Kirjoittaja Aihe: Jeesus-bussit  (Luettu 20928 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Laura

  • Muistelee sepän sanoja: Vain yksi...
  • Viestejä: 354
Jeesus-bussit
« : 26.06.07 - klo:11:57 »
Ovatko teille tuttuja nämä festareilla kiertävät käsittääkseni Helluntaiherätyksen evankeliointiporukat? Viimeisimmän Nyt-liitteen mukaan tämän Operaatio Joosuaksi kutsutun porukan vapaaehtoiset partioivat myös Helsinki Pridessa.

Itse olen aina lähinnä kiusaantuneena vältellyt kontaktia näiden henkilöiden kanssa, koska olen tyytyväinen omaan hengelliseen tilaani, enkä kaipaa keskusteluja aiheesta tuiki tuntemattomien kanssa. Provinssirockissa kuitenkin eräs tämän ryhmän vapaaehtoisista tarjosi ystävilleni ja minulle lappua, josta kohteliaasti kieltäydyimme ja ystäväni kertoi löytäneensä oman uskonsa. Tästä seurasi tämän henkilön täydellinen hyökkäys ystävääni kohtaan, jonka viesti tiivistettynä oli: koska olemme luterilaisia ja tapakristittyjä, emmekä ole tulleet uskoon, joudumme helvettiin. Hän ei meinannut jättää meitä millään rauhaan, vaikka ystävälläni oli nossut jo tippa linssiin näistä loukkauksista. Tämän jälkeen meni kyllä hieman aikaa taas juhlatunnelmaan pääsemiseen, osalle porukastamme tuo oli yksi harvoista kesän vapaaviikonlopuista ja olisi ollut mukava nauttia siitä ilman mitään vastaavia välikohtauksia.

Sinänsä ymmärrän kyllä ns. käännytyksen idean ja oikeutuksen, jos eräällä ryhmällä on evankeliumi, sitä tulisi levittää kaikille. Mutta onko loukkaaminen, tuomitseminen ja toisten perusteeton arvostelu kunnon kristityn toimintaa? Etenkin Pride-viikolla näiden vapaaehtoisen läsnäoloa pidän käsittämättömänä ja loukkaavana. Kuten eräs ystäväni myöhemmin sanoi, kun asiasta keskustelimme, emmehän mekään mene varta vasten häiritsemään helluntailaisten kokoontumisia soittamalla "saatanallista rock-musiikkia".

Mielipiteitä? Miltä tuntuisi, jos Herättäjäjuhla-alueen ulkopuolella partioisi vastaavanlainen porukka? Eikö se olisi yhtä oikeutettua kuin festareilla, jos uskoon tulo kerran on ainoa pelastus?

(En ollut ihan varma kuuluisiko tämä Seuratupaan vai Yleisiin, siirtäkää toki, jos tarvetta.)

Poissa Johannes

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1334
Jeesus-bussit
« Vastaus #1 : 26.06.07 - klo:16:57 »
Tuo toisten uskoa vastaan hyökkääminen on minusta väärin. Jos toisella on usko, niin ei sitä vastaan pitäisi hyökätä tuolla tavalla. Kysyttäessä tietysti saa antaa vastauksen, jos heidän uskonsa mukaan joutuu helvettiin, mutta ei pidä vastoin toisen tahtoa ruveta toista loukkaamaan.

Sinällään en näe festaribusseja pahana. Siitä vaan ja on hieno juttu, jos joku löytää Jeesuksen sellaisen avulla. Helluntailaiset kuitenkin ovat aika lähellä luterilaista uskonkäsitystä vaikkei kasteyhteyttä olekaan.
"Ei mikään niin voi virvoittaa,
en muusta iloani saa,
ei autuutta saa suurempaa
kuin minkä Jeesus lahjoittaa."

