Timo Haapaniemen kertoman mukaan ensimmäinen kokoontumistilaisuus pidettiin Myllypuron koululla, jonne odotettiin korkeintaan paria sataa innokasta jääkiekkoilija alkua. Paikalle tuli lähes 500.
Kanada-sarja käynnistyi talvella 1970 ja siihen osallistui 500 pelaajaa kuudesta kaupunginosasta ja Tapiolasta, jossa seuraavana vuonna aloitettiin itsenäisenä Jäähongan junioritoiminta. Kaudella 1971-72 pelaajia oli jo lähes tuhat 32 joukkueessa. Parissa vuodessa Haapaniemen kortistoon oli tullut 1500 juniorin nimet.
Parhaimpana vuotena Kanada-sarjaan osallistui 42 joukkuetta neljässä ikäluokassa. Parhaimmat pelasivat Jokeri junnujen edustusjoukkueissa, joita oli kymmenen. http://www.jokerit.comEi voi muuta kuin kiittää niitä vanhempia ja aikuisia jotka antoivat aikansa lapsille, hyvän harrastuksen parissa ja eikö tämä kuulu, Herännäisyyden arvoihin, hyvään nuorten kasvatukseen.
Nykyisin taidetaan, kyllä mennä enemmänkin vanhempien ehdoilla, kuin lasten.
Vaikka, esikuvan olikin Canadan NHL, en katsoisi siinä mitään väärää. Toiseksi, taitaisi jäädä tekemättä näin massiivinen sarja, tämän päivän yhteiskunnassa. Siitä huolimatta vaikka pöydän ympärillä, olisi mitä tahansa asiantuntijoita, maailma muuttuu ja sen mukana arvot, niin ja tietysti raha…
Sen verran täytyy kyllä moittia itseäni, olin unohtaa Helsinki Cup, kansainvälisen nuorten jalkapalloturnauksen ja monen muun, itse keskeisyydessäni. :-$
On hieno, kun en ole täydellinen. Vaan, saan olla saviruukku mikä tipahtelee milloin minnekin. Onneksi meillä on täydellinen, saven valaja. Hän muovaa aina meistä eheämpiä saviruukkuja. O:)
:xmascool: ps.Kohta on jo kesäkuu, ja ei muuta kuin ”metskaamaan” , jos vaikka saisi valkoisen hauen. :---)
(17.05.08 115-senttinen valkoinen hauki tarttui Tino Nurmen uistimeen Merikarvianjoella.)
:xmascool: