Näen on tuassiisa vk lähtenä kääntiin. Mikäpä tässä. Ilmentäminen vuan on niiin pakottavvoo, että sitä ei estä nyt mikkää eikä kukkaa. Ku vuan pysyis housuissaan. Voe tokkiisa.
Niin se vuoden (?) mediaspektaakkel on ovella. Pakko se on kattoo ainakin vilkasta. Onohana kiistämätöntä, että suur on suurta, pien on pientä. Itikasta ei niin vällee, mut norsu! Se se onnii iso! Sen alle ei passaa jiähä.
Herättäjäjuhlat antavat odottaa ihtiään. Mikähä siinäi on, että se niin kutkuttaa. Perimä. Perintö. Isien perintö.
Elämä on. Kuolemasta ei niin väliä - muuta ku se on majesteetti. Alamainen on alla, piällysmies piällä. On vain pyydettävä Armoa, laupeutta ja rauhaa "meidän Isältämme, Herralta Jeesukselta Kristukselta".
Eipä tähän taas osaa muuta lisätä ja mikspä pitäiskään. Ku haluaa, haluaa ja haluaa. Tahtoo, tahtoo ja tahtoo. Ei sen kummempaa syytä. Mistä voima, taito,
rohkeus? Ei mistään. Sitä ei yksinkertaisesti ole. On vain tämä. Mika Waltarin Mikael Hakim. On se runsas! Mistä se ukko on kaivannu kaiken!? On se ollu kokopäiväestä yötyötä. 965 sivua! Itämaan kulttuuria. Kaikkee.
Mutta annaha olla ku meikäpoika piässöö vaahtiin ni ee vähä mitä! Jahka tästä tokenoo ni alakaa tukka hulumuta, housut tutista ja sukat pyörii jalassa.
Mutta nyt pittää ensin raahottua ja keskittyä, hiljentyä ja rukkoilla, jotta Taevaan Isä antaes Armosa Aaringon paestoo ja lämmittöö, jotta risukasaki kuivuis, syttyis ja lämmittäes meitä polosia immeisiä sotinemme, nälkinemme ja saeraaksinemme. Armahda meitä, Laupias Herra Jumala! Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen.