Poissa m.k

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 964
Jeesus-bussit
« Vastaus #2 : 26.06.07 - klo:20:54 »
Nojoo, jos noin alkaa tuputtamaan väärälle ihmiselle niin saattaa saada turpaansa. Sama homma noitten jehovan todistajien kanssa, viimeksi kävivät vuosi sitten, ei puhe tehonnut niin hain pesäpallomailan ja kerroin että 10 sekunnin päästä kannattaa olla jossakin muualla kun meidän tontilla. Ei tarvinnut opastaa pois, reippaasti laittoivat jalkaa toisen eteen ihan itse. Ei siinä mitään jos kiertelevät, mutta sen verran pitäis olla tolkun porukkaa että puhetta uskovat. Jos vielä näkyy samat naamat, niin voi olla että kannattaa olla lähtökuopat kaivettuna ennenkun sormi käy ovikellolla...

Ei noita silti niin tosissaan kannata ottaa että oman festarifiiliksensä pilaa. Jos ovat asiallisella tuulella niin tuskin noin typerästi edes käyttäytyvät, itse muistan käyneeni varsin mielenkiintoisiakin keskusteluja helluntailaisten kanssa vaikka eri kantilta asioita katsellaankin.

Poissa Progressor

  • Päättää jatkaa matkaansa Sotkamoon
  • Viestejä: 400
Jeesus-bussit
« Vastaus #3 : 26.06.07 - klo:21:21 »
On aina vähän vaarallista, jos uskoo tietävänsä jonkin asian ehdottomasti paremmin kuin muut. Ainakin minä olen taipuvainen uskomaan näin. Varmasti nuo julistajaporukat saavat paljon hyvää aikaan, mutta kenties hieman nöyrempi ja kuuntelevampi asenne olisi joskus paikallaan.

Poissa Mörtti-57

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1561
Jeesus-bussit
« Vastaus #4 : 26.06.07 - klo:22:11 »
Tuallaanen nuari, justihin uskohon tullu ihiminen käyttääntyy vähän ku humalaanen, kauhia into toristaa uskoaan kaikille. aivan ku  Tuntemattomas sotilahas pohojalaaset, jokka piti situa puuhun kii, ku olivat niin innokkahia lähtemähän sotimahan isänmaan pualesta. :wink:
Ylilyäntejä sattuu, mutta olokaamme suvaattevaasia.
Paree ymmärtää pikkuusen oikeen ku palio väärin.

Poissa Laura

  • Muistelee sepän sanoja: Vain yksi...
  • Viestejä: 354
Jeesus-bussit
« Vastaus #5 : 27.06.07 - klo:12:54 »
Mörtti on kyllä oikeassa, pitäisi olla suvaitsevainen. Kyseinen henkilö oli kyllä jo iäkkäämpi. Pahimmasta järkytyksestä ollaan jo yli päästy, mutta aika kielteinen mielikuva jäi väistämättä koko organisaatiosta.

Hölkänen

  • Vieras
Jeesus-bussit
« Vastaus #6 : 27.06.07 - klo:21:16 »
Viime vuoden prideillakin näitä tyyppejä näkyi, ja yhden kanssa yritin keskustella. Ei siitä oikein mitään tullut. Minun päiväni ei mennyt pilalle, koska ymmärrän heidänkin uskoaan, mutta muilla meinasi palaa päre, kun julistajat eivät ottaneet kuuleviin korviinsa pyyntöjä poistua. Järjestyksenvalvojien piti kädestä pitäen taluttaa pois.

Helluntailaiset ja muut ovat kyllä ihan oikeassa siinä, että moni sielu kaipaa evankeliumia. Sitä oheislööperiä harva kuitenkaan kaipaa. Evankeliumin tarkoitus ei ole sulkea ihmistä häkkiin kuin mitäkin hengellistä broileria.

