Kirjoittaja Aihe: Uskontomielisairaus  (Luettu 4847 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa harhailija

  • Kaivaa Siionin virsiä takataskusta
  • Viestejä: 53
Uskontomielisairaus
« : 08.04.08 - klo:14:10 »
Toivottavasti et avannut tätä ketjua sappi kiehuen väärinymmärryksestä. En rinnasta uskonnollista uskoa sinänsä mielisairauteen.

Ja sitten asiaan:
vierailin jonkin aikaa sitten Suomi24-sivuston uskontoaiheisilla palstoilla. Se, mitä huomasin, oli lukuisten hämärien kirjoitusten suma. Oikeastaan väliin tuntui, ettei siellä juuri muuta ollutkaan kuin kaikenlaista tekstiä, josta en ymmärtänyt mitään, vähän sillä tavalla kun terve ihminen ei ymmärrä mieleltään järkkyneen puheita. Päättelin, että heissä on jotakin vialla.

Mutta miksi heissä on jotakin vialla? Onko uskonnollisten asioiden monimutkaisuus saanut herkät ihmiset ns. "sekoamaan päästään" vai onko päästään sekoaminen aiheuttanut epätervettä kiinnostusta ja näkökulmien ottamista uskonnollisiin kysymyksiin?

Itsekin joskus pelkään, että olen sekoamassa uskonnollisten juttujen tähden. Silloin yleensä kiinnitän mielenkiintoni johonkin muuhun ja yritän tyhjentää pääni liioista kysymyksistä.

Poissa mt

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2621
Uskontomielisairaus
« Vastaus #1 : 08.04.08 - klo:19:36 »
Varsinaiseen asiaan eli uskonnollisuuden ja mielenterveyden yhteyksiin minulla ei ole minkäänlaista pätevyyttä vastata. Nettiä tunnen paremmin. Olen seurannut erilaisia verkkokeskusteluja 80-luvun loppupuolelta saakka. Lähes koko ajan keskustelijoiden joukossa on ollut myös psyykeltään vähintäänkin häiriintyneitä henkilöitä, tavallisista kylähulluista puhumattakaan.

Valistunut maallikkoarvaukseni on, että psyyken ilmiöt saattavat johtaa kohtuuttoman voimakkaaseen kiinnostumiseen uskonnosta. Jos ihmisellä ei ole järjellistä seurakuntaa tai muuta yhteisöä suitsimassa ajatuksen lentoa, se lentääkin kovaa ja korkealle. Ja joka ajatuksen voi laittaa suoraan netin keskustelupalstalle. Siellä siihen vastaa ensin toinen samanmoinen ja sitten ironisoiva ateisti ja niin edelleen.

Aikoinaan tuolla mailla kierrellessäni näitä tapasi aina silloin tällöin. Elelivät kylillä kaikessa rauhassa, naapurikylässä ehkä aatokset tunnettiin, mutta ei enää naapuripitäjässä.

Kyllä aika erikoista porukkaa on muidenkin aiheiden ryhmissä, ja netissä muutenkin.

Uskontoon ja mielenterveyteen liittyviin ongelmiin taas pääsee käsiksi esim. Uskontojen uhrien tuen sivujen ja linkkien kautta.

Minkä tahansa aihepiirin intensiivinen, jatkuva ja pitkäkestoinen pohdiskelu yksin saattaa aiheuttaa monenlaista haittaa, kuten asioiden mittasuhteiden vääristymistä ym. Tulokset on helppo suoltaa nettiin aamuyön tunteina anonyymina.

Avoin ja pakottamaton yhteisö, joka sallii kriittisesti asioita prosessoivan ajattelun, auttaa pitämään asiat mittasuhteissaan. Uskonnollisissa pohdiskeluissa tällainen yhteisö löytyy ehkä seurakunnasta, ehkä jostain muualta. Opinkin, sen paljon parjatun dogmatiikan, merkitys tulee esiin. Ihan kaikkea ei tarvitse miettiä itse juurta jaksain. Kun muissakin asioissa seisomme edeltävien sukupolvien jättiläisten harteilla, miksei sitten hengellisissä asioissa.

