Meilläkin, siis lapsuuden kodissa, oli kinkun paisto aina aaton aaton illasta aaton aamuun. Niin taisi olla , siis ikäänkuin kuului asiaan olla näin, joka huushollissa.
Ja sitten aamulla lientä maistettiin, ja leipää kastettiin. Se oli aina ruisleipää tai paistunutta kinkunkuoritaikinaa. Nyt vältän ruisleipää, paitsi Jurmon mustaa saaristolaislimppua söin mädin kanssa.
Jos jostakin jouluruoasta en enää välitä. ne ovat pulla ja siirappipiparit. Pullaa en leiponut enkä ostanut. Pipareita ostin, paketin Ylhäisten joulpipareita, jotta oli juustolle ja päärynälle kaveri.
Kahvileivät ovat helpoimmat joita entisistä jouluherkuista karsin.
Täytekakkua piti olla ennenvanhaa aina joulukahveilla. Muistan monta kertaa vaahdottaneeni voi-sokeri-muna-kuorrutusta joka maustettiin väkevällä kahvilla. Istuin viileässä sisä-eteisessä yläkerran portailla sitä tehden. Se ei ollutkaan helpoin kuorrute, meinasi krakeloitua, eli juoksettua helposti.
Kahvi-suklaarakeilla ja marmelaadikaramelleilla kakku koristettiin, ja osa kuorrutteesta värjättiin karamellivärillä vihreäksi ja siitä pursotettiin lehdyköitä lisäksi.
Tämä muisto saattaa olla 1950-luvun puolelta.