka antoivat ilmaisun ajalle, ajalle joka tavallisesti on näkymätön mutta tullakseen näkyväksi etsii ruumiita ja aina sellaisia kohdatessaan valtaa ne ja tuo ne taikalyhtynsä valoon. Yhtä aineettomina kuin Golo muinoin Compreyn huoneeni ovennupilla seisoi uusi ja melkein tuntematon d’Argencourt edessäni kuin ajan ilmestys, ajan jonka hän teki osittain näkyväksi. Herra d’Argencourtin kasvojen ja henkilöhahmon uusista aineksista saattoi lukea tietyn vuosimäärän, saattoi tunnistaa elämän vertauskuvallisen hahmon, ei sellaisena kuin se meille ilmenee eli pysyvänä vaan todellisena eli niin muuttuvaisena ilmapiirinä, että ylpeä aatelismies piirtyy siihen illalla karikatyyrinä, rättikauppiaana.
---
Niinpä elämä alkaa näyttää satunäytelmältä, jossa seuraamme näytöksestä toiseen, miten sylilapsesta tulee nuorukainen, sitten aikuinen ja lopulta hautaa kohti kumartuva vanhus. Ja kun tajuaa vähittäisten muutosten aiheuttaneen sen, että nuo ihmiset, joita itse näkee vain sangen pitkin väliajoin, ovat nyt niin perin erilaisia, tajuaa myös itse olevansa samojen lakien alainen kuin nuo olennot, jotka ovat muuttumistaan muuttuneet – kuitenkaan lakkaamatta olemasta – kunnes he eivät enää lainkaan muistuta sitä mitä me heissä menneinä aikoina näimme.---”
MARCEL PROUST: Kadonnutta aikaa etsimässä (10) - Jälleenlöydetty aika - Suomentanut ANNIKKI SUNI, Otava 2007, s. 283, 285
-
”---Mutta jos minulle suotaisiin voimia niin pitkään että saisin viimeistellä teokseni, olin ennen muuta päättänyt kuvata, vaikka se saisikin ihmiset näyttämään hirviöiltä, sitä mitä heillä on tilassa varattuun vähäpätöiseen paikaan verrattuna määrättömän laaja ja merkittävä paikka – koska he kuin vuosien syvyyksiin uponneet jättiläiset ulottuvat yhtä aikaa elämänsä kaukaisiin aikakausiin, joiden väliin on niin moni päivä pujottautunut – paikka Ajassa.
LOPPU”
MARCEL PROUST: Kadonnutta aikaa etsimässä 1–10 – Suomentaneet PIRKKO PELTONEN JA HELVI NURMINEN, INKERI TUOMIKOSKI, ANNIKKI SUNI – Otava 1968–2007
-
Onnittelen !
Minulla tämä flunssa katkoo lukemishaluja. Pitkään en yskiessä jaksa kirjaa pidellä. Olen kuitenkin saanut mielenkiinnolla tutkittua Vapausodan taisteluista kertovan Lauri Murasen teoksen. Ollaan Asikkalan, Padasjoen ja Kuhmoisten taistelupaikoilla. Tuttuja kuvia, nimiä ja kyliä.
Toinen paikkakunnan historiasta kertova teos on Hemmo Ylöstalon Kukkilan 540-vuotisesta kylästä kertova juttu. Asumme itse entisessä Kukkilan kylässä ja siksi tämä Vesijärven rannoilla sijaitseva kylä kiinnostaa. Paljon sukutarinoita sisältä kirja ja vanhat kartat ja valokuvat ovat hauskaa luettavaa näin tautivuoteella.
Lauri Muranen: Punainen ja Valkoinen Asikkala. Päijät-Häme 1998
Hemmo Ylöstalo: Kukkila, kyläläisiä, kesävieraita, kotikuntana Hollola. Imprimatur 2002
-
Tomi Karttunen?
Tomi Karttunen
Kirkon keskushallinto
teologisten asiain sihteeri
Ulkoasiain osasto, Teologiset asiat
TT, pastori
yksikön johtaja
teologiset dialogit
ekumeeniset yhteydet
Reseptio-lehden päätoimittaja
?
Suuri Haasteeni: Die Polyphonie der Wirklichkeit. Erkenntnistheorie und Ontologie in der Theologie Dietrich Bonhoeffers.
Ihminen joka käy minua pahasti kateeksi. Tomi Karttunen siis. Minä en ole ollu kateellinen ennen joten tunne on raskas kantaa.
Miksi äiti ei päästäny minua lukemaan teologiaa?