Mt

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15838
    • http://www.samila.1g.fi
Uskontomielisairaus
« Vastaus #2 : 08.04.08 - klo:22:42 »
Tuo otsikko oli aika vaarallinen. Tiedän, että mieleltään heikot ja tukea tarvitsevat turvautuvat usein uskontoon. Ei siis päinvastoin. Se sallittakoon. Joskus niitä on tännekin tullut ja täytyy sanoa, että teettävät moderaattorille töitä. Miten heitä hoitaa tyylikkäästi ja särkemäti heikkoa??  Mielellämme autamme jos vain pystymme. Toisinaan tulijalla ei ole kuuntelua ollenkaan päällä ja silloin on vaikea tavoitaa häntä.

Sitten hurjempi juttu. Meillä kerran saarnaava kovakielinen pastori totesi, että kaikki ketkä on tyhjennetty ulos mielisairaaloista ovat nykyään Nokian herätyksessä. Täytyy todeta, että hetken nikottelin.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4415
  • Körtti
Uskontomielisairaus
« Vastaus #3 : 09.04.08 - klo:12:18 »
Lainaus käyttäjältä: "seppos"
Tuo otsikko oli aika vaarallinen.


Uskonnon uhrien tukijärjestöllä on hieno esitys siitä, kuinka hengellisessä yhteisössä aivopestään ihmisiä:

1. Käytöksen valvonta: Käytöksen valvonta säätelee yksilön fyysistä todellisuutta ja ympäristöä. Jäsenen tulee käyttäytyä, pukeutua, syödä, nukkua, suorittaa rituaalit ja tehdä työtä juuri sillä tavoin kuin ryhmä vaatii. Päivät ovat täynnä rituaaleja ja muita kultin määräämiä tehtäviä, joten vapaa aikaa ei jää. Tuhoisat kultit eivät suvaitse joutavaa lekottelua, vaan niissä on aina jotakin tehtävää.

2. Ajattelun valvonta: Ajattelun valvonta ohjaa yksilön sisäistämään yhteisön oppirakennelman, oppimaan uuden tavan käyttää kieltä ja vaimentamaan epäilynsä ajatuksenpysäyttämistekniikoiden avulla. Kunnollisen jäsenen on hallittava ajatuksensa.

3. Tunteiden valvonta: Tunteiden valvonta käyttää instrumentteinaan syyllistämistä ja pelottelua. Jäsenet voidaan ehdollistaa niin tehokkaasti syyttämään aina itseään, että he ovat vain iloisia, kun johtaja moittii heitä liian tehottomasta varainhankinnasta tms. Tuhoavissa kulteissa määritellään tarkasti, mitkä tunteet ovat hyväksyttyjä: uskollisuus liikkeelle ja johtajalle palkitaan arvonannolla, mutta epäilyt, persoonalliset halut ja tunteet leimataan synniksi ja itsekkyydeksi.

4. Informaation valvonta: Informaation valvonta estää kultille haitallisen informaation pääsyn jäsenien ulottuville. Ulkopuolisten tiedotusvälineiden seuraamista ei pidetä tarpeellisena tai siihen ei jää aikaa. Kaikki tieto saadaan kultin omista julkaisuista, jotka vääristävät informaation kultille edulliseen muotoon. Ennen kaikkea on vältettävä kahdenkeskistä keskustelua kultista eronneen jäsenen tai sitä muuten vastustavan kanssa.

Nämä kuulostavat kovin tutuilta menetelmiltä suljetuissa uskonnollisissa yhteisöissä ja johtavat usein jäsenten mielenhäiriöihin. Myös henkinen irtautuminen uskonnollisesta yhteisöstä saattaa viedä vuosia ja vaatii ammattiauttajaa.

Vakava asia on nostettu esille ja siitä pitää keskustella avoimesti.
Acta, non verba.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6315
Hulluuksia?
« Vastaus #4 : 09.04.08 - klo:13:37 »
Uskomaan tulee yleensä ihmisä jonkun kriisin kauta, kun on noussut seinä pystyyn eteen ja apua ei löydy mistään.

Itsekkin lukeudun näihin, jotka tulivat uskonnollisiin kuvioihin niinkuin sanotaan alhaalta.
Olin niin psyykkisesti kuin fyysisestikkin aika loppu.
Siitä nyt on parikymmentä vuotta aikaa, että kaukana se aika on.

Se että ihmisiä tulee juuri kriisien keskeltä varmaan on syy siihen, että mieleltään sairaita tai outoja on uskonnollisissa piireissä paljon.
 