Eikä se välttämättä ole uskottavaa (saati hedelmällistä), että puhtoinen ihminen tulee ulkopuolisena kertomaan syntiselle, kuinka kamalan syntinen tämä tosiaan on. Pitänee seuraavan kerran kysyä, että hyvä ystävä, mitenkä se sinun parannuksesi laita on.  :P

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Jeesus-bussit
« Vastaus #7 : 28.06.07 - klo:12:21 »
Minoon kaikista pahin syntinen koska en tule juttuun nk. "uskovaisten" kanssa. :wink:
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa Hanna

  • armon kerjäläinen
  • Viestejä: 451
Jeesus-bussit
« Vastaus #8 : 28.06.07 - klo:19:02 »
Mina olen aina kiinnostunut keskustelemaan (ja hedelmallisesti vaittelemaankin) erilaisten ihmisten kanssa. Mutta asia erikseen on moralismi, joka tuntuu joissain liikkeissa tuntuu olevan yhta kuin oikeanlainen usko. Toisilla ihmisilla tuntuu aina olevan tarve osoittaa oma "paremmuutensa", mutta itse en sellainen tahdo olla.

Kukin uskokoon tavallaan ja varsin suurta suvaitsevaisuutta osoittaa suvaita myos fundamentalismia. Vaikka toisaalta se on kylla aika pelottavaa: Minun maailmani on verrattomasti paljon suurempi kuin etta sinne mahtuisi vain yksi ainut totuus :!:
On monta tapaa solmia kaunis kimppu ja monta tapaa elää onnellinen elämä

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Jeesus-bussit
« Vastaus #9 : 29.06.07 - klo:04:06 »
m.k oli näköjään antanut ajolähdön jehovan todistajille. Heitä liikkuu tietyistä syistä johtuen paljon täällä Vantaalla, mutta en ole  noita herroja ja rouvia kivittänyt, en heille huutanut. Silti, kerran, kerrankin, olisikohan ollut noin vuosi sitten kun yksi duo roikkui ovensuusssa, jostain päähäni pätkähti:

 - Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat...

Tiedä sitten miten hyvin aina kaikki päässäni ja kropassani, ylipäätään minussa on, mutta tuo tilanne laukesi tuohon, jehovapari läksi vikkelästi kohti Tikkurilaa ja pääsin kätevästi ikään kuin kutsumattomista vieraista pois.

   Kylläpä minä Juhanin kommenttia ymmärrän - toisaalta, kaikkeen tulisi suhtautua samaan aikaan avoimesti ja kriittisesti. "Uskovaisia" on kyllä joka elämän alueella, urheilusta kulttuuuriin, ja koko ajan on vaara, että siellä täällä silloin tällöin on "uskovainen" itsekin. Pitäisi kai nykyistä rennommin suhtautua omaan itseen.

Poissa laamanni

  • Körttiläisyyden jäljillä
  • Viestejä: 9
Re: Jeesus-bussit
« Vastaus #10 : 30.06.07 - klo:01:29 »
Lainaus käyttäjältä: "Laura"
Ovatko teille tuttuja nämä festareilla kiertävät käsittääkseni Helluntaiherätyksen evankeliointiporukat? Viimeisimmän Nyt-liitteen mukaan tämän Operaatio Joosuaksi kutsutun porukan vapaaehtoiset partioivat myös Helsinki Pridessa.

Itse olen aina lähinnä kiusaantuneena vältellyt kontaktia näiden henkilöiden kanssa, koska olen tyytyväinen omaan hengelliseen tilaani, enkä kaipaa keskusteluja aiheesta tuiki tuntemattomien kanssa. Provinssirockissa kuitenkin eräs tämän ryhmän vapaaehtoisista tarjosi ystävilleni ja minulle lappua, josta kohteliaasti kieltäydyimme ja ystäväni kertoi löytäneensä oman uskonsa. Tästä seurasi tämän henkilön täydellinen hyökkäys ystävääni kohtaan, jonka viesti tiivistettynä oli: koska olemme luterilaisia ja tapakristittyjä, emmekä ole tulleet uskoon, joudumme helvettiin. Hän ei meinannut jättää meitä millään rauhaan, vaikka ystävälläni oli nossut jo tippa linssiin näistä loukkauksista. Tämän jälkeen meni kyllä hieman aikaa taas juhlatunnelmaan pääsemiseen, osalle porukastamme tuo oli yksi harvoista kesän vapaaviikonlopuista ja olisi ollut mukava nauttia siitä ilman mitään vastaavia välikohtauksia.