Se oli ihan totta vanhempien Suuri Huoli kun olin siinä abiluokalle menossa. Niillä oli päähänpinttymänä että minä päädyn johkin joka ei minua kumminkan kiinnosta ja... ja.-.. ja... >:(
Mitäkö luen: Erkenntnistheorie und Ontologie... vielä pitkän aikaa >:(
Tomi Karttunen Kirjoitti Sen, se on sen Väitöskirja!!!
Mitä sen rinnalla on joku tyhmätyhmätyhmä "Adolescent Suicide Attempts in the Helsinki Area..." >:(
Noh, lämmitin mie niillä kerran mökin kun puut oli kostei...
-
”Kirkkomaa
Esiluku
Suvinen, sunnuntainen ehtoopuoli. Hiljainen saaristokirkko hautausmaan keskellä. Kirkon musta paanukatto kohoo korkeana ja vakavana lehviköissään, läntisen auringon välke leikkii sen punaisella seinämällä kirkastaen valkeat akkunanpielet. Sanomaton rauha ilmassa ja ylt’ympärillä. Ainoana äänenä vain haapojen lepatus sammaltuneen kiviaidan vierillä.
…”
VOLTER KILPI: ALASTALON SALISSA – KUVAUS SAARISTOSTA – Otava 2007, Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1933
-
Alastalon salin Esiluku on "Luettu julki ensi kerran Kustavin nykyisen kirkon 150-vuotisessa muistojuhlassa 6 p. elok. 1933."
"Volter Adalbert Kilpi (12. joulukuuta 1874 Kustavi – 13. kesäkuuta 1939 Turku) oli suomalainen kirjailija. Hänen pääteostaan Alastalon salissa (1933) on usein pidetty kaikkien aikojen parhaana suomalaisena romaanina. Vuoden 1992 syksyllä Helsingin Sanomien järjestämässä kilpailussa se valittiin sellaiseksi puolivirallisestikin.
Valmistuttuaan 1900 filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta Kilpi työskenteli kirjastonhoitajana Turun yliopiston kirjastossa..." http://fi.wikipedia.org/wiki/Volter_Kilpi
-
Tänään on Aleksis Kiven päivä. Otin esiin Kootut teokset, siitä runon Ikävyys 1.säe:
Mi ikävyys,
Mi hämäryys sieluni ympär
Kuin syksy-iltanen autiol maall ?
Turha vaiva täällä
Turha ompi taistelo
Ja kaikkuus maailman, turha.
( Nurmijärven pojalla lähes körttiläisiä ajatuksia. Liekö mummoltaan opittuja?)
Metsämiehen laulu, kaksi viimeistä säettä:
Ihana on täällä rauha,
Urhea on taistelo:
Myrsky käy ja metsä pauhaa,
Tulta iskee pitkänen
Ja kuusi ryskyen kaatuu.
Metsän poika tahdon olla,
Sankar jylhän kuusiston,
Tapiolan vainiolla
Karhun kanssa painii lyön,
Ja maailma unholaan jääköön.
(Tässäkin voi nähdävertauskuvallisen taiston vihollista vastaan)
-
Alastalon salin Esiluku on "Luettu julki ensi kerran Kustavin nykyisen kirkon 150-vuotisessa muistojuhlassa 6 p. elok. 1933."
"Volter Adalbert Kilpi (12. joulukuuta 1874 Kustavi – 13. kesäkuuta 1939 Turku) oli suomalainen kirjailija. Hänen pääteostaan Alastalon salissa (1933) on usein pidetty kaikkien aikojen parhaana suomalaisena romaanina. Vuoden 1992 syksyllä Helsingin Sanomien järjestämässä kilpailussa se valittiin sellaiseksi puolivirallisestikin.
Valmistuttuaan 1900 filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta Kilpi työskenteli kirjastonhoitajana Turun yliopiston kirjastossa..." http://fi.wikipedia.org/wiki/Volter_Kilpi
Ostin Kilven romaanin muistaakseni 1968 - mistähän lienen saanut sen päähäni. Olin silloin ensimmäisen jouluni yksin Helsingissä ja luin Kilpeä joulunpyhät. Sain juonesta eli kielestä kiinni siinä luvussa, jossa Malakias Afrodite Härkäniemi valitsee itselleen piippua, 70 sivua. Sen jälkeen kirja on tullut luetuksi kerran pari vuosikymmenessä. Yksi lukukerta siksi, että halusin laskea yhteen merkityt parkkilaivan osuudet. Nyt kirja on tauolla tuoreentumassa. Hyllyssä odottaa Thomas Warburtonin ruotsinnos.