Minusta kyllä kuitenkin hengellinen koti, kuten esimerkiksi esikoislestadiolaisuus voi olla hyvinkin hoitava.
Jollekkin se voi olla rikkovaakin, mutta yleisemmin hoitavaa.
Toi lista minkä uskonnon uhrit ( mikä nimi yhdistykselle ) laittoi on toisaalta oikein, mutta toisaalta jos ajattelee, niin ihan hyviäkin asioita ne kaikki ovat.
On hyvä pikkasen rakastaa lähimmäistä ja neuvoa ajattelemaan, luten muut yhteisossä.
On hyvä pikkasen huomautella asioista, mitkä toista rikkovat.
 Kontrolli mikä menee liian tiukaksi on tietysti pahasta.
 Essulessuja aina välillä syytetään tiukoiksi ja lahkoksi ja ties miksi, mutta rakastavampia ihmisiä saa hakea ja yhteisöllisyys ja murtuneisuus on sellaista, mitä en muualta ole löytänyt, vaikka körttien uskominen Jeesuksen päälle on myös hyvä ja hyviä painotuksia.

Sääli että lessuilla ei ole tälläistä foorumia.
 
Se jos jossain foorumilla joku laukoo päättömyyksiä, kuten minä useasti, niin ei siitä kannattaisi niin suuresti hermoilla.
Avaruusolentojen tutkija.
Ufologi.

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Uskontomielisairaus
« Vastaus #5 : 09.04.08 - klo:15:22 »
Lainaus käyttäjältä: "seppos"
Sitten hurjempi juttu. Meillä kerran saarnaava kovakielinen pastori totesi, että kaikki ketkä on tyhjennetty ulos mielisairaaloista ovat nykyään Nokian herätyksessä. Täytyy todeta, että hetken nikottelin.

On muuten ihan totta. Mun pikkuserkku joka sairastaa skitsofreniaa tulkkaa oireensa ihmeiksi ja liikkuu Koiviston porukoissa. Muu suku seuraa kauhulla. Mies yrittää vain kestää.
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Poissa kalevix

  • Kulku käy kohti Paavon Pirttiä
  • Viestejä: 29
Uskontomielisairaus
« Vastaus #6 : 08.05.08 - klo:14:54 »
kyllähän ns,vapaat suunnat (helluntailaiset,nokia-missio,vapaakirkko yms) vetää mielenterveysongelmaisia puoleensa.moni saa sieltä sisältöä tervehdyttävällä tavalla elämäänsä.valitettavasti moni myös sairastuu pahemmin.

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4415
  • Körtti
Uskontomielisairaus
« Vastaus #7 : 08.05.08 - klo:17:10 »
Lainaus käyttäjältä: "kalevix"
kyllähän ns,vapaat suunnat (helluntailaiset,nokia-missio,vapaakirkko yms) vetää mielenterveysongelmaisia puoleensa.moni saa sieltä sisältöä tervehdyttävällä tavalla elämäänsä.valitettavasti moni myös sairastuu pahemmin.


Ja ne myös aiheuttavat mielenterveysongelmia!
Acta, non verba.

Poissa kalevix

  • Kulku käy kohti Paavon Pirttiä
  • Viestejä: 29
Uskontomielisairaus
« Vastaus #8 : 12.05.08 - klo:09:00 »
kyllä minä tunnen henkilökohtaisesti mm lestadiolaisiakin mielenterveyspotilaita.sitä en tiedä mistä hengellisestä yhteisöstä heitä löytyy enemmän.muistetaan rukoilla kaikkien sairaiden puolesta,kuten herra on meitä opettannut.

Katriina

  • Vieras
Uskonasiat ja mielenterveys
« Vastaus #9 : 18.07.08 - klo:16:58 »
Tätä teemaa voi katsella myös mielenterveystyöntekijän silmin. Psykiatristen potilaiden uskonnollisuus ei ole sen korostuneempaa kuin na terveidenkään -- siis, joukossa on joku buddhalainen, joku muslimi, joku jehovan todistaja ja joku jonkin sortin "kirkkouskovainen"  - en nyt puhu maahanmuuttajaväestöstä siis.