Sinänsä ymmärrän kyllä ns. käännytyksen idean ja oikeutuksen, jos eräällä ryhmällä on evankeliumi, sitä tulisi levittää kaikille. Mutta onko loukkaaminen, tuomitseminen ja toisten perusteeton arvostelu kunnon kristityn toimintaa? Etenkin Pride-viikolla näiden vapaaehtoisen läsnäoloa pidän käsittämättömänä ja loukkaavana. Kuten eräs ystäväni myöhemmin sanoi, kun asiasta keskustelimme, emmehän mekään mene varta vasten häiritsemään helluntailaisten kokoontumisia soittamalla "saatanallista rock-musiikkia".

Mielipiteitä? Miltä tuntuisi, jos Herättäjäjuhla-alueen ulkopuolella partioisi vastaavanlainen porukka? Eikö se olisi yhtä oikeutettua kuin festareilla, jos uskoon tulo kerran on ainoa pelastus?(En ollut ihan varma kuuluisiko tämä Seuratupaan vai Yleisiin, siirtäkää toki, jos tarvetta.)


Olen ollut festareilla ja vähän muuallakin juuri noissa busseissa.20 vuotta sitten.kaikenlaisia mahtui tuohon joukkoon.Minulla ei ollut halua käydä kenenkään päälle tai tuputtaa uskoani muille .siltikin varmasti olen toiminut ja toimin typerästi monien mielestä, mutta en sen anna estää minua kertomasta"jos on tarvis", että Jeesukselle voi elämänsä antaa ja tehdä uskon ratkaisu. asian kun voi esittää niin monella tavalla.Ei ole "ilosanomaa" jos suututan ihmisiä ja käyttäydyn typerästi.
Eräässä teltta kokouksessa eräs mies sanoi, pienessä sivuluisussa, että"te uskovaiset olette opetettuja apinoita" Se on tullut monesti mieleen ja toivon etten todellakaan olisi sellainen vaan olisin rehellinen enkä nielaisisi jotakin oppia jota sitten pitäisin kynsin hampain oikeana totuutena.

kaverini moitti minua kun "arvostelin" kanssa matkaajia typerästä käytöksestä, mutta  en vieläkään ole halukas laittamaan aivojani rukoushuoneen hattunaulakkoon lakin kaveriksi.Sanassa sanotaan että voi arvostella ja tutkia mikä on oikein ja totta.Elihu sanoikin, että "koittakaamme yhdessä ymmärtää mikä oikein on" Kyllä neuvon antajien runsaus tuo joissakin asioissa menestyksen.Minun tulee osata kriittisesti tarkastella missä kohtaa olen väärässä ja voin, kiitos Jumalalle, tehdä parannusta ja kasvaa.

Silloin kun malkoja on vähemmän silmissä näkee paljon tarkemmin mitä pois pantavaa tai elämälle vahingollista on toisen elämässä.Rakkaus olkoon ainoa motiivi auttaa toista iloon Kristuksessa.Mikäli muulla tavoin sotkeutuu toisten elämään niin huonosti käy.
Jumala antaa kyllä viisautta sitä anovalle, että voisimme vaeltaa ja pitää huolta omasta leiviskästämme.Uskon, että kun on rehellinen, niin tietää milloin arvostelee toisia puolustellen omaa elämäänsä.

Uuras Saarnivaara sanoi kun häneltä kysyttiin, että kuka pelastuu?
"Herra tuntee omansa"  









Poissa tosikkoko

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 858
Re: Jeesus-bussit
« Vastaus #11 : 18.07.07 - klo:00:11 »
Lainaus käyttäjältä: "laamanni"
Lainaus käyttäjältä: "Laura"
Ovatko teille tuttuja nämä festareilla kiertävät käsittääkseni Helluntaiherätyksen evankeliointiporukat?