Mt
-
Volter Kilven jälkeen luen Päätalon Iijoki-sarjan, 17000 sivua.
Iijoki-sarja
Huonemiehen poika (1971)
Tammettu virta (1972)
Kunnan jauhot (1973)
Täysi tuntiraha (1974)
Nuoruuden savotat (1975)
Loimujen aikaan (1976)
Ahdistettu maa (1977)
Miinoitettu rauha (1978)
Ukkosen ääni (1979)
Liekkejä laulumailla (1980)
Tuulessa ja tuiskussa (1981)
Tammerkosken sillalla (1982)
Pohjalta ponnistaen (1982)
Nuorikkoa näyttämässä (1984)
Nouseva maa (1985)
Ratkaisujen aika (1986)
Pyynikin rinteessä (1987)
Reissutyössä (1988)
Oman katon alle (1989)
Iijoen kutsu (1990)
Muuttunut selkonen (1991)
Epätietoisuuden talvi (1992)
Iijoelta etelään (1993)
Pato murtuu (1994)
Hyvästi, Iijoki (1995)
Pölhökanto Iijoen törmässä (1998)
"Kaarlo (Kalle) Alvar Päätalo (11. marraskuuta 1919 Taivalkoski – 20. marraskuuta 2000 Tampere) oli tunnettu suomalainen kirjailija. Päätalo tunnetaan parhaiten omakohtaisiin kokemuksiin perustuvista Koillismaa- ja Iijoki-sarjoista, joista jälkimmäinen on omaelämäkerrallinen teos. Päätalon tuotanto sisältää 39 romaania, kolme näytelmää ja kertomuskokoelmaa.
Pitkälinjaisen ja polveilevan proosansa perusteella Päätalo on saanut lempinimen 'selkosten Proust'."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kalle_P%C3%A4%C3%A4talo
-
Matkaeväitä Päätalo-urakkaan ryhtyville:
http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos//Paatalo.htm
http://kemppinen.blogspot.com/2008/12/pato.html
http://kemppinen.blogspot.com/2009/01/kahdenlaista-huonoa.htm
Mt
-
Tämän otsikon luin iltiksestä ja ei ainakaan mulle mikään uutinen. :003: http://static.iltalehti.fi/uutiset/seksivaaka1110MN_503_uu.jpg
-
Oliko Iltiksessä Kertusta mitään? :106:
-
Oliko Iltiksessä Kertusta mitään? :106:
Jos Kerttu oksentaa niin pitää siitä juttu tehdä, muistan kyllä miten sillonkin lehti myytiin loppuun, kun lööpissä oli: Diana voi pahoin. Olin Töölössä amanuenssina ja muistan vielä miten koko luutuumorimiitinki meinas mennä kyseisen probleeman pohtimiseen.
-
Kertun juoksuaikakin voisi kelvata lööpiksi. Eiköhän sekin ole viikkolehtien vakituista aihepiiriä lähellä.
-
Jussi Lähde: Napit vastakkain. Poliittinen veijariromaani. Kustannusosakeyhtiö Paasilinna. 250 sivua.
-
Kerroin tuolla toisaalla että lueskelin keskusteluja alkaen vuodelta 2005. Silloinkin juteltiin mielilukemisista. Pekka mainitsi Laxnessin Salka Valkan.
Olen lukenut sen ja se on hyllyssäni. Muistan että tykkäsin siitä aivan valtavasti. Otetaampa uusiksi sen kanssa.
Kunhan taas yhden Anna Janssonin dekkarin hotkaisen, paneudun toiseen Pohjoismaahan.
-
Outi Parikka: Äiti - Venäjän Aapinen. Atena Kustannus Oy :kahvi:
-
Eilen ilmestynyt Suomen Kuvalehti, Risto Lindstetin kuvaus Athos-vuoren matkastaan. Tästä kirjoitetaan aika ajoin,mutta tämä oli omaa laatuaan. :eusa_clap:
-
Täten lupaan lopettaa Anna Janssonin ja Karin Fossumin dekkarien lukemisen. Ihmismielen synkimmät salat ja syöverit sekä niiden seuraukset saavat jo riittää.
Raja tuli vastaan ja se on oikein. Rumaa ja sillä mässäilevää tekstiä on jo päivälehdetkin täynnä.
Salka Valka on aluillaan. Nautin Laxnessin lauseista.
-
Olen lukenut pieninä annoksina James Baldwinin Mene ja kerro se vuorilla (1952). Afroamerikkalainen herätyskristillisyys on rajua ja hillitöntä.
-
Jatketaan lukemista osassa 3