Sen sijaan on piirre, joka näyttäytyy aika usein jonkin sellaisen peitteenä joka ei ole ihan OK ja se on fundamentalismi. Sama näyttää koskevan uskovaisia, ateistifundamentalisteja, poliittisiin ääriliikkeisiin kuuluvia (no ne ovat nyt vähän out). Fundamentalismin alta löytyy tavallisimmin syvä  vakuuttuneisuus siitä että on löytänyt hyvikset ja pahikset, tietää missä on vihollinen, minnepäin se kanuunanpiippu on suunnattava.... ja aika moni piirre "uskontojen uhrien" listalta näyttää näiden lähipiirissä toteutuvan.

Kurja juttu jos tämä jotakuta loukkaa ---mutta kun näin nyt on.  

Toinen asia on sitten se että moni kärsii sellaisesta jota kutsutaan "tyhjäksi depressioksi" --- he tarvitsevat jatkuvia voimakkaita elämyksiä kokeakseen olevansa elossa ylipäätään. Lyhyt väöhän maaninen vaihe on aika usein sitten se mitä uskonnollisilta liikkeiltä tavoitellaan tällöin. Pahimmoillaan näitä todella tuodaan sitten kirkosta suoraan päivystykseen....mutta ne kyllä menevät äkkiä ohi....toinen juttu on sitten se että se tyhjä depressio ei tietty mene..... ja hurmoksellisuuteen voi kyllä lietsoa ihmisen.

Tuo jota joku täällä itse sanoi puuhaavansa suojakseen kuulosti hurjan järkevältä: jotain vähän muuta jos alkaa mennä liian lujaa. Nuoruuteni äärifemmalaisessa apokalyptisessa hurmosliikkeessä koulu taisi pelastaa meistä useimpien järkiparan.... kun oli la-su yö istuttu seuriksella tutkimassa Kathryn Kuhlmanin viimeistä profetiaa oli suunnaton helpotus paneutua Ruusujen sotaan tai integraalialgebraan....

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15838
    • http://www.samila.1g.fi
Re: Uskonasiat ja mielenterveys
« Vastaus #10 : 18.07.08 - klo:19:58 »
Lainaus käyttäjältä: "Katriina"
Pahimmoillaan näitä todella tuodaan sitten kirkosta suoraan päivystykseen....mutta ne kyllä menevät äkkiä ohi....toinen juttu on sitten se että se tyhjä depressio ei tietty mene..... ja hurmoksellisuuteen voi kyllä lietsoa ihmisen.


Tuli tuossa mieleen tosijuttu, joka hipaisee aihetta.  Meillä yksi sokea vanhus läheisestä sokeiden lomakodista, jolla oli mukanaan saattaja, pyörtyi kesken jumalanpalveluksen. No soitettiin ambulanssi ja pojat oli neljässä minuutissa paikalla ja kantoivat potilaan kirkon oven vieressä odottavaan ambulanssiin. Ulkona oli parempi happitilanne ja vanhus virkosi. Ensimmäiseski hän kysyi missä hän on ja saatuaan vastauksen päästi pitkän kiroiluryöpsähdeksen ja sen perään, että en minä tänne tullut vaan kirkkoon (taas kirosanojen vahvistamana). Tässä ei siis ollut kysymys depressiosta.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Katriina

  • Vieras
Re: Uskonasiat ja mielenterveys
« Vastaus #11 : 23.07.08 - klo:12:18 »
Lainaus käyttäjältä: "seppos"
Lainaus käyttäjältä: "Katriina"
Pahimmoillaan näitä todella tuodaan sitten kirkosta suoraan päivystykseen....mutta ne kyllä menevät äkkiä ohi....toinen juttu on sitten se että se tyhjä depressio ei tietty mene..... ja hurmoksellisuuteen voi kyllä lietsoa ihmisen.


Tuli tuossa mieleen tosijuttu, joka hipaisee aihetta.  Meillä yksi sokea vanhus läheisestä sokeiden lomakodista, jolla oli mukanaan saattaja, pyörtyi kesken jumalanpalveluksen. No soitettiin ambulanssi ja pojat oli neljässä minuutissa paikalla ja kantoivat potilaan kirkon oven vieressä odottavaan ambulanssiin. Ulkona oli parempi happitilanne ja vanhus virkosi. Ensimmäiseski hän kysyi missä hän on ja saatuaan vastauksen päästi pitkän kiroiluryöpsähdeksen ja sen perään, että en minä tänne tullut vaan kirkkoon (taas kirosanojen vahvistamana). Tässä ei siis ollut kysymys depressiosta.