Itse olen aina lähinnä kiusaantuneena vältellyt kontaktia näiden henkilöiden kanssa, koska olen tyytyväinen omaan hengelliseen tilaani, enkä kaipaa keskusteluja aiheesta tuiki tuntemattomien kanssa.
...
Sinänsä ymmärrän kyllä ns. käännytyksen idean ja oikeutuksen, jos eräällä ryhmällä on evankeliumi, sitä tulisi levittää kaikille.

varmasti olen toiminut ja toimin typerästi monien mielestä, mutta en sen anna estää minua kertomasta"jos on tarvis", että Jeesukselle voi elämänsä antaa ja tehdä uskon ratkaisu. asian kun voi esittää niin monella tavalla.Ei ole "ilosanomaa" jos suututan ihmisiä ja käyttäydyn typerästi.

en ole koskaan osallistunut moisiin mutta mielessäni hattua nostan erilaista evankeliointia jne tekeville. ja otan kohteliaisuuttani usein esitteenkin, joskus jopa lukenutkin.

Lainaus käyttäjältä: "laamanni"
Lainaus käyttäjältä: "Laura"

Mielipiteitä? Miltä tuntuisi, jos Herättäjäjuhla-alueen ulkopuolella partioisi vastaavanlainen porukka? Eikö se olisi yhtä oikeutettua kuin festareilla, jos uskoon tulo kerran on ainoa pelastus?

ainakin joskus aikoinaan muistan moisia "oikean uskon" esittelijöitä juhlakentän liepeillä pyörineenkin.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Re: Jeesus-bussit
« Vastaus #12 : 18.07.07 - klo:09:24 »
Lainaus käyttäjältä: "Laura"
O

Mielipiteitä? Miltä tuntuisi, jos Herättäjäjuhla-alueen ulkopuolella partioisi vastaavanlainen porukka? Eikö se olisi yhtä oikeutettua kuin festareilla, jos uskoon tulo kerran on ainoa pelastus?



Tuo olisi laissa kiellettyä. Pyydysten laskeminen toisten kalavesille ei ole sallittua.  :)
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Laura

  • Muistelee sepän sanoja: Vain yksi...
  • Viestejä: 354
Re: Jeesus-bussit
« Vastaus #13 : 18.07.07 - klo:10:39 »
Lainaus käyttäjältä: "seppos"

Tuo olisi laissa kiellettyä. Pyydysten laskeminen toisten kalavesille ei ole sallittua.  :)


Olisikohan todella? Sitä nimittäin itsekin mietin, että näin voisi olla, mutta toisaalta mikä noin lainsäädännöllisesti erottaa rockfestivaalit ja Herättäjäjuhlafestivaalit toisistaan? Tai siis toisin sanoen miksi rockfestivaaleilla saa häiritä toisten rauhaa "oikeutetusti"?

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Re: Jeesus-bussit
« Vastaus #14 : 18.07.07 - klo:12:53 »
Lainaus käyttäjältä: "Laura"
Lainaus käyttäjältä: "seppos"

Tuo olisi laissa kiellettyä. Pyydysten laskeminen toisten kalavesille ei ole sallittua.  :)


Olisikohan todella? Sitä nimittäin itsekin mietin, että näin voisi olla, mutta toisaalta mikä noin lainsäädännöllisesti erottaa rockfestivaalit ja Herättäjäjuhlafestivaalit toisistaan? Tai siis toisin sanoen miksi rockfestivaaleilla saa häiritä toisten rauhaa "oikeutetusti"?


Tuo kielto oli kalastuslaista ja sen voimassaolosta ei näissä yhteyksissä ole takeita siksi hymiö.  En ole varma, mutta uskonvapauslaissa saattaa olla kielto tulla toisen tilaisuuteen häiriköimään. Festarit taas eivät ole uskonnollinen tilaisuus eli kuuluvat eri lainsäädännön piiriin.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi