Paavali on tuonut esiin
Jumalan Evankeliumin,
jonka oli saanut tiedoksi
suoraan Jeesukselta.
Sen ydinsanoma on
alusta alkaen se,
että me olemme
uskosta pelastuvia.
Nyt hän on tarkentanut
tarkastelun Israeliin,
aitoon öljypuuhun,
johon Uudessa liitossa
myös pakanakansojen
metsäöljypuun oksat oksastetaan.
Miten siis on.
Ei kai mitenkään ole mahdollista,
että Jumalan valittu kansa
Israel olisi hyljätty.
Vastaus on jälleen kerran
jo tutuksi tullut huudahdus:
Ei ikinä!
- Minä sanon siis:
ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa?
Pois se!
Jos Jumala olisi hyljännyt Israelin,
niin Paavalikin olisi
hyljätty/torjuttu/poistyönnetty.
- Sillä olenhan minäkin
israelilainen,
Aabrahamin siementä,
Benjaminin sukukuntaa.
Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa,
jonka hän on edeltätuntenut.
Vaikka Israel rikkoi jatkuvasti liiton,
niin ei Jumala hyljännyt kansaansa.
Mutta seuraamuksensa asialla tietysti oli.
Mutta vaikka Israel oli uskoton,
niin Jumala ei silti ollut uskoton.
Paavali kirjoittaa tästä samasta asiasta
Timoteukselle:
- Muista Jeesusta Kristusta,
joka on kuolleista herätetty
ja on Daavidin siementä
minun evankeliumini mukaan,
jonka julistamisessa minä kärsin vaivaa,
kahleisiin asti,
niinkuin pahantekijä;
mutta Jumalan sana ei ole kahlehdittu.
Siitä syystä minä kärsin kaikki
valittujen tähden,
että hekin saavuttaisivat pelastuksen,
joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
ynnä iankaikkisen kirkkauden.
Varma on tämä sana;
sillä:
jos olemme kuolleet
yhdessä hänen kanssaan,
saamme myös hänen kanssaan elää;
jos kärsimme yhdessä,
saamme hänen kanssaan myös hallita;
jos kiellämme hänet,
on hänkin kieltävä meidät;
jos me olemme uskottomat,
pysyy kuitenkin hän uskollisena;
sillä itseänsä kieltää hän ei saata.
Juutalaisten tähden
Paavali kärsi vaivaa kahleisiin asti.
Ja näin myös Elia aikanaan.
- Vai ettekö tiedä,
mitä Raamattu sanoo
kertomuksessa Eliaasta,
kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia:
"Herra,
he ovat tappaneet sinun profeettasi
ja hajottaneet sinun alttarisi,
ja minä yksin olen jäänyt jäljelle,
ja he väijyvät minun henkeäni"?
Elia ei itse asiassa syyttänyt Israelia
vaan oikeammin kääntäen:
kääntyi rukouksessa anoen
Herran puoleen neuvoa kysyen.
Paavalin käyttämä verbi
voi liittyä yhtä lailla
puolustamiseen kuin syyttämiseenkin
tuomarin edessä.
Siis kysymys voi olla myös
Jumalan edessä tapahtuvasta
anomisesta tai esirukouksesta
kolmannen osapuolen puolesta.
Ja Elian lailla myös Paavali
suhtautuu Israeliin
kantaen yli ymmärryksen käyvää
murhetta heimoveljiensä puolesta,
kuten aloitti tämän Israel-osuuden.
- Minä sanon totuuden Kristuksessa,
en valhettele
- sen todistaa minulle
omatuntoni Pyhässä Hengessä -
että minulla on suuri murhe
ja ainainen kipu sydämessäni.
Sillä minä soisin itse olevani kirottu
pois Kristuksesta veljieni hyväksi,
jotka ovat minun sukulaisiani
lihan puolesta,
ovat israelilaisia:
heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot
ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset;
heidän ovat isät,
ja heistä on Kristus lihan puolesta,
hän, joka on yli kaiken, Jumala,
ylistetty iankaikkisesti, amen!
Jumalan neuvo
niin Elialle kuin Paavalillekin on:
- Mutta mitä sanoo hänelle
Jumalan vastaus?
"Minä olen jättänyt itselleni
seitsemäntuhatta miestä,
jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille."
Elia ja Paavali ovat esittäneet
tuomarille kysymyksen.
Ja saaneet tuomarin päätöksen.
Yhteinen nimittäjä päätöksessä
on Baal.
Epäjumalanpalvelus
eli uskottomuus Jumalaa kohtaan
siirtää meidät paitsioon.
Olemme alueella,
jossa emme saisi olla.
Peli katkaistaan
ja käynnistetään uudelleen.
Ja nyt palataan pelin sääntöihin,
joista ensimmäinen ja tärkein on usko.
Se johtaa meidät Armoon.
- Samoin on nyt tänäkin aikana
olemassa jäännös
armon valinnan mukaan.
Paitsiossa olevia
Jumala ei voi käyttää,
mutta aina on niitä,
jotka ovat käyttökelpoisia astioita.
Tyhjiä astioita,
joita Jumala voi käyttää ja täyttää.
Nämä astiat saavat täyttyä armosta.
Niihin ammennetaan armoa armon päälle.
- Mutta jos valinta on armosta,
niin se ei ole enää teoista,
sillä silloin armo
ei enää olisikaan armo.
Toisten kohdalla Jumalan armo eli suosio
on hyödyllinen isännälleen.
Astia täyttyy jatkuvasti.