No eipä ollut, ei. Eikä liioin hurmoksesta. Itse nuorempana pyörtyilin ortodoksisissa liturgioissa, ja jos sitten vielä (periaatteessa paasto ennen) olisin keksaissut  krampata niin lanssihan minulle olisi hälytetty....
mutta noissa menoissa on aika harvoin mitään hurmosta lietsovaakaan...ja psykiatriselta polilta ne kyllä aika vaudilla käännytettäisiin muualle...

Poissa Bengt Sandberg

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 648
Vs: Uskonasiat ja mielenterveys.
« Vastaus #12 : 11.05.20 - klo:19:35 »
Uskonasiat ja mielenterveys.

Toivottavasti et avannut tätä ketjua sappi kiehuen väärinymmärryksestä. En rinnasta uskonnollista uskoa sinänsä mielisairauteen.
Ja sitten asiaan:
Vierailin jonkin aikaa sitten Suomi24-sivuston uskontoaiheisilla palstoilla. Se, mitä huomasin, oli lukuisten hämärien kirjoitusten suma. Oikeastaan väliin tuntui, ettei siellä juuri muuta ollutkaan kuin kaikenlaista tekstiä, josta en ymmärtänyt mitään, vähän sillä tavalla kun terve ihminen ei ymmärrä mieleltään järkkyneen puheita. Päättelin, että heissä on jotakin vialla.
Mutta miksi heissä on jotakin vialla? Onko uskonnollisten asioiden monimutkaisuus saanut herkät ihmiset ns. "sekoamaan päästään" vai onko päästään sekoaminen aiheuttanut epätervettä kiinnostusta ja näkökulmien ottamista uskonnollisiin kysymyksiin?
Itsekin joskus pelkään, että olen sekoamassa uskonnollisten juttujen tähden. Silloin yleensä kiinnitän mielenkiintoni johonkin muuhun ja yritän tyhjentää pääni liioista kysymyksistä.



Uskonasiat ja mielenterveys, arka aihe joka voi satuttaa pahastikin.


Onko körttifoorumi ”hoitoyksikkö”.

http://foorumi.h-y.fi/index.php?topic=3459.0

Keskustelu aiheesta päättyy hyödyttömänä.
Seppos 09.11.13 - klo:21:05 kirjoittanut seppos.

Ps. Olenpas ollut aktiivinen keskustelija aiheesta 28.10.13 - 09.11.13.  :icon_cool:

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1118
Vs: Uskonasiat ja mielenterveys.
« Vastaus #13 : 13.05.20 - klo:19:14 »
Uskonasiat ja mielenterveys.
 
Uskonasiat ja mielenterveys, arka aihe joka voi satuttaa pahastikin.

Onko körttifoorumi ”hoitoyksikkö”.

http://foorumi.h-y.fi/index.php?topic=3459.0

Keskustelu aiheesta päättyy hyödyttömänä.
Seppos 09.11.13 - klo:21:05 kirjoittanut seppos.

Ps. Olenpas ollut aktiivinen keskustelija aiheesta 28.10.13 - 09.11.13.  :icon_cool:
Körttiläisten johtohahmo kirjoitustaidoton talonpoika Paavo Ruotsalainenkin leimattiin kylähulluksi ja hurmahengeksi, joka kuunteli kielilläpuhujia.

Lähteet

Myyttinen Paavo Ruotsalainen-Hurmahenkisestä talonpojasta on tehty salonkikelpoinen
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/myyttinen-paavo-ruotsalainen#4aa331d8

Paavo Ruotsalainen
https://www.aholansaari.fi/paavo-ruotsalainen/


Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 27304
Vs: Uskontomielisairaus
« Vastaus #14 : 13.05.20 - klo:19:55 »
Varmasti Paavo oli poikana ja nuorena miehenä hyvinkin ahdistunut ja masentunut. Sehän on meidän monien osana ennen kuin löydämme  'seppämme'.

Lain vankilassa on monenlaista sairautta. Vapaillakin on, mutta saamme jakaa ne Vapahtajamme sanan mukaan Hänelle:  Minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)