Siis astiaa käytetään.
Siitä kaadetaan ja siihen kaadetaan.
Mutta jos astia yrittää itse täyttyä,
niin se on mahdottoman edessä.
- Miten siis on?
Mitä Israel tavoittelee,
sitä se ei ole saavuttanut,
mutta valitut ovat sen saavuttaneet;
muut ovat paatuneet,
Kirj.
paatuvat/kovettuvat/turtuvat tuhkakiveksi
πωρόω pōroō
Israel tavoitteli vanhurskautta
lain kautta.
Laki tuli kuvioihin vasta sen jälkeen,
kun Israel ei uskonut eli luottanut Jumalaan,
eikä mennyt ottamaan luvattua maata omakseen.
Ja niin Israel joutui pitkälle sakkokierrokselle,
jonka aikana sille annettiin holhoojaksi laki.
Eikä Israel ole vieläkään luvattua saavuttanut.
Usko ja sitä seuraava armo lahjana
on kompastuskivi, johon he kompastuivat.
He tarrautuivat lakiin
eikä kaikkiriittävän Jumalan rintoihin.
Näin he eivät tulleet tuntemaan
Jumalan Rakkautta ja huolenpitoa.
Mutta Jumalan armo ottaa vastaan kaikki
halukkaat sen lunastuksen kautta,
joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
Jumala valitsee jokaisen,
joka suostuu lunastettavaksi.
He saavat lahjaksi vanhurskauden.
Mutta nyt Israelin silmillä on peite.
- niinkuin kirjoitettu on:
"Jumala on antanut heille
uneliaisuuden hengen,
silmät,
etteivät he näkisi,
ja korvat,
etteivät he kuulisi,
tähän päivään asti".
Tämä lainaus Jesajalta kaikuu
UT:n sivuilla monesti.
Se päättyy kantoon,
joka on pyhä siemen (Jes 6:13).
Paavalin seuraava lainaus
onkin Daavidin
Messiaanisesta psalmista 69
eli Herran kärsivaän palvelijan
rukouksesta.
- Ja Daavid sanoo:
"Tulkoon heidän pöytänsä
heille paulaksi ja ansaksi
ja lankeemukseksi ja kostoksi,
soetkoot heidän silmänsä,
etteivät he näkisi;
ja paina yhäti heidän selkänsä kumaraan".
Lankeemus eli kompastuminen
oli siis Israelin kohtalo epäuskon tähden.
He olivat suistuneet pois perustukelta,
joka oli Aabrahamin usko.
Tämä kompuroiminen tai lankeaminen
ei tietenkään tarkoita sitä,
että heidät olisi tarkoitettu kaatumaan.
Aivan päinvastoin.
Siis. Pois se.
- Minä siis sanon:
eivät kaiketi he ole
sitä varten kompastuneet,
että lankeaisivat?
Pois se!
Vaan mitä varten nyt on näin.
Paavali käyttää ilmaisua kiivaus,
joka usein ymmärretään aivan väärin.
Kysymys on kateellisuudesta eli
mustasukkaisuuden kiivaudesta.
- Vaan heidän lankeemuksensa kautta
tuli pelastus pakanoille,
että he itse syttyisivät kiivauteen.
Israelin ei olisi tarvinnut kompastua
epäuskoon. Se olisi voinut
vaeltaa suoraa päätä sille
luvattuun maahan,
ja ottaa se omakseen.
Kaikki olisi voinut edetä ihan toisin.
Ja olisimme päässeet suoraan siihen,
että Jeesus olisi perustanut Valtakuntansa
maan päälle,
ja Valtakunnan evankeliumia olisi
julistettu pahan estämättä
kaikille kansoille jo pari tuhatta vuotta
Israelista käsin.
Ja tämä olisi ollut
suureksi rikkaudeksi maailmalle.
Mutta nyt kävi näin kuin kävi.
Ja niin taas kerran täytyi ottaa
varasuunnitelma käyttöön.
Pakanat ottivat Sanan vastaan
ja julistavat Armon evankeliumia,
jonka Jeesus antoi suoraan Paavalille,
ja sitten kyllä Israelikin ajan kanssa
tulee kateelliseksi ja ottaa
omaan Messiaansa vastaan.
- Mutta jos heidän lankeemuksensa
on maailmalle rikkaudeksi
ja heidän vajautensa
pakanoille rikkaudeksi,
kuinka paljoa enemmän heidän täyteytensä!
Me pakanat helposti alamme
pröystäillä meitä kohdanneesta armosta.
Ja niin Paavali oikein
moninkertaisesti selittää,
että ei ole kysymys meidän
pakanoiden erinomaisuudesta.
Hän johdattaa meitä pakanoita
oikein varoituksen sanaan.
- Teille, pakanoille,
minä sanon:
Koska olen pakanain apostoli,
pidän minä virkaani kunniassa,
sytyttääkseni,
jos mahdollista,
kiivauteen niitä,
jotka ovat minun heimolaisiani,
ja pelastaakseni edes muutamia heistä.
Siis älkäämme hyvät pakanat
vaan alkako pröystäilemään
Israelilaisten edessä.
Meidän pelastuksemme
perustuu Israelin elämään.
Ei Israelin lankeemukseen.
- Sillä jos heidän hylkäämisensä
on maailmalle sovitukseksi,
mitä heidän armoihin-ottamisensa on
muuta kuin elämä kuolleista?

Room 11:1-15
2 Tim 2:8-13
Room 9:1-5
ISRAEL Aito öljypuu
jatkuu ...